Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??, May 04, 1950, Image 3

Search America's historic newspaper pages from 1777-1963 or use the U.S. Newspaper Directory to find information about American newspapers published between 1690-present. Chronicling America is sponsored jointly by the National Endowment for the Humanities external link and the Library of Congress. Learn more

{
                  title: 'Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??, May 04, 1950, Page SIVU 3, Image 3',
                  download_links: [
                  {
                   link: 'https://www.loc.gov/rss/ndnp/ndnp.xml',
                   label: 'application/rss+xml',
                   meta: 'News about Chronicling America - RSS Feed',
                  },
                  
{
    link: '/lccn/sn93060356/1950-05-04/ed-1/seq-3.jp2',
    label: 'image/jp2',
    meta: '',
},
{
    link: '/lccn/sn93060356/1950-05-04/ed-1/seq-3.pdf',
    label: 'application/pdf',
    meta: '',
},
{
    link: '/lccn/sn93060356/1950-05-04/ed-1/seq-3/ocr.xml',
    label: 'application/xml',
    meta: '',
},
{
    link: '/lccn/sn93060356/1950-05-04/ed-1/seq-3/ocr.txt',
    label: 'text/plain',
    meta: '',
},

                  ]
                }

Auttaja. [volume], May 04, 1950, Page SIVU 3, Image 3
About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

Image: of 8.

Page

All Pages

Issues

All Issues Text | PDF | JP2 (7.2 MB)

Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.), 04 May 1950. Chronicling America: Historic American Newspapers. Lib. of Congress. <https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn93060356/1950-05-04/ed-1/seq-3/>

