Auttaja. [volume], March 07, 1946, Page Sivu 2, Image 2

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
Sivu 2
Kotipoluilla
Klrj. Ellida Erling
(Jatkoa)
Vai lukittujen ovien ta
kana mutisi Koivurannan
täti ja laittautui lähtemään
keittiönportaita kohti. Mutta
samassa avautui ovi hänen e
dessään, ja rouva Aarra o
jensi kätensä tulijalle.
Päivää, päivää! No, mut
ta mistäs tuuli nyt puhaltaa,
kun näin harvinainen vieras
avaa Metsälinnan ovia!
Älä viitsi, Hilma vir
kahti täti suorasukaisesti
muistat kai, ettemme eron
leet ystävinä, kun lähdin
äältä viimein.
Tekla kulta, ei Tekla nyt
äällä rupea siitä puhumaan.
Peläten sananvaihtoa por
tailla, jonka ohi palvelijat
kulkivat, vetäsi rouva hätäi
sesti tädin eteiseen. Ja heti
saatuaan päällysvaatteet hä
nen yltään saattoi hän hänet
istumaan salin mukavimpaan
nojatuoliin.
Teklan vanha, tuttu
paikka hymyili rouva Aar
ra.
Mutta täti terästytti miel
tänsä:
Sinä, Hilma, ja minä
myöskin taidamme tällä ker
taa istua epämukavasti, oli
sitte tuoli miten pehmeä hy
vänsä.
Mitä Tekla tarkoittaa?
Sitä vain, jotta meillä
molemmilla on parhain hu
kassa. Se tuli kuin nyyh
kytyksenä tädin rinnasta.
Mutta rouva Aarra pysyi tyy
nenä ja kylmänä.
Onko Tekla taasen tul
lut nuhtelemaan minua An
jan poissaolon takia? Mutta
minä olen kerta kaikkiaan sa
nonut irti kaikesta holhous
toimesta hänen suhteensa.
Anja tahtoo kulkea omaa tie
tään, kulkekoon!
Mutta sinä vastaat siitä,
miten se päättyy, Hilma.
Minä en vastaa mistään
muusta kuin omasta itsestä
ni. Mutta rouva pakoitti
jälleen hymyilyn huulillen
sa mikä sitten Teklalta on
tukassa?
Mikko poikani.
Rouva hymyili yhä, mutta
kalpeni kuitenkin, sen huo
masi täti selvästi, ja se huo
mio lauhdutti nousevaa suut
tumusta. Avomielisesti kertoi
hän kaiken Mikon sairaudes
ta ja äkkipikaisesta matkas
ta. Ja minä en voinut es
tää päätti hän nyyhkien.
Olisiko pitänyt estää,
niinkö Teklan mielestä
rouva Aarran ääni soi jäl
leen tyynen kylmänä tot
takai mies sillä iällä itse tie
tää mitä tekee. Niin suoraan
sanoen, minun mielestäni ei
Mikko saattanut toimia toi
sin.
Täti suoriutui äkkiä tuolin
selkämyksestä, johon äsken
oli nojautunut ikäänkuin toi
vottuun lepoon. Ihmeissään
katseli hän vastapqptä istu
vaa naista.
Hilma, ethän sinä voi
tarkoittaa, että Mikon pi
ti lähteä matkaan, koska
niin suuret asiat olivat kysy
myksessä.
Suuret asiat toisti
vanhus itsekseen, kuin sel
vittääkseen mietteitään.
Niin, mainitsihan Tekla
miljoonasta.
Sekö sitten on sitä suur
ta, jonka saavuttamiseksi
ihminen saattaa panna vaik
ka henkensä alttiiksi? Tädin
ääni värähteli.
Rouva Aarra hymyili an
teeksiantavaa, sovittavaa hy
myilyään.
Luulen, että Tekla ja
minä katselemme asiaa eri
puolilta. Muistan miten mies
vainajani kerran sanoi: “Tek
la Teli syntyi runoilijaksi, e
lämä teki hänestä raatajan.
Mutta illan tullen rehäsi ru
noilija hänessä jälleen e
loon”. No niin jatkoi rouva
halusin tällä vain osoit
taa Teklan katselevan tämän
maailman asioita haaveilija
na, jotavastoin minä
Jotavastoin sinä annat
niille iäisyysarvon, niinkö,
Hilma?
