Newspaper Page Text
SIVU 4 AUTTAJA llm*«tyy joka toratal IRONWOOOIUA, MICH. roimitta Ja J. E. NOPOLA Liikkeenhoitaja Puhdin: toimistoon 30 toimittajaa kotiin 1363-R TILAUSHINNAT! Yhdysvaltoihin Ja Canadaant A oko vuodon ——— Puolen vuodon —_— -■ - —— W.M Veliä n kuukauden il.o* auttaja Finnish weekly nowapaper. Publlahod a<rarv Tbursday by Tha Finnish - American Bvan*eliesi Lutharaa National Chiych. at Ironarood, Michigan. •ÜBBCRIPTION RATEB: In the United Btataa and Canada: Per year, 32.60; alx mon tha, 31.(0; four months, 31.00 Advertlsln* ratea on applicatlon. (Cntered as Second Class Mali Matter January 17, 1303, at the Post Office at Ironwood, Michigan, under tha Act of Congrsae •f Maroh 3.1879. Accepted for mallin* at rata of uostaae provlded for in Section 1103 Act of Octover 8, 1817, «uthorlzed July 13, 1318. Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan uskonnollisen kirjoituksen vuoronaan. Pitäkää huoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan. Esala, TANARUS. A lokak. 8 p. Heikkinen, R. W lokak. 15 p. Heino, E. A lokak. 22 p. KIRKKOVUODEN KOLMANNEN VUOSIK. TEKSTIT. Qal. 5:1-14; Mark. 7:5-23 1 S 17 sunn. Kolm. p. 2 M Äänis 3 T Raimo 4 K Mielo 5 T Inkeri 6 P Raikas 7 L Pirkko 1 Joh. 2:15-23; Mark. 10:17-27 8 S 18 sunn. Kolm. p. 9 M Ilona 10 T Aleksi 11 K Ohto, Otso 12 T Aarre 13 P Taina 14 L Elsa 2 Kor. 12:2-10; Luuk. 13:10-17 15 S 19 sunn. Kolm. p. Kirkkokunnan esimiehen matka ohjelma Lokak. 11 ja 12 pp. pappien kokouksessa Wake fieldissä. Lokak. 13-15 pp. past. A. L. Mäen piirissä Mar quettessa, Amasassa, Beechwoodissa ja Chathamis sa. Lokak. 16-18 pp. past. A. E. Kokkosen piirissä Calumetissa ja Covingtonissa. HUOLTEN ALLA'. Se, mistä tällä kerralla kirjoitan, on monille lukijoistani ehkä hyvinkin tuttua. Kirjoitan näet huolista. Ehkäpä paraikaa tunnet olevasi sellaisten kes kellä. Kun menit eilisiltana vuoteeseesi, uni ei tah tonut tulla silmiisi, sillä jokin asia kuorman tavoin painoi sydäntäsi. Ja kun tänä afimuna heräsit, ehkä sinua aivan peloitti ajatellessasi päivän mukana tulevia vaivoja. Kullakin on omat huolensa. Väliin ajattelem me jostakusta henkilöstä, että hänen elämänsä on varmaankin aivan vaivatonta. Mutta jos saisimme kurkistaa hänen sisimpäänsä, ehkä hämmästyisim me nähdessämme, minkälaisen ristin alla hän elää. Maailmassa on paljon sellaisia vaivoja, joista ei puhuta toisille, vaan joita hiljaa ja ai van kuin salaa. Ehkä ne ovat liian arkoja asioita muille kerrottaviksi tahi ehkä niitä kärsivät ajat televat, että eivät ne puhumalla parane. Tämä meille tuntemattoman ristin olemassa olon mahdollisuus on meidän hyvä pitää mieles sämme, kun joudumme kosketuksiin toisten ihmis ten kanssa. Se voi näet auttaa meitä suhtautumaan heihin oikein määrätyissä tilanteissa. Kun esim. joku lausuu meille jonkin mielestämme loukkaa van sanan, ajatelkaamme näin: ehkäpä jokin asia on juuri vaivannut häntä ja tehnyt hänen mielensä kärtyiseksi. Kun joku ei ole meille niin ystävälli nen, kuin toivoisimme hänen olevan, ajatelkaam me, että ehkä jokin huoli painaa hänen mieltään. Ja kun me puhumme toisille, meidän on syytä muistaa tätä neuvoa: “Lempeästi puhu aina! Ken pä tietäisi, mitkä raskaat murheet painaa lähim mäistäsi?” Väliin tiedämme, mikä