Auttaja. [volume], April 08, 1948, Page Sivu 7, Image 7

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
No. 15
tä vaatetusapu! Perheeni on
suuri ja juuri sodan aikana
ja sen jälkeen on alkupää lap
sista kuoreutunut täyteen
miehen ja naisen mittaan.
Vaimoni on sanonut vaatetet
tua lapsi joukkoa ajatelles
saan : Mistä olisi lapsilla vaat
teet, jollei vaatteita olisi ul
komailta saatu!
Aajattelen nyt ensin ylei
sesti kaikkea sitä yleistä
apua, mitä maahamme on vir
rannut yleisin keräyksin eri
tyisesti suomalaisilta Ameri
kassa ja sitten muiltakin siel
lä, ja sitä, mitä on tullut tääl
tä läntisistä naapurimaista
lähinnä Ruotsista. Siitä on to
della tullut niin paljon apua
kaikkiin kansankerroksiin, et
tä vailla sitä apua kärsimys
pelkästä vaatteiden puuttees
ta olisi sanomaton. Ja ajatel
kaa, mitä suuressa paastossa
olleelle merkitsee, kun paket
ti tai yleisemmän keräyksen
tuloksena tullut ruokatava
roiden jakelu tai ruoka-annok
set ovat avanneet lukematto
mille Suomen lapsille ja ko
deille loisteliaan kaupan Oven
ja myyjä sanoo: Ottakaa
vain! Ei maksa mitään!
Mutta kyllä olemme tietoi
sia siitä, että kaikki se on
maksanut täyden hinnan. Ja
lisääkin vielä: lähetyskulut,
jotka usein ovat yli 50% pa
ketin ostettujen tavaroiden
hinnasta. Entä itse ostaminen,
suunnittelu, paketin laittami
nen ja päällyksen ompelemi
nen niin tarkasti ja hyvin,
että sen varovainen avaami
nen ja ratkominen kestää pit
kän aikaa. Yleisistä keräyk
sistä saapuu vain vähän ja yli
malkaisia kiitoksia. Yksityi
sistä lähteyksistä niistäkin
varmaan usein saapuu liian
vähän kiitosta. Sentähden
ajattelin, että kerran käyttäi
sin “Auttajan” palstoja var
ta vasten tähän tarkoituk
seen kertoakseni siitä kiitol
lisuudesta, mikä täällä vallit
see silloinkin, kun sanoja vä
hän kirjeessä on tai ei niitä
ilmesty ollenkaan.
Suomen kansan olemusta
tunteva tietää, että suomalai
nen ei juuri voita maailman
kilpakentillä silloin, kun juos
taan lyhyitä matkoja tai pel
leillään, mutta siinä, missä
hitaampikin saa käyttää voi
miaan, siinä on tullut palkin
toja Suomeenkin. Suomalai
nen on niin vaatimaton, että
hän ei ventovieraalle oikein
voi tunteitaan selittää, eikä
hän oli tottunut niitä suures
tikaan ilmaisemaan.
Äärimmäisen, mutta syvän
kuvan piirtää suomalaisesta
Runeberg kertoessaan urhool
lisesta soturista, joka ensi
kertaa elämässään sai kokea
kiitosta ja kunnioitusta:
“Ikinään ei riemua ollut hän
edes maistanut varkaisin;
jo lapsena kolkkoudessa
elämän
oli jäätynyt kyynelkin.”
Osaksi suomalainen pohjal
taan pelkää liikoja sanoja.
Hänestä saattaa tiintjia siltä,
kuin sanojen vuolaus olisi ul
kokultaisuutta. Hän on tot
tunut kätkemään sydämeen
sä niin paljon niinkuin hä
nen elämänsäkin on varjoutu
nut korven hiljaisuuteen ja
yksinäisyyteen. Monen elämä
liikkuu niin kovissa arkisissa
töissä, että ei voimia eikä ai-
KOKOUSKUTSU
Marquetten Sion luterilaisen seurakunnan ensimmäinen
neljännes vuosikokous pidetään kirkossa tustai-iltMia,
huhtik. 13 p. klo 7:30. Seurakunnan jäseniä kehoitetaan
saapumaan kokoukseen. RinUn(m _ Mlmleg
Fred Niiranen, kirjuri
S» — _-
kaa liikene tunteitten paperil
le panemiseen. Ja jos ne pan
naan paperille, kyllä siihen
varmaan vain tulee kuin kuo
ri - sisus eli todellinen kii
tollisuuden tunne jäi sydä
meen, jäi kyyneliin, jäi sinne
omaan hiljaiseen kärsimiseen
ja iloon.
Ehkä on tarpeen kertoa hu
vittavakin esimerkki, kun se
kin osaltaan kuvaa sitä suljet
tua suomalaista luontoa. Hä
mäläinen mies pääsi niin pit
källe aatoksissaan, että vih
doin pyysi tyttöä omakseen:
“Tuletkos vaimokseni?”