Newspaper Page Text

NO. 18
RAUHAA RAUHANRUHTINAALTA
“Rauhan minä jätän teille:
minun rauhani sen minä an
nan teille. En minä anna teille
niinkuin maailma antaa. Äl
köön teidän sydämenne olko
murheellinen älköönkä peljät
kö** Joh. 14:27.
Nämä sanat Jeesus lausui
jäähyväispuheessaan opetus
lapsilleen ennen Getsemanen
hengellistä tuskaa ja Golgatan
ristinkuolemaa. Taivaalliselta
Isältä oli käynyt jo julma käs
ky: “Miekka minun paimen
tani vastaan ja joutukoot lam
paat hajallensa.” Mutta yksin
pä elämänsä ratkaisevimmal
la hetkellä ristinpuun jo kan
gastaessa silmiin huomispäi
vän hämärästä, Kristus ei aja
tellut ensiksi itseään ja omia
tuskiaan, vaan niitä hentoja
uskontaimia, jotka hän oli kas
vattanut ikäänkuin sydämel
lään, heitä hän tahtoi lohdut
taa. Niinkuin kuoleva isä an
taa pojallensa perinnön, niin
Kristuskin antoi omilleen.
Kultaa ja hopeaa hänellä ei ol
lut, mutta hän antoi heille pal
jon parempaa, paljon arvok
kaampaa: hän antoi heille rau
han.
Pyshädy, ystäväni! Unohda
hetkeksi arkiset askareesi ky
syäksesi itseltäsi: tunnenko
minä Kristuksen rauhan, ja
vastaa vilpittömästi. Vastauk
sesi on elämäsi. Joko . . . tai,
siinä on kysymyksessä ihmi
sen kallein asia. Myönteinen
vastaaminen on välttämätön
kaikille, jotka haluavat elää
iankaikkisesti, ja niillekin po
loisille, jotka koko maallisen
elämänsä ajan ovat yrittäneet
tukahduttaa k a i k kivaltiaan
tuomarinsa ääntä sydämissän
sä, mutta jotka kerran eivät
voi enää paeta hänen tuomio
tansa, elleivät he tunne Kris
tuksen rauhaa. Sen kirkasta
minen on tämänkin vaatimat
toman kirjoituksen tarkoituk
sena, rauhan, jota tämä maail
Syvällä surulla'ja kaipauksella saamme ilmoittaa,
että Herra näki hyväksi kutsua pois täältä rakkaat van
hempamme
Äitimme
. JUSTIINA MÄKI (Mansikkamäki)
o.s. Kivineva
joka nukkui uskossa Jeesukseen Sacred Heart sairaalassa
Tomahawk, Wis., jouluk. 23 p. 1949 hivuttavan taudin
murtamana. Hän oli syntynyt Ilmajoella, Vaasan läänis
sä, Suomessa, kesäkuun 17 p. vuonna 1873 ollen kuolles-
Wis., sydänhalvauksen kohtaamana maalisk. 26 p. vuonna
sekä isämme
JOHN MÄKI (Mansikkamäki)
joka ummisti silmänsä kuolon uneen kotonaan Tripolissa,
Wis., sydänhalvauksen kohtamana maalisk. 26 p. vuonna
1950. Hän oli syntynyt Ilmajoella, Vaasan läänissä, Suo
messa jouluk. 6 p. vuonna 1875, ollen kuollessaan 74 vuo
den, 3 kuukauden ja 20 päivän ikäinen. Suremaan jäi
kaksi poikaa: Toivo ja Kalle sekä yksi tytär Hilma (mrs
Gust Mäki) perheineen sekä isän veli Suomessa ja muita
sukulaisia ja tuttavia sekä tässä maassa että Suomessa.
Toivo Mäki
Kalle Mäki
Hilma ja Gust Mäki
Ei ihme vaikka taivaiseen
kaupunkiin kaipailen;
Levätä siellä kerran saan
vapaana riemuiten;
Ei sairaana, ei itkien,
kun vielä päällä maan;
Karitsa on sen aurinko,
ei yötä milloinkaan.
Lapset
Mummo, paappa, lähditte poies
Ajast’ vai vain tämän maan.
Unhottaa teitä emme koskaan voi,
Muistonne elää ainiaan.
Lasten lapset
Pyydämme lausua sydämelliset kiitokset kaikille,
jotka ottivat osaa suruumme ja olivat saattamassa rak
kaat vanhempamme viimeiseen lepoon. Kiitos pastori
Puotiselle lohduttavista puheistaan.
Lapset.
ma ei näytä suurestikaan kai