huoli vaivaa jotakuta. Ehkä hän on itse kertonut siitä meille tahi näemme sen muutenkin. Meidän tulisi silloin koettaa nostaa painunutta mieltä. Mutta kyllä se on joskus mitä vaikeinta. Jonkun suru voi olla niin syvä, että sen näkeminen aivan kuin mykistyttää sen, joka pi täisi lohduttaa. Parhaiten voivat silloin palvella vaivattua ne, jotka itse ovat kulkeneet raskaita polkuja, mutta jotka myöskin ovat saaneet Herral ta paljon lohdutusta. Sellaiset eivät tavallisesti paljon puhu, mutta se, mitä he sanovat, perustuu J imalan sanaan ja on myöskin Herran koulussa omakohtaisesti todeksi koettua. Onpa aivan kuin sellaisen ihmisen läsnäolokin jo rauhoitaisi. Kun pa tällaisia ihmisiä olisi enemmän maailmassa! Mutta mitä teemme omille huolillemme? Jon- 16 M Sirkka 17 T Saini , 18 K Säde 19 T Uljas 20 P Kauno 21 L Ponteva Hebr .10:13-31; Matt. 21:33-46 22 S 20 sunn. Kolm. p. 23 M Severi 24 T Pasi 25 K Sointu 26 T Manta 27 P Hellä, Helli 28 L Simo Koi. 2:1-7; Apt. 16:25-34 29 S 21 sunn. Kolm. p. 30 M Eila 2~Tim. 3:10-15; Joh. 7:14-18 31 T Uskonpuhdistuk. p. kin verran auttaa jo ajatus, että olisi voinut käy dä pahemminkin. Mutta tämä ei riitä, eikä sillä päästä pitkälle. Joku sanoo: se vasta on mies, joka kantaa ristinsä. On tässäkin jotakin perää. On ih misiä, jotka hammasta purren ja ponnistaen voi mansa äärimmilleen itse laahaavat kuormaansa. Onhan siinä ihmissilmin katsottuna jotakin uljasta. Mutta onko se viisasta? On paljon viisaampaa kuunnella, mitä Jumala neuvoo meitä tekemään, ja sitten tehdä sen mukaan. Hän sanoo: “Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Hän sanoo: “Älkää mistään murehtiko, vaan kai kessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomi sella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Hän sanoo myöskin: “Heittäkää kaikki murheenne hä nen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” Nämä ovat tuttuja lauseita, mutta niiden neuvot ovat aina tuoreita ja ajankohtaisia. Huokaat: todella kin kultaisia neuvoja, mutta niiden noudattaminen on niin kovin vaikeata. Kyllähän me, jotka eläm me uskossa, koetamme vierittää kuörmiamme Her ran päälle ja teemme sen väliin oikein huutaenkin, mutta sitten taas tuntuu siltä, kuin ne vyöryisivät takaisin päällemme. Ja entä, kun pitäisi kiittääkin jo ennen, kuin apu on tullut? Sanoimmeko, että meidän pitäisi kiittää? Kyllä meidän olisi niin tehtävä. Mutta emmekö voisi sanoa näinkin: me saamme kiittää. Tätä on syytä ajatella usein. Saat kiittää Herraa jo silloin, kun pyydät häneltä jota kin, sillä voithan-näet olla varma siitä, että hän lupauksensa mukaan antaa sinulle kaiken sen, mitä tarvitset. Tällainen kiitos vahvistaa ihmeellisesti uskoa ja keventää sydäntä. Jumalan lupauksiin luottava, rukoileva ja kiittävä kristitty on kuin korkealla vuorella. Hän tuntee itsensä pieneksi ja heikoksi, mutta hänen silmiensä eteen avautuvat Jumalan suuruuden, voiman ja rakkauden valta vat näköalat, ja hän käsittää, että hänen pieni elä mänsä on Herralle kallis ja että Herra armossaan pitää siitä kaikin puolin hyvää huolta. Samalla hän saa kokea samaa, mitä lukemattomat Jumalan lap set ovat kokeneet ja minkä laulaja on pukenut näi hin sanoihin: “Kun nostan silmän, selkenee pois pilvet taivahalta, päivittäin polkun