Tyttö oli liukkaampi olemuk
seltaan. Oli valmis ja odotte
li herkästi muutakin rakkau
den osoitusta toivoen kuule
vansa herttaisia sanoja. Kun
ei mitään kuulunut, kysyi
tyttö, mitä mies vielä ehkä
olisi sanonut. Vähän ajan pe
rästä sanoi mies: “Taisin jo
sanoa liikaa.”
Tuli luokseni joku aika sit
ten eräs siirtolainen, leski.
Hän oli saanut Calumetin seu
rakunnan nuorten naisten
järjestämän juhlan tuloksena
jalon paketin. Koko hänen ole
muksensa huokui iloa ja kii
tollisuutta. Hän pyysi minua
välittämään sen kiitoksen lä
hettäjille. Hänen kiitollisuu
tensa oli syvällinen ja todella
suuri. Kun koetin saada hä
nestä irti jotakin yksityiskoh
taa siitä paketista, että olisin
voinut kuvata parempiin hä
nen kiitollisuuttaan, hän suo
rastaan ehätti oikaisemaan
minua, etten vain luulisi, että
toiset tavarat olivat toisia pa
remmat: “Ne olivat kaikki
yhtä hyviä, yhtä tervetullei
ta.” Kyllä se on 100%-nen
kiitos, vaikka sen näin il
maistiin.
On tapauksia, joissa kiitos
laiminlyödään, mutta paljon
näkymätöntä kiitosta jää pois
sen johdosta, että ei oikein
pystytä ilmentämään sitä, mi
tä tunnetaan. Niinkuin moni
sanoo tärkeistäkin asioista:
“Kyllä minä tiedän sen, vaik
ken minä osaa sitä sanoa.”
Ottakaa, rakkaat “Autta
jan” lukijat, nämä rivit vas
taan paljona yleisenä kiitok
sena, jota tullaan tuntemaan
täällä läpi elämän ja joka kii
tos kulkee tuleviinkin polviin.
Kaikki antajat ja esirukoili
jat ovat osaltaan vahvista
neet meitä yhä paremmin
kestämään koettelemukset ja
te olette antaneet meille uut
ta voimaa ja lievittäneet mat
kamme vaivoja suuresti.
• * * *
Erityisesti sitten pyydän
rajoitetun piirin puolesta lä
hettää kiitollisen tervehdyk
semme Ashtabulaan, Fair
portiin, Painesvilleen Ohiossa
ja myöskin Calumetin seura
kunnan nuorille naisille ja Ca
lumetin pappilaan.
Sitten saimme tänne tam
mikuussa aivan ainutlaatui
sen tervehdyksen Amerikas
ta. Kansalliskirkon pastoreil
la oli ollut lokakuussa kokous
ja siellä oli otettu levylle läs
näolevien pastoreiden terveh
dykset meidän toiminnallem
me tänne Suomeen. Levy saa
pui ehjänä perille. Saimme
lainatuksi gramofoonin. Kyl
lähän on jo hauska lukea kir
jeessä lähetettyjä terveisiä,
mutta tämä oli jotakin aivan
toista. Tohtori Aho lausui en
Auttaja torstaina, huhtik. 8 p. 1948
sin sydämellisen, pitemmän
tervehdyksen ja sitten seu
rasivat kaikkien muittenkin
tervehdykset. Kuinka paljon
vaikuttaakaan äänensävy ja
tuo välitön puhuttelu! Kyy
nelin sitä kuuntelimme ko
dissani. Vaimonikin sanoi, et
tä se oli enemmän kuin pa
ketti! Vanhin poikani sanoi
vielä vähän sen jälkeen: “En
ole vieläkään päässyt siinä
tasapainoon.” Niin ihmeelli
sen tehoava oli tuo levyn vä
littämä tervehdys. Lisäksi tu
li vielä se, ettei moni meidän
toimintaamme siunauksin ter
vehdi. Tästä ja siitä toisesta
kin levystä tahdomme tässä
näin julkisestikin lausua sy
dämellisen kiitoksemme.
Yllätimme sitten täällä ole
van seurakunnan ja vielä
kirkkokuntamme johtokun
nankin. Kerran .jumalan
palveluksen jälkeen kehoitin
seurakuntalaisia odottamaan
paikoillaan. Tuotiin pöydälle
gramofooni. Tiesivät ymmär
rettävästi, ettei tässä mitään
levotonta alkaisi. Kehoitin
kaikkia tulemaan lähelle ja
ettei mitään menisi alussa
hukkaan ilmoitin ensin,
mistä tässä on kysymys. Kyl
lä oli suuri ilo kaikilla kuuli
joilla. Olin pitänyt koko
asian visusti salassa muilta
pastoreiltamme. Kodissani oli
sitten johtokuntamme ko
kous. Kahvilomalla se sitten
tapahtui. Jälleen oli lainattu
gramofooni ja herttaiset ter
vehdykset kuulimme aivan
kuin olisimme yhtäkkiä siir
tyneet Wakefieldiin, Mich.,
pappienkokoukseen ja saaneet
tavata rakkaita uskonveljei
lisiä pastoreita. Pastori A. E.