paavan, tai jos kaipaa, niin et
sii sitä väärästä lähteestä. Mut
ta se on kuitenkin jokaisen
mitä välttämättömin tarve.
Alussa Jumala loi ihmisen
omaksi kuvakseen täydelli
seen rauhaan ja sopusointuun
itsensä kanssa. Paratiisi oli to
dellisen rauhan tyyssija ja jos
se olisi siinä pysynyt, ihminen
ei olisi koskaan tarvinnut Kris
tuksen rauhaa. Itse asiassa ei
kuitenkaan kestänyt kauan,
kun kauhea soraääni halkoi
paratiisin rauhaa. Se lähti ih
misestä, joka perkeleen pettä
mänä ja oman kunnianhimon
sa sokaisemana oli tahtonut
päästä Jumalansa vertaiseksi
ja täten julistanut sodan hän
tä vastaan. Tällä synninteolla
ihminen särki rauhansuhteen
sa Jumalaan ja pakotti Juma
lan, joka vihaa syntiä, rikko
maan rauhan ja suopeuden ih
miseen. Ihmisestä oli luoma
kunnan kruunun sijaan tullut
luomakunnan häpeä. Tavoitte
lemansa suuremman rauhan
sijaan hän oli saanut pelon sy
dämeensä. Hänet karkoitettiin
paratiisista, ja Jumalan kirous,
viha ja laki lankesi hänen täh
tensä koko ihmissuvun päälle
ja teki siitä rauhattoman kul
ki jaheimon, jolle profeetta ju
listi Jumalan vihaa: “Kalliota,
joka sinut synnytti, sinä et
muistanut; sinä unhoitit Ju
malan, joka sinulle elämän an
toi. Herra näki sen ja hylkäsi
heidät, sillä hän vihastui poi
kiinsa ja tyttäriinsä.” 5 Moos.
32:18,19.
Syntiinlankeemuksen seu
raukset olivat niin kohtalok
kaat, että ne sulkivat ikuisiksi
ajoiksi tien Jumalan rauhaan
kaikilta, jotka yrittävät sitä
omien ansioittensa perusteella
aukaista. Jumala oli asettanut
lakinsa täydellisen täyttämi
sen rauhanehdoksi, mutta ky-
kenikö ihminen sen täyttä
| mään? Sitä Jumala surkutteli:
“Jospa ottaisit minun käskyis
täni vaarin niin olisi sinun rau
hasi niinkuin virta ja sinun
[vanhurskautesi niinkuin me
' ren aallot.”
Lukijani. Sinä et voi saavut
taa Jumalan rauhaa lain täyt
, tämisen tietä, “sillä ei mikään
liha tule hänen edessään van
hurskaaksi lain teoista.” Rom.
3:20. Et voi siis täyttää Juma
lan rauhanehtoa, eikä sitä voi
täyttää sinun veljesikään si
nun edestäsi: “Kukaan ei voi
veljeänsä lunastaa eikä hänes
tä Jumalalle sovitusta mak
saa.” Ps. 49:8. Ainoa oikea rau
ha ei voi olla siis ihmistyö. As
kel Jumalan ja ihmisen välillä
on liian pitkä ihmisen otetta
vaksi.
Etsitkö sitten rauhaa koet
tamalla unohtaa omat syntisi
'ja Jumalan tuomion. Monet
I ovat kulkeneet tätä tietä. Hur
i jän nautinnon ja huvittelun
huumassa he ovat luulleet löy
täneensä rauhaa sielulleen,
mutta voi, se on ollut katkeraa
itsepetosta. Käydessään sotaa
omaatuntoaan vastaan, Juma
lan lakia ja täydellisyyttä vas
taan, heidän on ollut pakko
myöntää Jumalan sanan to
j tuus: “Jumalattomalla ei ole
[ rauhaa”. Mikä on sitten tämän
toivottoman etsinnän tulos?
“Heidän mielensä on kuin kuo
huva meri”, kuten profeetta
Jesaja sanoo, “joka ei voi tyyn
tyä ja jonka aallot kuohutta
vat muraa ja mutaa”. Mennei
syydessä he näkevät vain syn
tiä, nykyisyydessä pelkoa ja
huolta, tulevaisuudessa tuo
mion uhkaa, kuolemaa. Ken
ties sota, sairaus, kuolema,
omaisuuden menetys, puhu
mattakaan atomiajan joukko
murha-aseiden aiheuttamasta
vavistuksesta, muuttuvat hei
dän elämässään käsitteiksi,