oikenee ja tun tuu rakkaammalta. Jeesuksen rauha rirmassain mun sielun virkistääpi. Kaikki’ ompi mun, kun hän on vain, siis enkö lauleleisi?” E. Penttinen. “Nämä ovat kirjoi totut, jotta uskoisit to. että Jeesus on j H ~ Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä Tl 1F i YfjEr uskon kautta olisi ‘ |' ‘ " elämä hänen nimes ti sään." Joh. 20:31. Älkäämme hävetkö evankeliumia, Room. 1:16. Oli sellainen aika apostoli Paavalin elämässä, jolloin hän ei ainoastaan hävennyt Kristuksen evankeliumia, vaan jolloin hän jopa ankarasti tais telikin sitä vastaan ollen samalla sitä opettavien ja siihen uskovien kiivas vihollinen. Hän ei vainonnut ainoastaan Jerusalemin kristittyjä, vaan hän myös kin pyysi ylipapeilta kirjeitä, että hän voisi mennä Damaskoon etsimään siellä olevia Kristuksen ope tuslapsia ja että hän voisi tuoda heidät kahleissa Jerusalemiin. Tällä matkalla hän kaatui maahan taivaan kirkkaan valon leimahtaessa hänen ympä rillään ja kuuli äänen sanovan hänelle: “Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Kysyessään, kuka puhuja oli, häri*sai vastauksen: “Minä olen Jeesus, jota si nä vainoat.” Sitten hän Herran käskyn mukaan jat koi matkaansa Damaskoon, missä hänelle vähän myöhemmin selvisi, että Jumala oli antanut hänel le hänen syntinsä anteeksi ja että Kristus oli va linnut hänet apostolikseen. s Kun Saulus oppi tuntemaan evankeliumin, hä nestä tuli uusi ihminen, ja hän ei enää hävennyt evankeliumia. Tämä on myöskin hänen oma tun nustuksensa, kuten käy ilmi näistä hänen sanois taan: “Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalän voima, itsekullekirf uskovalle pelastuk seksi ...” Kun Paavali selittää, miksi hän ei hävennyt evankeliumia, hän sanoo syyksi sen, että se on Ju malan voima. Jumalan voima on suurin voima maailmassa. Kun ihminen on synnin tähden heik ko, hän tarvitsee tätä voimaa. Raamattu todistaa, että ihminen on syntinen syntymästään asti. Siitä hetkestä saakka, jolloin Aadam ja Eeva tekivät ensimmäisen synnin syödessään kielletystä puusta, ihmisluonto on ollut aivan turmeltunut. Tätä tur meltuneisuutta kutsumme perisynniksi. Koska ih minen on syntinen, hän myöskin tekee syntiä, mi kä ilmenee monissa eri muodoissa. Häneltä puut tuu todellinen Herran pelko, ja siksi hän voi viet tää syntistä elämää. Luonnollinen ihminen asettaa luottamuksensa enemmän ajallisiin ja omaan voi maansa kuin Jumalaan, joka on kaiken luoja ja yl läpitäjä. Luonnollisessa tilassaan ihminen myöskin rakastaa enemmän maallisia kuin hengellisiä asi oita. Ajatelkaa tyhjiä istuimia kirkoissa pyhisin ja niitä, joiden pitäisi olla kuulemassa Jumalan sanaa. Missä he ovat? Monet jäävät nukkumaan, kun pi täisi kirkkoon lähteä, sillä edellisenä yönä he ovat olleet jossakin. Toisilla on mielessään huviretki, jolle pitäisi lähteä. Toisilla on muita esteitä. Kaik ki tämä todistaa, että monet ihmiset rakastavat AUTTAJA TORSTAINA LOKAKUUN 12 P. 1950 enemmän maallisia iloja kuin Jumalaa ja hänen sanaansa. Voidakseen pelastua ihminen tarvitsee Juma lan voimaa. Ei ole muuta voimaa, joka voisi pääs tää hänet perkeleen ja synnin vallasta. Mutta Ju mala voi sen tehdä. Tämä on asia, jonka Paavali oli oppinut tuntemaan. Tämä voima on evankeliumis sa. Siksi Paavali sanoo, ettei