Kokkonen tarvitsee nimeltä
mainitun kiitoksen tästä eri
tyisestä juhlahetkestä, jota
olemme saaneet useampia
kertoja viettää.
Tulisi liian pitkä kirje, jos
alkaisin kertoa nykyisistä olo
suhteistamme esimerkkejä.
Ehkä toisen kerran. Olemme
edelleen kulkemassa yli kah
deksan vuotta sitten aloitta
maamme poikkeuksellista tie
tä. Sitä jatkuu, niinkauan
kuin sotakorvauksen suorit
tamista on. Ja sitten vieläkin
edelleen, kunnes on maksettu
kaikki velat ja luotot maail
malle, joita näitten olojen
tähden on täytynyt tehdä ja
on tehty. Maksammehan yhä
edelleenkin Amerikalle va
paussodan aikaista viljavel
kaamme. Nyt on paljon enem
män velkaa. Sen tiedämme,
että ei edes varpunen putoa
maahan taivaallisen Isän sal
limatta ja että päämme kaik
ki hiuksetkin ovat luetut Hä
nen edessään, joka on taivaan
ja maan Luoja ja Herra. Tie
dämme myöskin, että rak
kaitten ystäviemme apu ja
esirukoukset ovat meitä tuke
neet ja meitä kotiemme vai
keuksissa palvelleet.
Monien ja omastakin puo
lestani lähetän “Auttajan”
Yhdysvalloissa oleville luki
joille sydämelliset, kiitolliset
terveisemme meille ja teille
rakkaasta “vanhasta maas
ta”.
Hämeenlin n a s s a, maalis
kuun 31 p:nä 1948.
A. Aijal Uppala.
Fairport Harbor, O.
Lutherliitolla oli ohjelmail
ta maaliskuun 21 päivä. Liit
tolaiset huolehtivat musiikki
osasta ja pastori Aho puhui
molemmilla kielillä. Hauska
oli vanhemmille kuulijoille,
kun nuoret tytöt lauloivat
suomenkielellä. Se on nyky
aikana niin harvinaista. Kii
tos!
Pääsiäisiltana jälkeen pas
tori Ahon saarnan oli maa
liskuun syntyneiden juhla kir
kon alasalissa. Kaunis oli
kahvipöytä, koristettu liljoilla
ja mrs Löi jän laittamalla
syntymäpäiväkeekillä, kun mr
ja mrs Löijä täyttivät 60
vuotta tässä maaliskuussa.
Ompeluseuran vuoronsa on
maksanut mrs Wilho Järvinen
ja mrs Matt Jacobson, kum
pikin antaen $5.00. Ompelu
seuran vuosijuhla on huhtik.
11 p. iltana kello 7:30. Muis
takaa tulla juhlimaan kans
samme Herran sanan ääreen
läheltä ja kaukaa.
Mr ja mrs Isaac Nurmi
ovat kotiutuneet Hot Springs,
Ark., jossa olivat terveyttä
hoitamassa. Paluumatkalla
vierailivat tyttärensä ja vä
vynsä, mr ja mrs James Olso
nin luona Chicagossa. Mrs 01-
sontuli vanhempiensa mukana
pääsiäislomalle kotiin. Hän ja
miehensä molemmin käyvät
yliopistoa Chicagossa.
Einar Beck oli kotona se
minaarista myös pääsiäisen
aikana. Jumalan varjelus oli
mukana, kun kotiin tullessa
junasta oli 13 vaunua mennyt
pois raiteelta eikä mitään
suurta vanhinkoa tullut mat
kustajille.
Mr Matti Palo on jo niin
parantunut, että liikkuu kai
nalosauvan avulla.
Armon turviin!
Kv.
Rolla, N. Dak.
Keväinen tervehdys taas
täältä talvimaasta. Ei tänne
näytä kesää tulevankaan, kun
lunta vain tulee lisää.
Pääsiäinen, tuo siunattu
ylösnousemus, on taasen si
vuutettu. 110 täytti sydämen,
kun kuitenkin päästiin tääl
tä Rollastakin kirkkoon nyt
ensi kerran tämän talven ai
kana, vaikka kyllä täytyi kie
rellä monta kymmeniä mailia
sinne päästäkseen.
