Auttaja. [volume], March 17, 1949, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
*S* •
Ilmestyy joka torstai IRON WOODIBBA, MICK.
Toimittaja J. E. NOPOLA Liikkeenhoitaja
Puhelin: toimistoon 80 toimittajan kotiin 1143-R
TILAUSHINNAT!
yhdysvaltoihin Ja Canadaan:
Ruplan vuoden ... 84.80
Neljän kuukauden ... —_— 81.0#
AUTTAJA . Finnish weekly newspaper. Published every
Thursday by The Finnish - American Kva naali cal Lutheraa
National Church, at lronsrood. Miehiään.
SL BSCRIPTION RATES: In the United Btateo and Canada:
l'er year, 82.60; slx months, 81.60; four months, 81.00
Advertlslnf rates on appllcatlon.
fcniered as Second Claes Mali Matter January 17, 1808, at the
f ost Orflce at Ironsrood, Michigan, under the Act of Congre—
of March S. 1879 Accepted for malline at speclal rata of
poetajte provlded for In Sectlon 1108 Act of Octover 8, 1817,
authoiised July 18, 1918.
‘ - ■
Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan
uskonnollisen kirjoituksen vuorollaan. Pitäkää
nuoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan.
Heino, E. A , maalisk. 27 p.
Hirvi, J huhtik. 3 p.
Kokkonen, A. E huhtik. 10 p.
Lampela, E. P huhtik. 17 p
Kirjoitusten pitää olla täällä merkittynä päivä
nä. Muuten ne eivät ehdi seuraavaan lehteen.
Lehden lukijat odottavat kirjoituksia kirkkokun
nan papeilta.
1 T Alpo
2 K Paasto alkaa
3 T Kaukomieli, Kauko
4 P Adrian
5 L Laila, Leila
Hebr. 12:8-12; Matt. 18:21-23
6 S 1 sunn. paastossa
7 M Taru
8 T Vilppu
9 K Auvo
10 T Aura
11 P Kalervo
12 L Reko
1 Joh. 2:7-14; Luuk. 7:36-50
13 8 2 sunn. paaat.
14 M Matilda
15 T Risto
16 K Ilkka
OIKAISU: Kiiikkokunnan historian ilmoituksessa
erheellisesti mainitaan, että kirja on sidottu koviin
nahkakansiin. Se pitäisi olla: koviin vaatekansiin.
o
YMMÄRTÄVÄINEN SEURAKUNTA
First Lutheran seurakunnan pappi Omahassa
oli saanut kutsun erään toisen seurakunnan hoita
jallesi. Hän esitti kutsunsa seurakunnalle, joka ko
kouksessa tuli sellaiseen päätökseen, että seura
kunnan poppia ei ole viisasta laskea menemään.
Hän oli tehnyt työtä ahkerasti ja Herra oli siunan
nut työn. Sen tähden oli syytä uskoa, että seura
kunta ei voi voittaa pappia vaihtamalla. Mutta
seurakuntalaiset käsittivät, että oli ollut eräs toi
nenkin henkilö, jonka usko, ymmärtäväisyys ja
kärsivällisyys olivat auttaneet seurakunnan papin
työtä aivan huomattavalla tavalla. Tämä henkilö
oli papin puoliso, ja kiitollisuuden osoituksena ko
kous päätti kirjoittaa papin rouvalla tunnustuskir
jeen ansiokkaasta työstään. Kirjeessä sanottiin:
“Me käsitämme, että pastori Ackerin menestys
on suuressa mitassa ollut mahdollista teidän an
siostanne —ollessanne iloinen, kun hän etsi iloa —
ollessanne myötätuntoinen, kun hän tarvitsi myö
tätuntoa—vaietessanne, kun vaikeneminen oli tar
peen—kuunnellessanne, kun hän tahtoi keventää
kuormaansa—seistessänne hänen vierellään, kun
hän tarvitsi tukea—huolehtiessanne hänen työnsä
monista yksityiskohdista, että hänellä' olisi enem
män aikaa kutsumuksensa tärkeitten tehtävien
suorittamiseen.”
Varmaankin olemme kaikin yksimielisiä siitä,
että tämä oli ymmärtäväinen seurakunta.
o
EI PRESIDENTTIKÄÄN!
Tässä numerossa lehteämme on uutispätkä
Suomesta, jossa kerrotaan, miten Suomen presi
dentti on kumonnut Suomen kirkon kuudennen
toista kiikolliskokouksen päätöksen, että “avio
eron saanutta henkilöä, jonka edellinen aviopuo
liso on elossa, ei saisi vihkiä kirkolliseen avioliit
toon eikä hänen siviiliavioliittoaan siunata, jollei,
pappi katso siihen olevan erittäin painavia syitä”.