hän häpeä evankeliu mia. Jumala tarjoaa meille pelastuksen evankeliu min kautta. Se on hänen Poikansa toimittama pe lastus. Jeesus hankki sen täyttämällä lain vaati mukset puolestamme ja kärsimällä sen rangais tuksen, joka oli meidän palkkamme, koska emme ole täyttäneet lakia. On surullista, että suurin osa ihmisistä hylkää tämän lahjan. Miksi he niin teke vät? Vastaus on helppo: sen vuoksi, että he eivät voi ymmärtää, miten yksi voi kuolla kaikkien puo lesta. Heidän järkensä sanoo, että se on mahdoton ta, ja siksi Jeesuksen risti on heille hullutus. Toi nen syy siihen, miksi monet hylkäävät evankeliu missa tarjotun pelastuksen, on se, että he eivät tunne kadotettua tilaansa, tahi, että he luulevat voivansa maksaa velkansa omilla töillään. Mutta SEURAKUNTIAMME Kirj. G. A. Aho Vuotuinen matkani kirkkokuntamme asioilla alkoi syysk. 20 p. aamuna. Oli tiivis ohjelma, kun halusin käydä mahdollisimman monessa seurakun nassa. Havaintojeni perusteella kirjoitan tilanteen sekä kirkollisen työmme johdosta varsinaisen ar tikkelin. Tässä kertoilen lyhyesti matkastani. Sihteerimme seurakunnissa. Erinäisten asiain vuoksi matkani jälleen osui Minnesotaan. Saavuin kirkkokuntamme sihteerin, past. R. W. Heikkisen, luo torst., syysk. 21 p. Tunnit kuluivat neuvotteluissa, kunnes oli lähdettävä vel jeni Edwardin luo ja hänen kanssaan illaksi Me nahgaan, jossa julistin kirkontäyteiselle kuulija kunnalle Herran sanaa sekä tein selkoa kirkkokun tamme työstä. Seuraavana päivänä jatkettiin keskusteluja ja kirjoitustyötä. Illalla juhlittiin seurakunnan kans sa Jumalan sanan ääressä Sebekan kirkossa. On aina erikoisen mieluista olla lapsuuden seurakun nassa julistamassa Herran sanaa. Sieltä menin veljeni Johnin kanssa New York Millsiin. Hänen kesäasunnollaan lauantaina saunottiin ja valmis tuttiin sunnuntaita varten. New York Millsin kirkon vihkiäiset. Kiirettä on ollut New York Millsin seurakun nalla ja past. Esalalla. Sekä miehet että naiset ovat illoin ja myöhään yöhön asti tehneet työtä saadak seen kaikki valmiiksi suuria juhlia varten. Siellä on epäilemättä* ahkerin ja uhrautuvin seurakunta koko kirkkokunnassamme tällä hetkellä. Kuinka juhlallisen kaunista ja ylentävää oli kaan kaikki tuossa uudessa kirkossa! Kalusto yksi tyiskohtiaan myöten on aryokasta, hyvin valittua ja valmistettua. Kirkon rakennustyyli ja sisäval mistus on kaikki juhlallista ja hartauteen kutsu vaa. Tuo kaunis tiili- ja kivirakennus arvokkaine kalustoineen alasalia, keittiötä, Jasten huoneita, pu kuhuoneita, kirjastohuonetta ja sakastia myöten on varusteineen ja laitteineen kuten kirkon tulee kin olla, mutta jollaista ei ainakaan meidän kirk kokuntamme piirissä tavallisesti näe. Omaisuus on vähintään $70,000 arvoinen. Tähän mennessä ovat seurakuntalaiset antaneet yli $40,000 rahassa ja tu hansia tunteja työtä. Velkaa on vain $7,500. Kun ottaa huomioon, että seurakunnan jäsenluku on noin 180 rippikoulun käynyttä ja että seurakunta on säännöllisesti suorittanut juoksevat menonsa ja osuutensa kirkkokunnalle ja että he ovat taloudel lisesti samanlaista väkeä kuin muuallakin kirkko kunnassamme, on saavutus todellakin esimerkiksi kelpaavaa. Vain puoli seurakunnan väestä on suo malaista syntyperää. On merkille pantava, että niissä seurakunnistamme, joissa on enemmistö tai huomattava määrä toiskielistä, on myös taloudel linen kannatus suhteellisesti suurempi kuin suo malaisissa. He näyttävät käsittävän paremmin vel vollisuutensa tässä suhteessa. Kauniina koitti sunnuntai-aamu, syysk. 