jotka piirittävät heitä äärim
milleen jännitetyllä raivolla.
Seurauksena on lukuisa jouk
ko särkyneitä avioliittoja, al
koholisteja, laiminlyötyjä lap
sia, mielisairaalahoidokkeja,
sanalla sanoen ihmishylkyjä,
joiden elämästä on puuttunut
“yksi tarpeellinen, yksi ainoa”,
Kristuksen antama rauha.
Mutta eivätkö nyt monen
epätoivoisen ihmisen syytök
set Jumalaa vastaan ole oi
keat, että hän ei ole antanut
heille mahdollisuutta rauhan
löytämiseen? Eivät, ne ovat
j kokonaan väärät. Syy tähän
on siinä, että omahyväinen ih
minen tahtoisi itse saada kun
nian rauhan aikaansaamisesta
eikä hyväksyä sitä, minkä Ju
mala on tehnyt. Mutta “siinä
oli rakkauskin ei siinä, että
me rakastimme Jumalaa, vaan
siinä, että hän rakasti meitä.”
Jumala osoitti meille rauhan
tien, hän teki rauhanliiton
meidän kanssamme, hän tah
toi, että sanat: “Rauhan minä
jätän teille” kaikuisivat kerran
ihmisraukkojen rauhattomille
sydämille.
Jo heti syntiinlankeemuksen
jälkeen Jumala oli antanut en
simmäisen lupauksensa ja teh
nyt rauhanliiton ihmisen kans
sa, mutta näiden toteuttaja ei
ollut oleva omahyväinen ihmi
nen, vaan Jumalan oma aino
syntyinen poika. “Hän on ole
va rauha”, julisti Jumala, mi
nun rauhani ihmiseen ja ih
misen rauha minuun. Kuinka
ylitsevuotava onkaan Jumalan
armo! Vaikka hän pyhyydes
sään iäti vihaa syntiä, johon
ihminen vajoaa, ja oli monesti
vannonut: “Te ette pääse mi-
KIITOSLAUSE
Tahdomme lausua sydämelliset kiitokset ystävillem
me ja sukulaisille siitä suuresta yllätyksestä, jonka olitte
järjestäneet Covington Town Haalille sunnuntaina, 23 p.,
meidän 25 hääpäivämme muistoksi tuoden syömiset ja
juomiset tullessanne. Erittäin kiitos toimeenpanijoille,
mr ja mrs August Mäki ja mr ja mrs Wäinö Norback ja
kaikille, jotka auttoivat tarjoilussa sekä Darlene ja Shir
ley Mäki ohjelmasta. Kiitos runsaasta raha- ja muista
lahjoista, joita jätitte muistoksi. Tämä tilaisuus tulee säi
lymään aina kauniina muistossamme.
Mr ja mrs Sulo Virta
Watton, Michigan
AUTTAJA TORSTAINA TOUKOKUUN 4 P. 1950
nun lepooni”, nyt kuitenkin
hän antoi armonsa käydä oi
keudesta juhlallisessa ja sy
däntälämmittävässä lupauk
sessaan: “Vuoret väistykööt ja
kukkulat horjukoot, mutta mi
nun armoni ei sinusta väisty
eikä minun rauhanliittoni hor
ju, sanoo Herra, sinun armah
tajasi”. Jes. 54:10. Jumala oli
lähettävä R a u hanruhtinaan
julistamaan rauhaansa kan
soille.
Lupauksen täyt tymisestä
iloitsi taivaan enkelikuoro lau
laessaan kunniaa Jumalalle ja
maassa rauha ihmisille, kun
pieni Rauhanruhtinas lepäsi
Betlehemin seimessä. Suuri oli
myöskin hurskaan Simeonin
ilo, kun hän sai pitää tätä rau
han lasta omilla käsivarsil
laan: “Herra, nyt sinä lasket
palvelijasi rauhaan mene
mään, sanasi mukaan; sillä mi
nun silmäni ovat nähneet si
nun autuutesi”. Tämä lapsi loi
Simeonin sydämeen rauhan ja
tyydytyksen; ilon pelastukses
ta, jonka Herra oli valmistanut
kaikille kansoille. Kuinka mo
ni saikaan Simeonin tavoin
ammentaa rauhaa tästä rau
han lähteestä, Kristuksesta, jo
hänen maallisen elämänsä ai
kana. Köyhänkin syntisen rau
haa janoava sielu sai Mestarin
vuodatta maan siunauksen:
“Uskosi on sinut pelastanut.
