Auttaja. [volume], October 19, 1950, Page SIVU 3, Image 3

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
NO. 42
Sielujen sointuja
Kirj. M. Inger
Suomennos
Milloin hän istui vavisten
vuoteensa laidalla milloin kä
veleskeli huoneessa, kaikkea
kosketellen, salainen pelko sy
dämessään. Tuon tuostakin
sieppasi hän jonkun kirjan kä
teensä, mutta huomatessaan
heti ensi sivulla Vernerin ni
men, säikähytti se häntä niin,
e{tä heti viskasi kirjan taas
jälleen kiinni.
Täten yölliset tunnit kului
vat ja vasta aamupuolella sai
hän hieman unta.
Päivällä oli vanha Maija
taas hänen seuralaisenansa.
Maija keitti vieraalle yksin
kertaista ruokaa, siivoeli huo
neita ja kertoili sitä tehdessä
isännästään, jonka tavat olivat
olleet niin yksinkertaiset ja
elämä yhtenäistä kieltäyty
mistä ja alttiiksialistumista.
Ingeborg joko seurasi häntä,
minne hän milloinkin kulki
askareillaan, taikka istuskeli
vainajan kamarissa tämän ta
varain keskellä.
“Mihin nämä tavarat kaikki
joutuvat, jos pastorilla ei ollut
yhtään perillistä?” kysyi hän.
“Hän käski minun ottaa
minkä tarvitsen. Enkä paljoa
tarvitsekaan. Sängyn, pöydän,
tuolin ja muutamia astioita,
enempää en. Muut tavarat
kaikki jaetaan saarelaisten
kesken. Ainoastaan kirjat, joi
ta emme ymmärrä, jäävät tän
ne tulevalle uudelle papille.
Muuten tulee joka talon tällä
saarella saada joku muisto hä
neltä, sillä olemme kaikki ol
leet hänen lapsiaan. No, kaik
kihan me tietysti muistelem-.
mekin häntä.”
Ingeborg vilkaisi halukkaas
ti vainajan kirjoja ja paperei
ta.
“Saisinkohan minäkin viedä
mukaani jonkunkaan pienen
kalun?”
Lausuttuaan sen hän kuiten
kin säpsähti ja lensi punaisek
si. Mutta Maija innostui ja
juoksi minkä kerkesi kirjoi
tuspöydän luo.
“Tietysti, tietysti täytyy
teidän ottaa jotain mukaanne.
Ei pastori koskaan kieltänyt,
jos häneltä jotain pyydettiin.
Ja nytkö hän ei teille antaisi?
Katsokaa, tässä on kirjoituk
sia, jotka hän vähän ennen
kuolemaansa kääri kokoon ja
kirjoitti päällekirjoituksen.”
Näin haastellessaan hän ot
ti käteensä pienen paketin ja
käänteli sitä puoleen ja toi
seen. “En osaa lukea mitä sii
hen on kirjoitettu, mutta ehkä
te osaatte. Äskettäin vielä hän
yritti jotain mainita tästä,
mutta tuumasta ei tullut toin
ta.”
Vapisevin käsin Ingeborg
otti paketin ja luettuaan pääl
lekirjoituksen hän painoi sen
rintaansa vasten.
“Siinä on minun nimeni”,
sanoi hän hiljaisella äänellä.
Vielä kuolemassaankin oh
Werner ajatellut häntä! Mut
ta mitäpä näissä papereissa
saattaisi olla muuta kuin hä
nen tuomionsa? Hän ei rohjen
nut avata solmua ja pani pake
tih toistaiseksi takaisin sille
paikalle, missä se oli ollut.
Kolmantena päivänä var
hain aamulla herätti vanha
Maija Ingeborgin.
“Kahvi on valmis”, hätäili
hän, “ja vene, jolla pääsette
Föhriin, lähtee aivan kohta”.
Hämmentynein silmin vit
kasi Ingeborg ympärilleen, sil
lä hän oli yöllä taasen valvo
nut useampia tunteja ja vasta
joku hetki sitten nukahtanut.
“Tänä päivänähän laiva läh
tee Hampuriin”, vanhus muis
tutti.
“Ah, kun saisin tänne jäädä
ja täällä kuolla!” huokaili In
geborg.
Mutta vanha Maija ei hellit
tänyt.
“Lapsellanne on ikävä tei
tä”, hän arveli, alkaen laittaa
vierasta valmiiksi lähtemään
matkalle. Mutta kun Ingeborg
tuli kartanolle kylmään, kos
teaan tuuleen, puistatti häntä.