Raamattu 'kieltää avioeron, paitsi huoruuden ja
puolison tahallisen hylkäämisen tähden, joten Suo
men kirkon kirkolliskokous oli oikeassa, jos päätös
tehtiin näillä varauksilla. Maan presidentillä ei ol
lut oikeutta sitä päätöstä kumota, sillä hän ku
mouksen toimittaessaan kumosi selvän Raamatun
sanan.
Että maalliset hallitusmiehet mielellään ku
moaisivat monta Raamatun käskyä ja hyvää kir
kon tapaa, sitä emme lainkaan ihmettele. Mutta
kun kirkko alistuu hallitusmiehen tekemän epä
raamatullisen päätöksen alaiseksi, silloin on kirk
ko suolansa menettänyt eikä voi enää Herran siu
nausta kohdalleen odottaa.
17 T Kerttu, Kerttuli
18 P Eetu
19 L Jooseppi
Room. 16:17-20; Joh. 7:19-31
20 S 3 sunn. paast.
21 M Pentti
22 T Vihtori
23 K Akseli
24 T Kaapo
Jes. 58:8; Luuk. 1:39-45
25 P MarianpäivS
26 L Immanuel
P«. 78:18-25; Joh. 6:24-36
27 8 Puolipaastosunn.
28 M Armas
29 T Joonas, Jouni
30 K Usko, Osmo
31 T Irma, Irmeli
Sellainen kirkko, jonka raamatulliset päätök
set voivat maan presidentin tahdosta raueta, on
selvästi epäraamatullisessa suhteessa valtioon.
Kirkolliskokouksen päätös ei ole selvä, sillä
jos joku on saanut avioeron puolisostaan raama
tullisista syistä, niin eihän syyttömältä voida kiel
tää uutta avioliittoa. Tunnustuskirjoissa sanotaan
kin: “Epävanhurskas on sekin (paavikirkon) sää
dös, joka avioeron jälkeen estää syyttömän avio
puolison avioon menemisen.” Ja kun kirkollisko
kous antaisi seurakunnan papille ‘‘painavista syis
tä” oikeuden toimittaa syyllistenkin avioliittoon
vihkimisiä, niin on muistettava, että Raamattu ei
hyväksy muita avioeron painavia syitä kuin huo
ruuden ja toisen puolison tahallisen hylkäämisen.
Raamatullinen on se sääntö, että “pastori ei ojenna
kättään sellaisen avioliittoon vihkimisen hyväksi,
jonka kautta hän vahvistaisi sellaisten ihmisten
aviollisen elämän, joita Jumala ei tahdo yhdistää
aviopuolisoiksi” (Prof. A. Graebner). Kirkollisko
kokouksen päätös on heikko ja sekava ja ehkäpä
se oli syynä, miksi presidentti kieltääntyi päätöstä
vahvistamasta. Ainakin toivomme, ettei Suomen
presidentti, antaessaan kirkolliskokouksen päätök
sen raueta, antanut “siunaustaan” luvattomalle
avioerolle.
o
ANTAMISOHJEITA PIINAVIIKON
TAPAHTUMISSA
G. A. Aho
11.
Herra tarvitsee niitä v
Matt. 21:1—9
Matkallaan Jerusalemiin Jeesus oli pysähty
nyt esikaupunkiin Betaniaan. Piinaviikon ensi tun
neilla hän oli siellä ystäväinsä kanssa ollut juhla
aterialla, jolloin Maria töki kauniin hyvän työn
Jeesukselle. Seuraavana aamuna lähdettiin “viime
matkalle” Jerusalemiin. Oli Nisän kuun 10 p., jol
loin juutalaisten oli määrä valita pääsiäislammas.
Mutta Jumalan pääsiäiskaritsa oli jo valmiina,
“pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu”. Talut
tamatta, vapaasti hän menee teurastettavaksi pe
lastaakseen meidät syntien orjuudesta ja iäisestä
kuolemasta.
Jeesus tahtoo nyt mennä pääkaupunkiin kan
sansa Messiaana, Jumalan lähettämänä Vapahtaja
na, jonka tulosta profeetta oli ennustanut: “Sano
kaa tytär Siionille: ‘Katso, kuninkaasi tulee sinun
luoksesi*.” Sitä varten oli tehtävä valmistuksia,
saatava opetuslasten ja ystäväin apua. Betfagesta,
joka on puolivälissä mentäessä Betaniasta Jerusa
lemiin, alkaa Jeesuksen juhlakulkue.