Mene rauhaan”. Rauha oli to
dellakin hänen huultensa he
delmä, mutta se vaati kasvin
veren kypsymiseensä.
Ystäväni, älä unohda Golga
taa. Siellä tuskan ristillä Kris
tus kitui koko maailman syn
tien murskaavan painon alla.
Siellä hän oli kirottu, ettei si
nua kirottaisi. Siellä taivaalli
sen Isän viha kohdistui häneen
pyhässä hehkussaan, ettei se
koskaan tuomitsisi sinua hel
vetin tulella. Siellä Kristus
täytti sinunkin edestäsi lain
viimeisen k i n vaatimuksen,
synnin palkan, kuoleman, että
sinä, lainorja, saisit elämän ja
vapauden. Tämän kaiken ta
keeksi on sinullekin annettu
kuolevan Vapahtajasi sana:
“Se on täytetty”.
Rauha on aikaansaatu, rau
ha, jota sinä ja minä emme
koskaan olisi kyenneet aikaan
saamaan. Omalla jumalverel
lään Kristus on täyttänyt meil
le liian raskaat rauhanehdot
meidän edestämme, sillä ve
rellä hän on allekirjoittanut
ikuisen rauhansopimuksen, jo
ka on saanut sinetikseen hänen
ylösnousemuksensa. Sota, jon
ka ihminen oli aloittanut pa
ratiisissa, oli päättynyt Kris
tuksen tekemään Golgatan
rauhaan.
Kristuksen rauha on ensik
sikin Jumalan rauhansuhde
ihmiseen. “Jumala oli Kristuk
sessa ja sovitti maailman it
sensä kanssa eikä lukenut heil
le heidän rikkomuksiaan.” 2
Kor. 5:19. Jumala teki rauhan
Kristuksen veren kautta ja on
nyt rauhan suhteessa kaikkiin
ihmisiin. Hän voi jälleen käys
kennellä paratiisiin illan vii
leydessä, ei vaatien ihmistä
tuomiolle, kuten syntiinlan
keemuksen jälkeen, vaan rau
hassa ihmisen suhteen Kris
tuksen ansion tähden.
Toiseksi Kristuksen rauha
on ihmisen rauhansuhde Ju
malaan. Ihmisen ei tarvitse
enää pelätä ja paeta Herraa
niinkuin s y n t iinlangenneet
Aadami ja Eeva, sillä Kristuk
sessa hän on rauhan suhteessa
Jumalaan. Kristus on tehnyt
kaikki, mitä meidän olisi tullut
tehdä. “Hän (Kristus) on mei
dän rauhamme . . . kun hän
omassa lihassaan teki tehotto
maksi käskyjen lain säädöksi
nensä.” Ef. 2:14,15. Hän kärsi
meidän syntiemme rangais-/
tuksen sillä “rangaistus oli hä
nen päällänsä, että meillä rau
ha olisi, ja hänen haavainsa
kautta me olemme paratut”.
Jes. 53:5. Kristus kukisti syn
nin, kuoleman ja saatanan ja
kohotti syntisen turvaksi an
sionsa vahvan linnan. Paratiisi
on jälleen auki ihmiselle, jo
ka pakenee Kristuksen ansion
turviin ja elämän tietä vartioi
vat kerubit ja leimuava miek
ka ovat enää vain niitä varten,
jotka yrittävät tunkeutua si
sään ilman uskon kalliita hää
vaatteita. Kristus yksin on
Rauhanruhtinas. Hänelle kuu
luu harras kiitoksemme, että
hän voi sanoa: “Rauhan minä
jätän teille: minun rauhani
sen minä annan teille”.
Kristuksen rauha on todel
linen siunaus. Kun nyt Kris
tus sanoo: “Rauhan minä jä
tän teille”, hän ei vain toivota
rauhaa, vaan todella jättää sen
perinnöksi ja antaa sen aar
teeksi ja omaisuudeksi. Hänen
sanansa eivät ole toive, vaan
todellisuus, eivätkä tyhjyys,
vaan “henki ja elämä”. Hän
antoi meille rauhan koska hän
antoi meille itsensä. Sanoilla
“minun rauhani” Jeesus tah
too eroittaa oman rauhansa
kaikesta siitä, jota tämä maa
ilma kutsuu rauhakseen, hän
tahtoo tehdä tiettäväksi, että
hänen rauhansa ei ole ulko
nainen eikä maallinen, vaan
sisäinen ja hengellinen. Se ei