24 p. Englanninkielinen vihkimistoimitus alkoi ulkona virren veisuulla, rukouksella ja temppelin ovien avaamisjuhlatoimilla. Kirkko täyttyi ääriä myöten ja kovaäänisellä saattoi kansa alasalissa seurata ju malanpalvelusta. Saarnasin aiheesta: “Kuinka iha nat ovat sinun asuntosi, Herra Sebaot!” 84 psalmin 1-8 jakeiden johdolla. Suomalainen toimitus seu rasi englanninkielisen päätyttyä. Juhlapäivällisen jälkeen kokoonnuttiin jälleen kirkkoon, jolloin saarnasi Lut. Missouri-Synodin Minnesotan piirin lähetystyön johtaja, past. Brower, sekä past. R. W. Heikkinen. Juhlakansaa oli kokoontunut kymmeniltä paikkakunnilta aina St. Paulia myöten. Holmes Cityssä. Iltajuhlassa en enää ollut mukana, sillä past. Heikkisen oli mentävä Holmes Cityyn ja lähdin hänen mukaansa. Matka kuluikin hauskasti uudes sa Nash-autoss&, sillä mr ja mrs Harvey Larson, Sebekasta kyyditsivät meitä. Mentiin ensin mrs Larsonin lapsuuden kotiin. Hänen herttainen, 76- vuotias äitinsä puhui hyvää englannin kieltä. Kun tiedustelin, sain kuulla, että hän onkin syntynyt ja kasvanut paikkakunnalla! Vanhempansa olivat asettureet sinne asumaan v. 1866. Sainhan kuvan ja lisätietoja Vuosikirjaani varten. Illalla kirkonme eihän kukaan voi pyyhkiä pois yhtään syntiä, vaik ka hän tekisi miten paljon hyvää tahansa. Evan keliumin hylkääminen on samaa kuin epäusko, ja se kadottaa. Mutta on niitäkin, jotka ottavat sen vastaan. Siihen viittaavat nämä Paavalin sanat: “Itspkulle kin uskovalle.” He tietävät, että he eivät voi saada iankaikkista elämää omilla teoillaan. Siksi he pa kenevat Kristuksen turviin. Pyhä Henki vaikut taa heidän sydämissään uskon evankeliumin kaut ta, ja uskon kädellä he ottavat vastaan Kristuksen toimittaman pelastuksen. Pitäisikö meidän hävetä tällaista voimaa? Pois se! Sen vuoksi julistakaamme sitä sukulaisil lemme, ystävillemme ja kaikille, joita tapaamme. Niin Paavali teki. Joka paikassa, mihin hän meni, hän saarnasi evankeliumia, että ihmiset tulisivat tuntemaan Jeesuksen, Vapahtajansa, ja pelastuisi vat synnin ja epäuskon orjuudesta. Antakoori Herra meille voimaa, että voisimme totuudessa sanoa Paavalin kanssa: “Minä en häpeä evanke liumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin us kovalle pelastukseksi.” Einar M. Beck. TERVEHTIMÄSSÄ nojen jälkeen sain tietää, että siellä oli muitakin tällaisten, jopa vanhempien tienraivaajien jälke läisiä. kertoivat ,että seuraavana sunnuntaina pal jastetaan koululla muistopatsas, johon on myös suomenkielellä ikuistettu noiden ensimmäisten asukasten muisto. Seurakuntamme jäsenen veli Olsonin kanssa sovittiin, että saan kuvan tuosta patsaasta sekä lisätietoja seuraavan vuoden Vuosi kirjaan, sillä tämän vuotiseen ei niitä enää ehtinyt saamaan. Ei siis ihme, että kirkkokuntaamme perustettaessa oli Holmes Citystä hartaita pyyntöjä saada sinne vakituinen opettaja! Iltaseurojen päätyttyä seurakunnalla oli ko kous, jossa suunniteltiin tarjoilu-huoneen ja sakas tin rakentamista kirkon yhteyteen. Niinikään teh tiin