Jeesus tahtoo vieläkin tulla syntisten tykö ku
ninkaana ja vapahtajana. Vielä nytkin on jotain,
joka on Jeesukselle välttämätöntä tällaista tuloa
varten. Vielä nytkin hän on käskenyt ilmoittaa:
“Herra tarvitsee niitä.”
Miksi Herra tarvitsee?
Suuri Jumala, jonka omaa on taivas ja maa,
on meidän tähtemme tullut köyhäksi. Tallin sei
messä oli hänen syntymäpaikkana. Kodittomana
hän kulki, köyhempänä kuin ketut ja taivaan lin
nut. Hän alentui kaikista kovaosaisimpien kohta
loon kantaen kuormamme ja kurjuutemme. Kai
kissa olosuhteissa hän täytti puolestamme Jumalan
lain. Kaikista lakia vastaan tehdyistä rikoksista on
hän suorittanut täyden sovituksen. Köyhyytensä
kautta hän teki meidät ylen rikkaiksi lahjoittaen
meille syntiemme anteeksisaamisessa vanhurskau
den ja iankaikkisen elämän.
Tuodakseen tätä rikkautta syntisille evanke
liumin kautta Jeesus tarvitsee ystäväinsä palvelus
ta ja omaisuutta. Hän tarvitsi Pietarin venettä, kun
saarnasi ja teki armoihmeen. Hän tarvitsi poikasen
muutamia leipiä ja kalasia ruokkiakseen kansajou
kon. Ja nyt hän tarvitsi aasin kuninkaallista mat
kaa varten. Jerusalemissa hän tarvitsi salin syö
däkseen pääsiäislampaan opetuslastensa kanssa.
Vihdoin hän tarvitsi Josef Arimatialaisen haudan,
kun orjantappuroilla kruunattu pää painui kuole
maan. Vaikka Jeesus teki meidät syntisraukat sa
nomattoman rikkaiksi, vaelsi hän köyhänä maail
massa. Toisille hän ihmetekojensa kautta jakoi
ajallista apua, mutta ei kertaakaan tehnyt ihme
työtä edistääkseen omaa asiaansa aineellisesti. Sii
nä suhteessa hän oli kokonaan ‘riippuvainen’ ystä
väinsä avustuksesta. Hsn, kaikkivaltias Jumala,
pyysi ihmisiltä, milloin vesimaljaa, milloin venet
tä, milloin aasis. Kiitollisena hän niitä käytti, eikä
yksikään, joka hänelle jotain antoi, jäänyt siunauk
setta.
Näin on Jeesus opettanut, että hänen valtakun
tansa on aineellisesti meistä ‘riippuvainen’. Ei hän
nytkään voi armollisena auttajana tulla syntisten
ludkse, ellei hänelle tuoda kulkuvälinettä. Evanke
liumin sanan ja sakramenttien kautta hän tosin
tulee. Mutta evankeliumin saarnaajat tarvitsevat
saada elatuksensa. Tarvitaan kokoushuoneita, joi
hin ihmisiä voidaan koota sanaa kuulemaan. Tarvi
taanlehtiä ja kirjoja, joiden kautta levitetään au
tuuden selvää oppia. Tarvitaan opettajia ja koulu
ja, jotta sananjulistajia valmistuu. Näitä tarpeita
Kristus ei täytä erityisillä ihmetöillä, vaan vetoaa
meihin, jotka häneen uskomme. Hän on siunannut
meitä itsekutakin maallisilla lahjoilla ja pyytää
meitä vapaaehtoisesti antamaan, jotta hän voisi
saapua syntisten kyliin, koteihin ja sydämiin.