ole pelkkä tunne, vaan kuten
jo totesimme, rauhan tila, jon
ka Kristus on aikaansaanut
kahden välillä: Isän taivaassa
ja lapsen, tuhlaajapojan, täällä
alhaalla. Se on kaiken sen tu
los, minkä Kristus kärsi ihmi
sen pelastukseksi. Siksi “mi
nun rauhaani” ei voida nauttia
ilman Kristusta itseään eikä
saavuttaa omien ansioiden pe
rusteella. Sen saaminen perus
tuu kokonaan Vapahtajamme
rakkauteen ja armoon, yhteen
tiehen, jonka hän ilmaisi en
nen r a u hansiunaustaankin:
“Uskokaa Jumalaan ja usko
kaa minuun”. Uskokaa rauhan
evankeliumiin ja sovituksen
saarnaan, sillä niistä Kristuk
sen rauha vuotaa. Niille, jotka
eivät tahdo ottaa Kristuksen
rauhan evankeliumia vastaan,
vaan tuhlaavat aikansa rauhan
etsimiseen omien ansioidensa
hedelmänä, kuuluvat sanat:
“Miksi annatte rahan siitä, mi
kä ei ole leipää?”
Kristuksen rauhan siunauk
seen kuuluu uskovan sielun
täydellinen alistuminen an
teeksiantamuksen varmuuteen
Rauhanruhtinaa n s a veressä.
Tämä varmuus kohoaa siitä,
että hän on voittanut maail
man ja kaiken, joka voisi va
hingoittaa uskovan hengellis
tä hyvinvointia. Silloin hätä
huuto: “Luissani ei ole rauhaa
minun syntieni tähden”, on
iäksi vaiennut. Sijalle on tul
lut “rauha uskossa” Jumalaan
ja Karitsan veren anteeksian
tavaan voimaan. Tähän turva
ten ihminen voi sanoa: Rakas
Isäni, sillä hän on todellakin
kuin lapsi taivaallisen Isän sy
lissä. Ja silti Kristuksen rauha
ei ole vuodatettu ainoastaan
ihmisen ja Jumalan keskinäi
seksi rauhaksi, vaan myös
kristityn sielun rauhaksi itsen
sä suhteen ja kristityn rauhak
si lähimmäisensä suhteen.
Kristuksen rauha luo myös
sielun rauhan itsensä suhteen.
Kristus on ansionsa kautta
poistanut syyllisyyden tunteen
uskovan sydämestä. Tuska,
pelko, huoli ja epätoivo pelas
tuksen suhteen on silloin
muuttunut pelastuksen var
muuteen Kristuksen veressä.
Ihmisen oma tahto, joka ennen
aiheutti sodan sydämessä, on
alistunut Kristuksen tahtoon.
Kristus ei muserra särjettyä
sydäntä, vaan uudistaa sen
rauhallaan, jota hän myös yl
läpitää Pyhän Hengen ja lu
paustensa voimalla. Hänen ris
tinsä ja avoimen hautansa va
lossa kaikki elämän ongelmat
saavat selityksensä, kaikki
puutteet poistetaan ja kaikki
myrskyt tyynnytetään. Kris
titty ei kulje enää pakanan ta
voin “mielensä turhuudessa”
ilman päämäärää, sillä hänen
matkansa suuntautuu kohti
taivasta ja ikuista rauhan ko
tia, jossa hänen maalliset vi
hollisensa: maailma, perkele
ja oma liha eivät voi koskaan
häiritä hänen sielunsa rauhaa.
Kristuksen rauhansiunauk
sena on vielä sielun rauha tois
ten suhteen. Ihminen, joka on
saanut ikuisen rauhan lähteen,
Kristuksen, sydämeensä, on
kuin kasvi, joka ei voi salata
hedelmöittymistään, vaan il
maisee sen toistenkin riemuk
si. Kristuksen rauha ohjaa hä
nen jalkansa rauhan tielle.
Kristitty on rauhan lapsi, joka
ei voi antaa aihetta riitaan tai
rauhattomuuteen, ei, vaan
niinkuin pieni vesipisara hei
jastaa auringon säteitä ympä
rilleen, niin kristittykin hei
jastaa rauhaa, joka vuotaa hä
nen Vapahtajansa haavoista.
“Autuaita ovat rauhantekijät,
sillä heidät pitää Jumalan lap
siksi kutsuttaman.” Matt. 5:9.
Kristuksen rauha on kaik