Eihän mikään ikuisesti
kestä, sen tiedän minä yhtä
hyvin kuin Tekla. Mutta niin
kauan kuin olemme täällä tu
lee meidän uurastaa ja pon
nistaa voimiemme takaa, si
tä ei Tekla enää näytä käsit
tävän.
Vai en tädillä oli jo
katkera vastaus valmiina.
Mutta samassa nousi hänen
eteensä kuva Mikosta sillä
hetkellä, jolloin tämä kalpea
na ja horjuvana sulki kotin
sa oven lähteäkseen vaivaloi
selle matkalleen. Ja suru ja
huoli rakastetun Mikkonsa
puolesta sai voiton suuttu
muksen yli.
Voi, Hilma, olisitpa näh
nyt Mikon niin olisit säälinyt
sairasta raukkaa tietämät
tään korotti täti äänensä
niin, olisit kironnut tuota
kultaista kummitusta, joka
väikkyi hänen kiusatun mie
lensä edessä.
Kultainen kummitus,
niin jossain, ehkä lastensa
dussa olen kuullut tuon ni
mityksen rouva Aarra kat
sahti melkein säälivästi van
hukseen mutta satujen ai
ka on ohi, nyt kysytään mie
hen tarmoa ja voimaa. Mikko
teki sen minkä hänen tuli
tehdä.
Mutta jos kaatuu kes
ken?
00, ei mies niin kesken
kaadu! Ja jos kaatuu niin
kaatuuhan paikallaan.
Ja jos kaatuu niin kaa
tukoon. Pelkään, että sinä
voisit sanoa niinkin, Hilma,
tuntematta sen enempää
sääliä, ja kuitenkin
Kuitenkin mitä? Tekla
on hyvä ja jatkaa vain.
Rouva oli ilmeisesti hermos
tunut ja hänen kylmä hy
myilynsä ei enää ottanut on
nistuakseen. •
—Kuitenkin huhutaan, niin
Mikko uskoo sen itsekin
täti epäröi, eikä jatkanut.
Huhutaan mitä? Tekla
on hyvä ja puhuu suunsa
puhtaaksi.
Vanha neiti suoristi varta
loansa, ja silmiin syntyi heh
ku, joka varmasti oli sukua
kevätloistolle tuolla sinitai
vaan alla.
Minä olen pitänyt rak
kauden Jumalan ihanimpana
ja pyhimpänä lahjana ihmi
selle, ja niin pidän vieläkin.
Mutta, Tekla, taidamme kat
sella tätäkin asiaa eri puolil
ta.
Niin, asia on kuinka se
katsotaan virkahti rouva
huolettomasti minä vaan
onnittelen Mikon matkaa,
saavuttakoon hän miljoonan
sa!
Silloin saavuttaa hän
myöskin Metsälinnan lesken,
niinkö, Hilma? kysäisi täti
yrittäen hillitä mieltänsä.
Mutta rouvan kasvoille
nousi suuttumuksen puna.
Tekla on sittenkin tullut
tänne yksinomaan kiusoit
taakseen turvatonta naispar
kaa. Mitä pahaa olen tehnyt
ansaitakseni tällaista hävyt
tömyyttä Teklan puolelta?
Hän nousi pystyyn ja sei
soi . viha silmissään vieraan
sa edessä.
Myöskin vanhus nousi mu
kavasta tuolista, jossa hänel
le ei suotu lepoa.
Lähden heti kiusaamasta
| sinua, Hilma, mutta sitä en-
K-9 Vet to Gl
r „ n n <-$
j-J x- {
JOSEPH M. SELF, JR., is shown i!
Greeley, Colo., with his Army dog
Grexler, that accompanied hir
to Service in the CBI theate»
After discharge Self located th
dog at the home of J. M. Talberi
Vallejo, Cal., who 3urrendere
him in response to the Gl’s wril
ten pleas. (International
Suomi-äiti on köyhä
Revitty on Suomi-äiti,
Itkee polo päiviään.
Ilohon ei riehahtele
Suomalainen yksikään.
Sitkeällä sisullansa,
Eespäin kansa taivaltaa,
Vaikka pahoin hävitetty
Onkin peräpohjonmaa.
Köyhä on nyt Suomi-äiti,
Rikkaammat on lapset sen.
Jotka kohtalo vei ennen
Kultamaille Läntehen.
Amerikan pakettia
Tulee aina tännepäin.
Kohtehena tällä kertaa
Oomme hyväin ystäväin.