Hän tunsi itsensä hyljätyksi.
“Joutukaa, joutukaa”, ho
putti Maija hei littämättä,
“muuten myöhästytte”. Hän
pisti kätensä Ingeborgin kai
naloon ja talutti hänet veneen
luo.
Venomies lupasi pitää huo
len vieraasta ja tekikin sen. Il
man sitä ei Ingeborg olisi ehti
nyt Hampuriin ja olisi vielä
virunut vuoteellaan Olandin
pappilassa.
Mimmi näki ihastuksekseen,
miten pitkältä unta riitti ja
kuinka sikeä se oli. Kun Eli
sabeth lupauksensa mukaan
tuli takaisin, heittäytyi Mimmi
hänen kaulaansa, itkuun tyrs
kähtäen, ja kertoi mitä oli ta
pahtunut. Mutta sitten lähetti
hän ystävättärensä pois.
“Kun äiti herää”, sanoi hän,
“tulee hänen nähdä vain lap
sensa ja saada estämättä pur
kaa hänelle sydämensä”.
Mutta vasta jälkeen puoli
sen Ingeborg Ström aukaisi sil
mänsä, ihmetellen katsellen
Mimmiä, joka käsitöineen istui
hänen vieressään.
“Teille teki varmaankin uni
hyvää, äiti kulta?” kysyi Mim
mi hellästi. “Haluatteko nous
ta ruualle kukaties, vai nou
danko ruuan tänne?”
Näytti siltä kuin Ingeborg ei
olisi kuullut mitään. Hän las
ki kätensä Mimmin käsivar
relle ja sanoi juhlallisella ää
nellä:
“Olen käynyt siellä, ja hän
on kuollut.”
“Missä? Kuka on kuollut?”
“Vai niin, et tiedä, vaan olet
han jo siksi iso, että voin sen
sinulle kertoa.”
Ja hän alkoi kertoa onnelli
sesta kihlauksestaan ja miten
hän petti jaloimman miehen,
minkä tunsi. Ja nyt hän olisi
tahtonut pyytää anteeksi, mut
ta Werner oli kuollut.
“Kuolemaani asti täytyy
minun kantaa tätä kuormaa,
enkä saa milloinkaan, en mil
loinkaan rikostani anteeksi”,
lopetti hän mieltä järkyttävän
kertomuksensa.
“Mutta, äiti kulta, entäpä
hän on antanut Teille anteek
si. Jos hän oli niin hyvä ja jalo
kuin miksi olette häntä kiittä
nyt, niin on hän sen varmaan
tehnytkin.”
“Anteeksi antamuksella on
rajansa, eikä hän tiennyt, pyy
sinkökään anteeksi, ja hän on
kärsinyt minun tähteni joka
päivä. Olenhan nähnyt, kuin
ka yksinäinen hän oli ja kuin
ka paljon puutteita hänen täy
tyi kärsiä.”
“Mutta jos hän nyt on ian
kaikkisuudessa, antaa hän kui
tenkin varmasti anteeksi”,
väitti Mimmi arastellen.
“lankaikkisuutta ei ole, kuo
lemassa loppuu kaikki.”
“Mutta jos kuitenkin . . .”
“Ei ole, ei”, kiivaili rouva
vastaan, “en tahdo tavata hän
tä, kuuletko? Hänhän näkisi
kaikki aja tukseni, kaikki,
kaikki. En voisi salata mitään,
en peittää mitään. Mitenkä
hän saattaisi antaa anteeksi?
Ei ole iankaikkisuutta, ei, se
on joutavaa juttua, mikä on
keksitty vain ihmisten kiusak
si. Sivistyneet eivät enää usko
sielun kuolemattomuutta. Us
koa semmoista on kovin van
hanaikaista.”
Mimmi ei uskaltanut vasta
ta, häneltä kun puuttui sel
vyyttä näihin asioihin nähden,
mutta saattoi nyt kuitenkin
paremmin kuin ennen ymmär
tää äitinsä hädän. Puhumatta
enää mitään hän auttoi äitiään
pukeutumaan ja vei hänet ar
kihuoneeseen, missä auringon
säteet lattiamatolla leikkivät,
kukat tuoksuivat akkunoilla ja
kaikki näytti mukavalta. Rou
va Ingeborg näki tämän kai
ken liikutetuin mielin. Hänel
le näet muistui mieleen Olan
din papin pieni kamari.