pyyntö, jotta ensi kesäksi saisivat seminaari laisen paikkakunnalle pitämään lasten koulua sekä tekemään seurakuntatyötä. N. Dakotassa. Seuraavana päivän jatkoin matkaani Wade nasta Brockettiin, N. Dak. Noustuani junaan Grand Forksissa oli hauska yllätys, kun junamies alkoi puhutella nimeltä ja kysellä, josko tunnen hänet. Sehän oli serkkuni mies, jota en ollut vuosiin näh nyt! Kahvitpa tietenkin. Sitten hän esitti minulle “brakemanin”, jolla myöskin oli suomalainen vai mo entinen kesäkouluoppilaani Brocketista. Sitä kautta olin jo hänellekin tuttu. Lakotan asemalla oli veli TANARUS. Miettinen vas tassa uudella Plymouth-autolla. Rock Laken ja Rollan seurakunnat olivat lahjoittaneet $400.00 ku kin sekä järjestäneet tarvittavan lainan, jotta pas tori oli saanut kunnollisen auton. Mentiin ensin veli Olsonin kotiin, jossa hätäisesti syötiin illallista ja sitten kirkkoon. Jälleen julistin elämän sanaa ja kerroin kirkkokunnallisesta työstämme. Samana iltana jatkettiin matkaa pastorin kanssa noin sata mailia Rock Lakelle. Perille saavuttua oli pastorin äiti, mrs Miettinen, vielä valveilla. Olihan sitä kes kustelemista ennenkuin levolle mentiin. Tiistaina, 26 p., käytiin muutamia perheitä ter vehtimässä, oli kirjoitustyötä, sitten illalla Rock Laken kirkossa. Tämä vanha seurakunta, kuten tie dämme, ei ole suomalaista alkuperää. Kuten seura kunnan nimikin (Ali Nations Lutheran Church) osoittaa, sen jäsenet ovat monta kansallista synty perää. Jumalanpalveluksen jälkeen oli tarjoilu mutta se oli vapaata. Korkeakoulun superintendent oli luterilainen, ruotsalaista sukua. Oli siis farma reita, liikemiehiä, koululaisia. Seurakunta oli hil jan hankkinut uudet Wurlitzer sähköurut. Hauska oli tervehtää tätä pientä seurakuntaa, joka on kiin teästi mukana työssämme. Rollan kirkossa olin seuraavana iltana. Tämä seurakunta on uusinut kirkkonsa uudet sisäsei nät ja katto, sakasti, alttari, saarnastuoli, ym. Kirk ko on nyt todella kaunis ja arvokas. El °j e ” kor juu ja puiminen oli parhaillaan. Naiden kiireiden vuoksi osanotto kirkonmenoihin ei siis ollut suuri. Kuinka elävästi tulikaan mieleen ne laajat hengelliset vainiot, joista vilja olisi kor jattava. Sillä viljalla on paljon suurempi kiire että se saataisiin koottua ikuisiin aittoihin. Torstai-aamuna olin varhain matkassa Rollas ta lähti juna klo 8 aam. Devils Lakellä vaihdoin pi kajunaan. Fargossa oli vaihdettava toiselle asemal le ja aikaa oli viisi minuuttia. Juna oli jo liikkeellä kun laukkuineni läähätin asemasillalle. Kondut- Pffy»' junan ja pääsin kuin pääsinkin, aikka t,kettl oh junassa ostettava. Näin säästyin ette! tarvinnut yötä valvoa matkustellessa. Muuten rr* 3 ? ? u,uthiin junalla ja sieltä linja autolla Port Arthuriin. Mutta nuori veli Viljo Monen Port Arthurista, oli autoineen matkns. mrS e,kkisen v * era ana; ja kun hän aikoi u,^rr Uraa Vana aamuna takaisin Kanadaan, in Sebokaan mennäkseni hänen kyytissään. Il lansuussa sus saavuin jälleen Wadenaan, josta mrs il.. Aho saapui noutamaan. (Jatk.) Ajatelmia Mitä aidompi kylvösiemen , sitä vähemmän jää kasvutilaa ohdakkeille. Maamies pitää huolen peltoonsa kylvämän sie menen jaloudesta. Mutta sydänten peltoon moni saarnaaja viskaa mistään piittaamatta rikkaruohon siementä. NO. 41