Pakettia avatessa
110 mielet valloittaa,
Sieltä saamme paljon hyvää,
Jota täältä emme saa.
Amerikan kummisedät
Muistaa usein lapsiaan.
Unhoita ei avun saajat
Täällä teitä milloinkaan.
Vaikka täältä meren yli
Kauas ootte kulkeneet,
Suomi-äidin lapsinensa
Vielä ootte muistaneet.
Velkaa jääpi Suomi-äiti
Auttajilleen paljon nyt.
Kiitos kun taas yhdysside
Lujemmaks on liittynyt.
Suokoon teille siunauksen
Isä taivaan ylhäinen.
Sydämemme pohjasta
Me tuomme kauniin kii
toksen.
Juho Salokannel
nen pyydän, kuulitko pyydän
sinulta vastausta yhteen ky
symykseen: pitäisitkö Mikkoa
Metsälinnan sopivana isän
tänä jos hän olisi köyhä
mies?
Teklalla ei ole vähää
kään oikeutta kysellä minul
ta mitään tästä asiasta ää
ni vapisi kiukusta se ei
koske Teklaa millä tavalla
Mikko kokoaa miljoonansa,
minun tähteni hän sen kui
tenkin tekee.
Sinun tähtesi täti ei
enää saattanut hillitä itseään
huomatessaan pohjaa epäluu
loillensa sinun, joka et ra
kasta ihmistä Mikossa, vaan
rahantavoittelijaa, joka tuon
julmurin, tuon kultaisen
kummituksen orjana panee
ruumiinsa ja sielunsa alttiik
si. Niin, hymyile sinä vain y
limielisesti, julmuri se kui
tenkin on tuo kummitus, ei
kä mikään satujen utukuva!
Ja sinä, Hilma, sinä ole ma
nannut sen Mikko poikani
tielle.
(Jatk.)
Auttaja torstaina, 7 p. 1946
Sipi-vaarin
kasvatti J
Kirj. Hanna Rauta
Kuitenkin Martti oli aivan
kuin huumautunut näiden
Hannun tietojen vuoksi. Toi
nen puoli niistä osoittautui
todeksi, kun Olavi ja Elina
heinäkuussa julkaisivat kih
lauksensa.
Pappilassa pidettiin suuret
kihlajaiskutsut.
Marttikin oli mukana. Toh
torin perheessä hänellä oli jo
vakiintunut asema Hannun
toverina ja suojelijana. Nyt
kun Pentti ja Ullakin mene
vät kaupungin kouluun, oli
häntä pyydetty pitämään
huolta heidänkin luvuistaan.
Pappilassa hän oli ensi ker
taa.
“Eivät voi sietää Kaarinaa’’
niitä Hannun sanoja Mart
ti muisti yhä uudelleen ja
uudelleen Kaarinaa katsel
lessaan. Hän ei voinut käsit
tää moista puhetta, sillä Kaa
rina oli niin ihana vihertä
vänharmaassa juhlapuvus
saan, suuri vaaleanpunainen
ruusu olkapäällä. “Uskovai
nen” . . . Juuri siksihän hän
olikin niin ihana, kun hän o
li uskovainen, tiesi syntien
anteeksiantamuksen, rakasti
Jeesusta, odotti taivasta, etsi
niitä, jotka ylhäällä ovat. Mi
kä voisi nuorta neitoa enem
män kaunistaa!
Mutta nytkin Kaarina ja
Lauri pitivät hauskaa yhdes
sä, nauroivat ja juttelivat.
Hannun puheessa ei siis ollut
perää. Martilla oli niin hyvää
aikaa katsella kaikkea, sillä
vaikka hän oli mukana, hän
oli kuitenkin syrjäläinen, jota
ei juuri huomatakaan. Kaari
naltakaan ei tällaisissa seu
roissa liikene hänelle edes
katsetta eikä ainoatakaan sa
naa. Mutta hänhän onkin vas
ta lyseolainen, ja nuo toiset
niin paljon ylempänä. Salai
nen katkeruuden oka pisti
häntä, niin tottunut kuin hän
olikin syrjäiseen asemaansa.
Hän jatkoi tarkasteluaan,
katseli Elinaa ja Olavia, näki
miten rakkaus aivan säkenöi
heidän katseistaan, ja sitten
taas vertailun vuoksi vilkaisi
Lauriin ja Kaarinaan. Mutta
silloin hänelle yht’äkkiä sel
visi jotakin. Laurin katse oli
kylmä ja tunteeton, Kaari
nan katse välinpitämätön,
kun he jutellessaan katsoi
vat toisiinsa.