Kaksi juhlallista jumalan
palvelusta vietettiin Rock La
ken Ali Nations Lutheran
kirkossa. Aamupäivällä eng
lanninkielinen ja iltapäivällä
suomenkielinen. Molemmissa
Täten saamme surulla ilmoittaa, että Herra on hy
väksi nähnyt kuoleman kautta pois kutsua rakkaan mie
heni ja lasteni isän
OLOF VICTOR RAATIKAN
joka pitkällisen sairauden jälkeen uskossa Jeesukseen
Kristukseen ummisti silmänsä ikuiseen uneen maalisk.
8 p. 1948 kotonaan Paddock Townissa, Ottertail kauntis
sa, Minn. Hän oli syntynyt Tervolassa, O. 1., Suomessa
kesäk. 10 p. 1869, ollen kuollessaan 78 v. 8 kk. ja 28 p:n
ikäinen. Tullut tähän maahan, ChÄmpioniin, Mich., josta
siirtyi tänne Paddock Towniin 1892 maanviljelijäksi. Me
ni avioliittoon Selma Siltaan kanssa tammik. 1 p. 1901,
josta liitosta on syntynyt 13 lasta, joista 4 on kuollut. Su
remaan jäi minä hänen vaimonsa, kaksi poikaa, Rudolph
ja Raymond kotona, 7 tytärtä: mrs Wäinö Järvinen (May
me) perheineen Menahgassa, Minn., mrs A. H. Priebe,
(Edna) perheineen No. St. Paulissa, Minn., mrs R. L.
Lemke (Lila) perheineen No. St. Paulissa, Minn., Martha
Raatikka, Chicagossa, 111., mrs Arthur Paurus (Agnes),
Minneapolisissa, Minir; mrs TANARUS. R. Pederson (Violet) per
heineen Detroitissa, Mich. ja mrs Martin Dorenbush
(Verna) perheineen Wadenassa, Minn.; 10 lasten lasta ja
2 lasten lasten lasta, kaksi veljeä, Erick perheineen Suo
messa ja Matti perheineen täällä Sebekassa, sisar mrs
Walter Kaskela perheineen Michigamme, Mich. sekä pal
jon muita sukulaisia ja tuttavia tässä maassa ja Suomes
sa.
Puoliso mrs Olof V. Raatikka Ja lapset.
Jo aikani nyt joutuu
Minua kuolo noutaa,
Vaan voitoksen’ se on.
Nyt loppuu kaikki vaivan’,
Mä pääsen täältä taivaan
Ain’ autuaaseen ilohon.
tilaisuuksissa oli kirkko täy
nä juhlakansaa. Rock Laken
ja Rollan yhteinen laulukuo
ro esitti kaksi laulua: “Jesus
Christ My Sure Defense” ja
“I Know That My Redeemer
Lives” mrs Carl Kinnusen
johdolla. Ja pastori saarnasi
pääsiäis-aamun ihme tapah
tumasta ja saarnassa tuotiin
selvästi ja varmasti esille, et
tä Jeesus Kristus on totises
ti ylösnoussut kuolleista. Oi
ihanaa totuutta. Nyt emme
kuolemassa kuole, vaan saam
me elää iankaikkisesti.
Sitten vielä oli lyhyt väli
aika ja sen jälkeen seurasi
vielä ohjelmatilaisuus.
Samoin myös oli kaksi ju
malanpalvelusta pitkänäper
jantaina ja niiden yhteydes
sä oli Herran pyhän ehtoolli
sen vietto.
Riemuvuoden rähaston kar
tuttamisen eteen ei täällä ole
voitu vielä paljoa toimia.
(Niinkuin päätös oli.) Kun
talvi saavutti ja keskeytti
toimintamme, vaan toivotaan,
että kohta esteet poistuu ja
vihdoin päästään vilkaampaan
toimintaan tämän tärkeän
asian eteenpäin viemiseksi.
Maaliskuun 4 p. kokoontui
naistenliitto mr ja mrs Heik
ki Juntusen kodissa Rollan
kaupungissa. Ja sitten huh
tikuun 1 p. oli kokous Heikki
Kosken kodissa. Kun pastori
ei voinut tulla näihin kokouk
siin, niin molemmissa esitet
tiin lyhyt ohjelma ja laulet
tiin useita lauluja S. kante
leesta. Seuraava kokous on
mr Alfred Efraimsonin ko
dissa toukokuun 6 p. Mrs
Paul Parvey maksoi pitovuo
ronsa helmikuulle rahassa an
taen $5.00.
Mr Alfred Efraimson ja ty
tär Jennie ja poika Rudolph
kävivät pääsiäistä viettämäs
sä Superiorissa, Wis., tyttä
rensä ja vävynsä, pastori ja
mrs E. P. Lampelan luona.
Kv.
Tilatkaa Auttaja seurakuntaan
kuulumattomalle ystävällen
ne. Hänkin nauttii siitä.
Sivu 7