* • •
Elisabethin ei tarvinnut
enää ystävättärelleen omistaa
koko aikaansa, jonka tähden
hän saattoi taas ryhtyä työhön
sairaitten keskuudessa. Tämä
työ oli käynyt hänelle rak
kaaksi ja sairaat olivat kovin
mielissään, kun hän tuli takai
sin. Syysmyöhällä, ilmojen
muuttuessa kosteiksi ja kyl
miksi, tulivat sairashuoneet ai
van täyteen potilaita, ja Elisa
beth palasi usein työstään uu
f uksissaan.
“Älä vaivaa itseäsi liian pal
jon työllä”, varotti hänen tä
tinsä, “jotta et itsekin sairas
tuisi”.
Liisi hymyili tyytyväisenä,
arvellen, että työ on tehokkain
lääke mieletöntä, kyynelherk
kää kaihoa vastaan.
Isä silitteli hellästi tyttären
sä päätä, sanoen:
“Anna Liisin olla, Babette,
hän ei olisi taivaallisen eikä
maallisen rakkauden arvoinen,
jos hän ei olisi harjoittanut
rakkauden töitä.”
Mutta kun Elisabeth eräänä
iltana oli kavunnut portaita
ylös, istahti hän puhumatta
mitään illallispöytään, jonka
Babette-täti jo oli ehtinyt kat
taa.
“Onko sairaistasi joku kuol
lut?” kysyi täti.
“Ei, vaan tänään olen todel
lakin sangen väsynyt.”
“Jumalan tähden, ethän vain
lieni sairastunut?”
Liisi pudisti päätään.
Olen vain hiukan väsynyt,
mutta käyn heti levolle, niin
siitä näet, kuinka varova olen.”
“Tietysti sinun pitääkin
mennä nukkumaan, ja minä
panen noutamaan lääkäriä he
ti, kun isäsi on tullut kävelyl
tään.”
“Ei suinkaan, täti kulta,
saatpa nähdä, kuinka reipas
taas olen, jahka olen saanut le
vätä.”
Hän nouti kirjoitussalkkun
sa ja pani sen vuoteelle vie
reensä.
“Kirjoittelen ensin muuta
mia rivejä Pedrolle. Jollei hän
saa kirjettä, tulee hän heti le
votomaksi”, sanoi hän koet
taen rauhoittaa tätiään, joka
levottomin silmin katseli salk
kua.
Ennenkuin hän mitään kir
joitti, hän kuitenkin makasi
haaveksivainen ilme silmis
sään hetken aikaa yhdessä
kohti, hymysuin ja onnellisen
näköisenä. Sitten hän otti sal
kun käteensä ja kirjoitti: Ped
ro, armaani! Hän katseli
noita sanoja ja hymyili taas.
Babette-täti toi teetä ja vas
tustamatta Liisi joi sitä.
“Minun täytynee vähäsen le
vät# ensin”, hän sanoi ja ojen
si väsyneesti selkänsä.
Mutta kirje jäi kirjoittamat
ta.
Ei aikaakaan, niin hän vai
pui kuolontapaiseen uneen.
Samassa huoneessa nukku
va täti huomasi heti, yöllä he
rättyään, Liisin hyvin sairaak
si.
Lääkäri ilmoi 11 i taudin
keuhkotulehdukseksi ja viitta
si siihen, että kohtaus on san
gen vakava.
“Meidän täytyy kirjoittaa
Pedrolle”, sanoi täti huolis
saan.
“Sähköttäkää mieluummin”,
pyysi sairas hiljaisella äänellä,
“hänen pitää tulla pian, pian!”
Pian hän tulikin, tuli pelon
ja murheen ki d uttamana.
Heitti heti kaikki toimensa
kesken eikä viivytellyt hetkeä
kään kauemmin kuin oli pak
ko.
Nyt hän istui sairaan vuo
teen vieressä, mutta tämä ei
tuntenut häntä. Hänen hehku
viin lemmenkuiskauksiinsa ja
rukoileviin silmäyksiinsä Eli
sabeth ei osannut vastata yh
tään mitään. Kuumehoureis
saan hän ikävöi Pedroa, mutta
ei kuullut hänen hellää puhet
taan: “Olenhan luonasi, kulta-
AUTTAJA TORSTAINA LOKAKUUN 19 P. 1950
Tnaugurate Standard Brands
Quarter Century Club Dinners For 1950
lp, #sli|§wv v ym
Joel S. Mitchell, (left) President of Standard Brands Incorporated,
congratulates James W. Taylor, who concludes a record 49 years
of Service with the company in October of this year. The occasion
also marks the start of the third annual series of Quarter Century Club
dinners for employees who have reached 25 years of Service with the
organization and which the company holds throughoul the country
every September through December. Mr. Taylor, whose höme isin !