He eivät rakasta toisiaan.
Tuo seurustelu on siis vain
kohteliaisuutta.
Kunpa Kaarina olisi hänel
lekin kohtelias! Hänen kans
saan olisi hauska jutella kai
kesta.
Mutta Hannu ei jättänyt
Marttia yksin, sillä luja tove
ruusside yhdisti heitä. Eikä
heillä ollut ikävä toistensa
seurassa, sillä vaikka Martti
oli vähäpuheinen, riitti Han
nulla sanoja molempien
puolesta. Nytkin hän kesken
kaiken kuiskasi Martin kor
vaan:
Mitähän rovasti tuu
maa, kun saa vävypojakseen
jumalankieltäjän?
Uskooko Elina-neiti?
kysyi Martti.
Ei, mutta hän peittää
kieltämyksensä.
Martti huokasi.
Kotimatkalla Martti muis
ti, miten yksin hän oli, yksi
näisempi kuin koskaan en
nen. Sipi-vaari oli poissa, El
sa ja Sakri kaukana, mutta
Kaarina kauimpana. Hänellä
oli vain Alma-täti ja Hannu.
Oli ikävä ajatella talven viet
toa kaupungissa, kun ei siel
lä ollut enää mitään siitä, mi
tä oli ollut ennen. Kaihoten
hän muisteli heidän tiistai
iltojaan, joiden veroisia juh-
lahetkiä elämä ei enää tarjo
aisi. Ja yht'äkkiä hänet valta
si voimakas koti-ikävä. Miten
hauskaa olisikaan, kun saisi
lähteä jo taivaaseen Jeesuk
sen luo, äidin luo, Sipi-vaarin
luo. Leppoisa heinäkuun yö
aivankuin huokui uuden päi
vän odotusta.
Hän asetti pyöränsä pors
tuaan seinää vasten ja tempa
si oven auki. Saranoiden na
rahdus ja tuvan ummehtunut
haju rikkoi kesäyön auvoisan
tunnelman. Käyd
Nurkkalaansa, joksi hän ka
manaan nimitti, hän naurahti
ääneen, sillä tuntui niin hul
lunkuriselta, kun hän muisti,
miten suunnattoman tärkeäl
tä tuon kopin rakentaminen
oli kerran tuntunut. Saman
laiselta nurkalta näyttänee
koko tämä elämäkin iäisyy
den näkökulmasta katsottu
na, niin tärkeältä kuin itse
kunkin sija täällä toisinaan
saattaa tuntuakin. Ennen
kuin hän meni nukkumaan,
hän luki Ilmestyskirjan vii
meisen luvun uuden maan i
hanuutta katsellakseen.
Mutta nukuttuaan hän u
neksi, että Kaarina seisoi hä
nen vieressään ja sanoi: Älä
vielä mene taivaaseen, Mart
ti! Ja sitten Kaarina katsoi
häneen aivan samoin kuin
Elina-neiti oli katsonut Ola
viin.
Uni oli liian ihana jatkuak
seen. Martti heräsi.
Samassa uudet huomiot
vahasivat hänet koko voimal
laan: Kaarinan katse kuvasti
hänen omaa sydäntään.
Veri syökähti hänen kas
voihinsa. Hän pisti päänsä
tyynyn alle peittääkseen pu
nastumistaan, sillä häntä u
jostutti niin suuresti oma it
sensä. Hän tarttui molemmin
käsin päähänsä ikäänkuin
koetellakseen, miten hän
saattoi olla niin houkio, mi
ten uskalsi, miten kehtasi.
Sehän oli anteeksiantamatto
man julkeaa.
Ennenkuin hän ehti huu
mauksestaan selvitä, hänen
mieleensä johtui jotakin, joka
pelästytti häntä kaksinver
roin.
Kaarina oli varmaan näh
nyt, sillä eihän hän tietänyt
varoa. Oli lukenut kaiken
hänen silmistään. Ei ollut ih
me, että hän oli suuttunut.
Nyt Martti ymmärsi kaiken.
Voi, miten syvästi hän on
kaan loukannut Kaarinaa.
Saako hän tätä milloinkaan
anteeksi?
Hän halusi paeta, juosta
kauas, painua syvälle maan
rakoon . . .