kea ymmärrystä ylempi. Sen
suurta arvoa eivät mitkään sa
nat riitä kuvaamaan. Uskovan
tulisi pitää se aina sielunsa
suurimpana aarteena, josta
hän voisi ilolla kertoa niille
kin, jotka eivät tätä aarretta
tunne. Tämän aarteen omaa
misen ja puutteen välillä on
niin suuri kuilu, se saa itse
Lutherinkin huudahtamaan:
“Millainen hölmö olen minä
kuvaamaan rauhan siunausta
ja sen puutteen tuottamaa va
hinkoa. Helpommin voisin las
kea hiekkajyväset meren ran
nalta tai ruohonkorret metsäs
tä”. Kristuksen rauha on to
dellakin kallis siksi, että kel
lään toisella ei ole sitä antaa ja
siksi, että Kristuksessa kristit
ty saa sen ikuiseksi omaisuu
dekseen. Se vuotaa tyrehty
mättömästä lähteestä, se vir
taa läpi elämän ja ravitsee su
loisesti maan, jonka läpi se iki
nä virtaa. Tämä rauha sydä
messä ihminen on tyyni myrs
kyssä, iloinen koettelemuksis
sa, kestävä kärsimyksissä ja
vakaa kuolemassa.
Kristus sanoo vielä: “En mi
nä anna teille niinkuin maail
ma antaa”. Kristityn elämä on
asemansa suhteen sidottu kah
teen: Kristukseen ja maail
maan. Mutta kristitty ei ole
maailmasta niinkuin Kristus
kaan ei ollut maailmasta. Maa
ilma vihaa Kristusta, koska se
ei tunne eikä tahdokaan tun
tea häntä. Kristus ei vihaa
maailmaa, vaan itkee Jerusa
lemia, joka ei tahdo ottaa hän
tä vastaan. Tässä on syy, mik
si Kristus ei anna niinkuin
maailma antaa. Ensinnäkin
tämä suuri ero ilmenee lahjo
jen todellisuudessa. Kristus
antaa aarteita, maailma tur
huuksia. Kristus antaa elämän
leipää, maailma sitä, mikä ei
ole leipää. Kristus antaa tosi
rauhan, maailma toivottaa
tyhjin sanoin rauhaa, joka ei
ole rauha.
Rakkaat ystävät. Älkäämme
salliko väärien profeettojen tai
muiden kirkkomme vihollisten
vietellä itseämme, sillä he,
kuten Jumala vihassaan todis
taa, “parantavat minun kan
sani vamman kepeästi, sa
noen: ‘Rauha, rauha!’ vaikka
ei rauhaa ole”. Jer. 6:14. Täl
lainen ihminen on kuin lääkä
ri, joka toivottaa sairaalle rau
haa ja paranemista ja samalla
vähentää hänen tuskiaan
tappamalla hänet. Eivätkä ai
noastaan väärät profeetat ole
syyllistyneet tähän kauheaan
tekoon. Myöskin väärät kristi
tyt, jotka halajavat tätä maa
ilmaa, sen iloja ja aarteita, voi
vat myös esiintyä susina lam
masten vaatteissa. Välinpitä
mättömyydessään Kristuksen
rauhan julistamiseen he huo
non esimerkkinsä kautta julis
tavat salakavalaa rauhaa, jos
sa uhri uskoo Jumalan ikui
seen kärsivällisyyteen ja saa
aiheen sanoa: en ole yhtään
pahempi noita kristittyjä. Jos
he pelastuvat, pelastun minä
kin. Tällaisten nimikristitty
jen työ on perkeleen työtä, jo
ka sai kerran esivanhempam
me Aadamin ja Eevan usko
maan väärään rauhaan. Suo
koon Jumala, ettei meidän esi
merkki mm e saisi koskaan
muodostua tällaiseksi, ja ru
koilkaamme: “Päästä minut
veren vioista, Jumala, minun
autuuteni Jumala”. Ps. 51:16.
Mutta ero Kristuksen ja
maailman antamisen välillä on
myös antamisen kohteissa, an
tamistavassa ja lahjojen kestä
vyydessä. Kristus antaa ian
kaikkisuuteen, maailma ai
kaan ja katoavaisuuteen. Kris
tus luo kauneutta uskon silmil
le, maailma aistin silmille.
Kristus antaa ihmisen kor
keimpiin haluihin, uskoon, toi
voon ja rakkauteen, maailma