Mitkä lienevätkin paikallisen seurakuntasi ta
loudelliset tarpeet, saat olla varma siitä, että se on
Herra, joka niitä tarvitsee. Se Herra, jolla ei ollut
omaa hevosta ratsastaessaan Jerusalemiin, tarvit
see yhä paikallisseurakunnissamme ystäväinsä lai-
AUTTAJA TORSTAINA MAALISK. 17 P. 1949
noja ja lahjoja. Ja niinkuin kansa monilta eri paik
kakunnilta yhteen kokoontuneena juhli Jeesuksen
tuloa tuona piinaviikon sunnuntaina, samoin me
kin hajalla asuvat armolapset yhdistymme kirkko
kuntana juhlimaan ja edesauttamaan Jeesuksen
voittokulkua. Silloin autettiin Jeesusta saapumaan
kuninkaana: ken antoi aasin, ken levitti vaatteensa
tielle, ken palmujen oksia, ken tervehti kiitosvir
sin. Olihan niitäkin, jotka eivät mitään antaneet,
vaan nurisivat. Toivon, että Jeesuksen ystävinä
kautta kirkkokunnan muistaisimme: yhteisessä
työssämme Herra tarvitsee sinun lahjaasi, avus
tustasi, palvelustasi. Jokainen kirkkokuntamme
työhaara on varmasti sellainen, jonka Herra on
omistanut omakseen. Sillä niiden jokaisen tarkoi
tuksena on, että Jeesus saisi kiitoksen ja pääsisi
syntisten kuninkaaksi. Emme siis ainoastaan sano:
kirkkokunta tarvitsee, vaan sanomme: “Herra tar
vitsee”.
Miten tämä tarve tulee täytetyksi?
Jeesus lähetti kaksi opetuslasta hakemaan aa
sia. Jeesus vieläkin lähettää opetuslapsiaan kerää
mään, mitä hän kulloinkin työssään tarvitsee. Kun
seurakunta tai sen toimihaara on valinnut sinut
kiertämään seurakuntalaisten luona, vaikka se on
ollut vain lupausten ja lahjoitusten tai lainojen
pyytämistä, tiedä se, että olet Herran lähettämä,
olet Jeesuksen asialla.
Et ole silloin kerjäämässä, kun olet keräämäs
sä Herrallesi. Hän myös neuvoo lähettiään, minne
on mentävä ja mitä on sanottava. Ei hän lähettä
nyt opetuslapsia jonkun toisuskoisen tai jumalatto
man luo. Ei Herra meitäkään lähetä tämän maail
man ihmisiltä, jotka eivät seurakunnasta ja Juma
lasta välitä, keräämään valtakuntansa tarpeita. Jos
hekin tahtovat antaa, on se heidän asiansa. Herra
lähettää meitä niiden luo, joista on syytä uskoa,
että he tahtovat olla Herran omia ja siis mielellään
antavat.
Jeesus myös neuvoi, että on sanottava: “Her
ra tarvitsee niitä”. Kun siis keräämme seurakun
nan ja kirkkokunnan työn hyväksi, on tehtävä sel
väksi, kenen asia on kysymyksessä. Jos keräys on
seurakuntapalvelijain, tai sellaisiksi valmistuvain
auttamiseksi; jos je tulee tarpeellisten rakennus
ten tai välineiden laittamiseksi; jos se tulee läh
tystyön tai armeliaisuustyön hyväksi; joka tapauk
sessa “Herra tarvitsee niitä”. Mutta ei meidän tar
vitsekaan ilmoittaa; muuta ei Herran kansa halua
kaan tietää.
Jeesus myös sanoi: “Päästäkää ne ja tuokaa
minulle.” Usein Jeesuksen ystäväin aasit, niinkuin
rahatkin ja muut Herran työhön tarvittavat väli
neet ovat “sidottuina”. Jumalan sanan opetuksen,
neuvon, kehoituksen ja varoituksen kautta meidän
tulee päästää irti vanhan ihmisen solmimat siteet.
Usein jäävät Herran kansan varat ja välineet ‘sido
tuiksi’, jopa tyyten joutilaiksi, kuten aasin varsa,
“jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istu
nut”, vain sen tähden, ettei kenkään tullut sano
maan: “Herra tarvitsee”, eikä päästänyt niitä.
Me sananpal veli jät olemme Jeesuksen lähet
tämiä myös silloin, kun puhumme Jumalan valta
kunnan työn aineellisesta kannatuksesta. Toivon
hartaasti, että myös näiden kirjoitusten kautta voi
simme “päästää” jonkun sidotun omaisuuden Her
raa palvelemaan.
Mutta miten siihen suhtaudutaan, kun Herran
lähetit tulevat luoksemme? Aasien omistajista
Jeesus sanoi jo etukäteen: “heti hän lähettää ne.”
Kuinka iloinen asia se olisikaan, jos ne, jotka pyy
tävätpä keräävät Herran asian hyväksi, voisivat jo
etukäteen tietää jokaisesta seurakuntiemme ja
kirkkokuntamme jäsenestä: “heti hän lähettää ne”.