Sunnuntaina hän vietti
Kuusitörmällä Alma-t ä d i n
suureksi tyytyväisyy d e k s i
Vielä toisenkin sunnuntain.
Kolmantena oli isäntäväki
poissa kotoa.
Näin hän luuli voivansa ko
ko kesän välttää Kaarinan
tapaamista. Mutta kun hän
lauantai-iltana pellolta pala
tessaan juuri ajatteli neljän
nen sunnuntain viettoa Han
nun luona, tulla tupsahti
Kaarina häntä vastaan tien
mutkassa.
Päivää, Martti!
Martti nosti vain lakkiaan,
sillä hämmästys tukahdutti
sanat. Hän ei uskaltanut kat
soa Kaarinaan.
Kuule, missä sinä olet
piileskellyt?
Martti änkytti jonkinlaisen
selityksen.
Sano, oletko sinä suuttu
nut jostakin? kysyi tyttö.
Minäkö?
Se tuli niin hämmästynees
tä että Kaarina huoahti hel-
potuksesta.
Luulin sinun olevan
. . . onhan sinulla siihen aina
paljon syytä . . .
Asia muuttui jo niin ih
meelliseksi, ettei Martti us
kaltanut enää jatkaa. Kenties
ei Kaarina olekaan huoman
nut eikä suuttunut eikä louk
kaantunut.
Martti hyvä, tule huomen
na meille koko päiväksi, sillä
toisetkin tulevat, Kirsti, Eli
na, Olavi ja Lauri Tu
lethan? On vain kaksi sun
nuntaita jäljellä, ennen kuin
menet kouluun.
- Niin, sanoi Martti.
Isä matkusti tänään Hel
sinkiin ja viipyy siellä kolme
päivää . . . Tulethan, Martti?
Kai minä tulen,
myönteli Martti epävarmasti,
sillä kaikki, mikä hänen mie
lestänsä oli ollut selvää, oli
nyt mennyt sekaisin.
Mutta niin iloinen hän oli,
ettei ennen puolta yötä saa
nut unen päästä kiinni, sillä
kaiken sekasotkun yhteis
summa viittasi siihen, ettei
Kaarina ollut häneen suuttu
nut. Kaikkien merkillisyyk
sien huippukohta oli kuiten
kin se, että Kaarina oli kat
sonut häneen samoin kuin u
nessa siltä hänestä näytti.
Olihan tosin hullua moista
kuvitellakin, mutta oli su
loista hetkiseksi heittäytyä
tuon harhaluulon lumoihin.
Koko seuraava päivä oli
melkein kuin tuon unen jat
koa. On pitkä ajanjakso aami
aisesta iltaan, kun jokainen
hetki on uusi elämys. Saar
na, jonka rouva luki, oli tosin
tyhjä ja ikävä, mutta kun he
sen jälkeen Kaarinan säestä
mänä lauloivat tiistai-iltojen
ihanimpia virsiä, oli Martti
kuin taivaassa. Kyllikkikin
lauloi mukana säveleiden
kauneuden vuoksi.
Toisten nuorten saapumi
nen vähensi juhlatuntua,
mutta ei sitä rikkonut. Ola
vin morsian esitti yksinlau
lua, Salmensuun tyttäret soit
tivat, ja Lauri oli taitava kek
simään hauskoja leikkijä. Oli
vain ikävää, kun ei Hannu
ollut mukana.
Roof Neglect May Cause
Extensive House Damage
The housing shortage has given new signiflcance to the ,
phrase “a roof over my head” and focused attention to the
necessity of maintaining a sound, weathertight roof. A leaky,
neglected and weatherbeaten roof not only detracts from the
outward appearance of a home, but causes drafty, uncom-
fortable living conditions within.<
A roof, like other parts of the
house, requires systematic check
ing at regular intervals to catch
the flrst signs of deterioration. If
detected early, small leaks usual
ly can be quickly repaired before
extensive damage is done. But if
loose shingles, or leaks around
the chimney are long neglected,
the potential damage, not only to
the roof itself, but to the interior
of the house can be extensive.
Economical to Re-roof
As a thoughtful precaution to
assure comfortable living, build
ing authorities recommend a
thorough check of the roof. If
wcak spots are found, usually it
is more economical to re-roof
than attempt a patching job,
which gives only temporary pro
tection at the best. Select a
sturdy, long-lasting material, such
as asphalt shingles, which resist
wind and fire. They come in a
variety of solid and blended col
ors and can be placed over the
old roof without adding undue
weight to the supports. Fire-re
sistant roofing gives added pro
tection to the home, as sparks
from chimneys falling on flam
mable roofs stand third among
the major causes of home fires.