ihmisen alhaisimpiin haluihin,
intohimoihin ja eläimellisyy
teen. Kristus säästää parhaan
viinin viimeiseksi, maailma
panee sen ensimmäisenä pöy
dälle. Kristuksessa itku päät
tyy iloon, synninmurhe an
teeksinatoon, sota ikuiseen
voittoon, rauhan puro ikuiseen
rauhan valtamereen. Maail
massa ilo päättyy murheeseen,
hyväolo tuskaan, toiveet petty
mykseen, taivas helvettiin.
Kristus antaa, maailma lainaa.
Kristus jättää omaksi, maail
ma antaa ja ottaa. Viimein,
kun maailman lähteet kuivu
vat, Kristuksen rauhanlähde
ei koskaan kuivu, silla se pulp
puaa iankaikkiseen elämään.
Jeesus antaa vielä neuvon,
kuinka meidän tulisi käyttää
hänen rauhaansa: “Älköön tei
dän sydämenne olko murheel
linen älköönkä peljätkö”. Tällä
hän tahtoo sanoa: Miksi mu
rehditte? Miksi pelkäätte?
Teillähän on rauha minussa,
eikä kukaan voi sitä teiltä riis
tää. Maailmassa teillä on ah
distus, mutta olkaa turvalli
sella mielellä, minussa teillä
on rauha, sillä minä olen voit
tanut maailman ahdistuksen.
Jo apostolien ajoilta saakka
tämä rauhan hymni on kaiku
nut voimakkaana kristittyjen
sydämissä maailman vainon
ja ahdistusten keskellä. Tästä
julistavat meille nimet sellai
set kuin Irenaeus ja Irene, jot
ka merkitsevät rauhaa samoin
kuin Rooman katakombien
hautakiviin kirjoitettu lyhyt
mutta liikuttava “in pace”
(rauhassa). Ja kuinka kirk
kaana säteilikään Kristuksen
rauha kuolemaan käyvien
marttyyrien kasvoilla. Tätä
katsellessaan moni verenhi
moinen vainooja löi rintoihin
sa. Hänessä syttyi sammutta
maton jano tähän rauhaan ja
hän löysi sen Kristuksen ris
tin rauhasta.
Näiden uskovaisten esiku
vaa meidänkin tulisi seurata.
Kun meillä on sydämissämme
Kristuksen rauha, meidän ei
tule peljätä mitään eikä ke
tään, joka korkeintaan voisi
tappaa ruumiin, mutta ei kos
kaan sielua. Me tiedämme, et
tä Kristus ei koskaan hylkää
omiaan eikä puolustaja, Pyhä
Henki, koskaan väisty sivul
tamme. Ja Jumalan rauha, jon
ka Vapahtajamme Kristus on
kuolemallaan aikaansaanut,
on vielä varjeleva meidän sy
dämemme ja ajatuksemme
Kristuksessa Jeesuksessa, kun
nes saamme nauttia ikuista ja
täydellistä rauhaa hänen kans
saan Uudessa Jerusalemissa,
rauhan kaupungissa.
Sinä, ystäväni, joka et vielä
tunne Vapahtajasi rauhaa, an
na hänen sanoa sydämessäsi
kuohuville ra u hattomuuden
laineille niinkuin kerran Ge
nesaretin järven myrskylle:
“Vaikene, ole hiljaa”. Aukaise
sydämesi hänelle ja usko hä
net omaksi Vapahtajaksesi, sil
loin sinunkin sisimpääsi on
saapuva tyven niinkuin lasi
sen meren ikuisen valtaistui
men edessä: “Rauhan minä jä
tän teille: minun rauhani”.
Seminaarilainen,
Erik Vanhatalo.
SIVU 3

Auttaja. [volume], May 04, 1950, Page SIVU 3, Image 3
About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Connect with the Library

Find Us On

Subscribe & Comment

Download & Play

Questions

Auttaja. [volume], May 04, 1950, Page SIVU 3, Image 3 About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Connect with the Library

Find Us On

Subscribe & Comment

Download & Play

Questions

Auttaja. [volume], May 04, 1950, Page SIVU 3, Image 3
About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??