Kuinka iloinen asia se olisikaan jos ne, jotka pyy
tävät ja keräävät Herran asian hyväksi, voisivat jo
etukäteen tietää jokaisesta seurakuntiemme ja
kirkkokuntamme jäsenestä: “heti hän lähettää
ne”. Silloin Jeesus todella voisi juhlakulkueessa
ratsastaa Siionissaan.
Miksi emme olisi valmiit heti lähettämään, he
ti antamaan, kun Herra tarvitsee! Miksi arvella,
miksi estellä, miksi viivytellä? Herran asiallahan
on kiire. Kun Jeesus pyysi aasia, se oli viimeinen
kerta, jolloin hän sitä tarvitsi. Emmehän mekään
tiedä, milloin meillä on viimeinen tilaisuus antaa
Herramme tarpeisiin. Emmehän tiedä, milloin lah
jamme kautta tarjoutuu jollekulle viimeinen tilai
suus ottaa vastaan Jeesus, autuuden ruhtinas.
Jeesukselle ei ollut vastenmielistä, kun mei
dän syntisraukkojen tähden “hänen piti menemän
Jerusalemiin ja kärsimän paljon... ja tuleman ta
petuksi”. Ei hänestä tuntunut, että on liian raskas
ta kärsiä katkera ristinkuolema ja antaa henkensä
ja verensä tällaisten edestä kuin me olemme. Sil
loin kun vielä epäuskossa ylenkatsoimme hänen
armoaan, ei hän lakannut etsimästä ja vetämästä
meitä puoleensa. Eikä hän ole vieläkään väsynyt
holhoamasta meitä kompastelevia, huonoja kristi
tyltään. Emmekö me nyt mielellämme antaisi it
seämme, varojamme ja palvelustamme hänelle?
Antoihan tuo muinoinen Jeesuksen ystävä heti aa
sinsa, kun Herra tarvitsi. Emme edes tiedä, kuka
"“hän oli. Marian nimen Jeesus näki hyväksi kirjoit
taa kristikuntansa muistoksi. Mutta tämän hyväh
tekijän nimeä ei mainita. Mutta varmaan se nimi
on elämän kirjassa ja julkaistaan meille viimei
senä päivänä.
Kuolemaan kulkeva, vainottu Jeesus pyysi ys
tävänsä aasia. Paastonajan kärsivä Vapahtaja pyy
tää meidän lahjaamme voidakseen tulla armollise
na auttajana syntisten luo. Saakoon tämä ristiin
naulittu Jeesus uudistaa mielemme ja sydämem
me!
“Virvoita armollas sä meitä,
Ja rakkaudellas lämmitä,
Ettemme ois niin kylmenneitä
Ja Herran työhön penseitä.” Amen.
o
JUMALAN LUOMISTÖIDEN TUTKISTELUA
1. Moos. 1. luku.
Jatk. ed. n:oon.
Elämää alakerrassa.
Pian alkoi alakerrassa olla elämää ja vilinää.
Jumala loi näet mitä lajirikkaimman eläinkunnan.
Tässä yhteydessä esiintyy ensimmäisen kerran
Jumalan siunaus. Siihen perustuvat eläinkunnan/
lisääntyminen ja jatkuva olemassaolo.
Miten ihmeellinen onkaan eläinten maailma!
Se, joka on käynyt jossakin suuressa eläintarhassa,
joutuu vallan ihmetyksen valtaan. Eläinkuntakin
todistaa Jumalan suuresta rakkaudesta, mutta
myöskin hänen äärettömästä viisaudestaan. Joku
on sanonut, että hän näkee Luojan viisauden yhtä
hyvin hyttystä kuin elefanttia katsellessaan. Ih
meellisiä ovat suuret eläimet, joiden joukossa on
ollut hirviöitäkin. Mutta on merkillistä myöskin
huomata, että pienen pienessä hyttysessäkin on
elämä.
Alakerran pääasukas.
Nyt alakerta oli valmistettu sellaiseksi, että
sen varsinainen asukas, ihminen, voi tulla siihen.
Hänet luotiin viimeiseksi. Hän ei siis voi sanoa ol
leensa mukana luomistöissä. Kaikki kunnia siitä,
mitä hän saa käyttää hyväkseen, kuuluu yksin Ju
malalle. Emme me olleet mukana myöskään sil
loin, kun suoritettiin lunastustyö. Molemmat asiat
ovat meille uskon kohteita, ja kumpaisestakin mei
dän on kiitettävä kaikkivaltiasta ja kaikkiviisasta
Jumalaa.