A common cause of Winter roof
weakness is occasioned by weight
from heavy snow and Ice; tree
branches that bang against the
housetop; seepage of water caused
by ice and snow, and thick vines
that accumulate weight over the
years.
Cold Weather Breeds
Careless Home Fires
“Cold weather means more
fires" is an axiom recognized by
ali fire departments. As a pre
caution against Winter fire dan
gers, use a fire-retardant roofing
such as asphalt shingles, which
will resist sparks from chimneys;
keep heating plants clear of soot:
insulate the chimney, flues and
pipes, especially where they are
near woodwork and where the
smoke pipe enters the chimney,
and be careful in handling hot
ashes. Don’t take unnecessary and
thoughtless risks, such as quick
tning a fire with kerosene.
Martti lähti ennen muita.
Kaarina kuiskasi hänen
korvaansa:
Rukoile puoles tan i ,
Martti!
(Jatk.)
o
LAHJOITUSIA PAINO
LIIKKEEN KONTTORIN
KALUSTOON
Chathamista, Mich., koonnut
mrs John Kallio:
Mr ja mrs John
Kallio 4.00
Mr ja mrs Walter Kal
lio 1.50
Mr ja mrs E. J. Kallio 2.00
Mr ja mrs George Kal
lio 1.00
Mr ja mrs Matt Kallio 1.00
Tauno M. Kallio 1.00
Leslie Kallio 2.00
Mr ja mrs Eino Stur
vist 1.00
Jacob Luoman muistol
' le 1.00
Mr ja mrs Kalle Waa
nanen 5.00
Mrs Liisa Koski 2.00
Mr ja mrs Victor Palo
nen 1.00
Mrs Sophia Hill 2.00
Mrs Albertina Lahti .. 1.00
Mrs Hilma Ruuska 50
Mr Martin Kallio 1.00
Mrs A. Martin, Minne
apolis, Minn 1.00
Wakefieldin, Mich. seu
rakunnan ompeluseu
ralta 10.00
Yhteensä $38.00
o
KASTETTU
Don Allen Vuorinen, synt.
Ashlandissa, Wisc. syyskuun
27 }). 1945. kastettiin North
Yorkissa, Wisc. tammikuun
7 p. 1946. Vanhemmat:
Reuben Vuorinen ja hänen
vaimonsa Hilda.
Karen Ilona Paavola, synt.
Ashlandissa, Wisc. tammik.
23 p. 1946, kast. Marengossa,
Wisc. helmikuun 24 p. 1946.
—Vanhemmat: Henry Paa
vola ja hänen vaimonsa E
thel. Kummit: mr ja mrs
Walter Pihlaja, Leßoy Pihla
ja, Marie Hurula.
M. N. Westerback
o
LEVITTÄKÄÄ AUTTAJAA!
e**';.
» iV*”*" N*...
mm lajisi '
V ? V.'. '■ V V, '<S 'H
f \ c 's 5 ••• .. .• *
r t. <:> ■ VR-f* -»: * ...j
I', h' ' v % , |
•••f- * v. . '
f -> . . " s ’
i I ... ,' J
TWIN ENEMIES—Heavy anow
and Ice are a burden on any roof
and frequently cause damaging
leaks. As soon as the snow dls
appears, check the roof for weak
spots. If re-roofing is necessary
select a sturdy fire and wind
resistant covering such as asphalt
shingles which can be economi
cally placed over the old roof.
Vasl Credit Fund Available
For Home Building Needs
With liberalized FHA flnancing,
and the vast sums available from
private banks and lending institu
te ons, credit to home buuders for
new construction and remodeling
will be more plentiful this year
than ever before.
It ia estimated that six billion
dollars will be required annually
for the next few years to finance
new homes and the repair of
modernizations of existing dwell
ing units.
Split-Second Toast Best
Toast at its best, say food spe
cialists, must be served within a
minute after making. In two min
utes, the crisp surface begins to
absorb moisture from the inside
and to become tough.
Protect Tractor Ti rea
Rubber tires on farm tractors
should be protected during Winter
Storage by Jacking up the wheels
and by cleaning the tires and
painting them with new tire-pro
tection liquid.
No. 10