Ihmisen luomisesta kerrotaan Raamatun en
simmäisessä luvussa näin: “Ja Jumala sanoi: ‘Teh
käämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;
ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja
karjaeläimet ja koko maan kaikki matelijat, jotka
maassa matelevat.’ Ja Jumala loi ihmisen omaksi
kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mie
heksi ja naiseksi hän loi heidät.”
Tässä kohdassa kiinnitämme huomiomme nel
jään seikkaan.
Ensiksikin siihen, että Jumala puhuessaan ih
misen luomisesta puhuu itsestään monikon ensim
mäisessä persoonassa. Meillä on kolmiyhteinen Ju
mala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tiedämme erään
toisenkin kolmiyhteisen Jumalan teon, joka koh
distuu ihmiseen. Meidät on kastettu Isän, Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen.
Sitten tässä esiintyy toinenkin monikkomuoto.
Se on sanassa “vallitkoot”. Jumalalla oli siis jo ih
mistä luodessaan sellainen ajatus, että alakerta ei
olisi vain yhden ihmisen olinpaikka.
Kolmas seikka, jota alleviivaamme, koskee ih
misen asemaa maailmassa. Hän oli oleva luoma
kunnan kruunu. Sitä osoittaa se, että hänelle an
nettiin valta hallita eläinkuntaa. Mutta vielä enem
män todistaa sitä neljäs seikka, nim. se, että hänet
luotiin Jumalan kuvaksi.
Se, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, ei
merkitse sitä, että hän olisi ollut Jumalan näköi
nen, sillä Jumalahan on Henki. Jumalan kuva il
meni ihmisessä täydellisenä tietona, vanhurskau
tena ja pyhyytenä. Ihminen tunsi hyvin Luojansa
tahdon. Hän ymmärsi kirkkaasti jumalallisia asioi- M
ta, ja hänen tahtonsa oli sopusoinnussa Herran tah
don kanssa. Myöhemmin Jumalan kuva katosi hä
nestä syntiinlankeemuksessa. Mutta kun ihminen
tulee uskoon hänessä syntyy uusi ihminen, “joka
Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskau
teen ja pyhyyteen” ja “joka uudistaikse siihen tie
toon, joka on hänen Luojansa kuvan mukainen”
Ef. 4:24 ja Koi. 3:10
Sitten seuraa ihana asia. Luomisen jälkeen ih
minen sai Jumalan siunauksen. Hyvä oli nauttia
luomiseen liittyvää siunausta. Mutta meillä on
myöskin siunaus, jonka perustuksena on lunastus.
Paavali ylistää siitä Jumalaa sanoessaan: “Ylistet- ‘
ty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaalli
sissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuk
sessa.” Ef.l:3. Meillä on Jumala, joka siunaa syn
tisiä. Samoin kuin Jeesuksen opetuslapset jäivät
Herransa siunaavien käsien alle hänen noustessaan
ylös taivaaseen, samoin mekin saamme elää hänen
siunauksensa alla, ja kun niin teemme, me saamme
viimeisenä päivänä kuulla Vapahtajan suusta sa
nat: “Tulkaa, Isäni siunatut..i
Yhteen asiaan kiinnitämme vielä ajatuksem
me. *
Vaikka ihminen luotiinkin Jumalan kuvaksi
ja oli sellaisena viaton ja täydellinen, hän kuiten
kin tarvitsi ravintoa. Alusta alkaen Jumala on pi
tänyt ihmislapsen elämää yllä antamalla hänelle
ruokaa.
Mitä Jumala määräsi luomansa ihmisen ravin
noksi? Vaikka ihminen Olikin vallitseva eläinkun
taa, hän ei saanut syödä lihaa. Luvan liharavinnon
nauttimiseen Jumala antoi vasta vedenpaisumuk
sen jälkeen. 1 Moos. 9:3. Eräs raamatunselittäjä
sanoo, että varmaankin silloin, kun maa ei vielä
kasvanut orjantappuroita eikä ohdakkeita, kasvit
ja hedelmät olivat mitä ihanimpia ja terveellisim
piä. Hän huomauttaa myöskin siitä, että Aadam ei
ollut tyytymätön saamaansa ravintoon. Väärässä
tiedon halussa hän tosin otti käärmeen pettämän
vaimonsa tarjoaman hedelmän, mutta ei sanota,
että hän olisi rikkonut Jumalaa vastaan syömällä
lihaa. Maan, josta ihminen oli luotu, oli annettava
hänelle elatus.
—E. Penttinen.
NO. 11