Birmingham, Ala., joined the flrm in 1901 as a general clerk in the
Louisville, Ky., branch, and is today assistant to the Vice-President
and General Sales Manager. i
seni, katsohan toki minua, täs
sä olen.” Sairas etsi hänen kät
tään, mutta ei tuntenut käten
sä hänen lämpimässä kädes
sään jo olevan.
Pedro kärsi sanomattomia
tuskia. Pelko sydämessään hän
odotti lääkärin lausuntoa eikä
ottanut uskoakseen, että kuo
lema ja elämä taistelivat tässä
keskenään, kumpi voittaisi, ja
kuitenkin hän joka hetki näki
sen.
“Hän on nuori ja voimakas”,
lohdutti lääkäri, “tauti on eh
kä jo voitettu, kunpa nyt sy
dän ei vain tekisi meille kolt
tosia, sekin kun näet on jou
tunut kärsimään”.
Mokomakin lohdutus! Ped
rolta olisi päässyt parahdus,
ellei hän olisi saanut huulen
sa purruiksi yht e e n. Hän
pyyhkäsi hikihelmet otsaltaan.
Pyytämällä pyydettiin hän
tä menemään ruualle ja levol
le. Mutta ruoka ei maistunut
hänelle eivätkä silmät saaneet
unta. Hän kyllä näki isän alis
tuvan kärsimiseen ja kuuli tä
män hartaat rukoukset sairaan
puolesta, mutta vähätpä hän
siitä! Hänhän ei tuntenut Ju
malaa, joka kuulee ja tahtoo
kuulla rukouksia, eikä uskonut
sielun k u o lemattomuuteen,
jälleennäkemiseen ja iankaik
kisuuteen. Kuolema ryösti hä
neltä kaikki yhdellä iskulla ja
ainaiseksi. Senpä vuoksi hän ei
uskonut mihinkään apuun ja
lohdutukseenkaan. Yksin sei
soi hän tässä jättiläistaistelus
sa eikä hänellä ollut tarpeeksi
voimia voitolle päästäkseen.
Taipuminen oli mahdoton, siis
hänen täytyi murtua. Hän oli
lujasti päättänyt, että jos Eli
sabethin elämänlanka katkeaa,
niin katketkoon hänenkin. Pa
rempi kuolla kuin kitua. Tyy
dytystä saamattoman onnen
ikävän kauhut eivät ole siedet
tävissä.
(Jatk.)
(Alku sivulla 2)
24 :s Psalmi
liset asiat pysyvät taakkamai
sempina toimituksina, joita
vastenmielisesti toimitetaan ja
kaikellaisten menetelmien tu
kemina yritetään säilyttää elä
mässämme mukana. Jos haluat
lämmintä kristillisyyttä, jossa
tunnet Jumalan turvallisen ja
pettämät t ö m ä n läsnäolon,
avarra iankaikkiset sydämesi
ovet sanalle. Anna toisten me
netellä miten haluavat, pyri si
nä olemaan uskollinen vähäs
sä; älä loukkaa sanan siemen
tä tälläämällä vastahakoisuu
Hamilton kalloja, hopea
tavaraa, kihlasormuksia
F. Aukec Jewelry
234 E. Aurora
IRONWOOD, MICH.
tesi kivenlohkareita sen vie
reen; älä myöskään katso naa
purejasi ja menettele sikäli
kuin näet heidän menettele
vän. Anna vain toisten pilkata
tiukkuuttasi sanan suhteen ja
omantunnontarkkuuttasi pie
nissäkin asioissa. Sanahan sa
noo: “Autuas on se mies, joka
kiusauksen kestää, sillä koska
hän koeteltu on, on hän saava
elämän kruunun, jonka Herra
on luvannut ei olkapäänsä
yli Häntä palveleville, vaan
niille, jotka Häntä rakastavat.”
Mutta jos sinä kasvatat Juma
lan sanan siementä yleisen
kansan tavoin kivien ja kan
tojen raoissa, . . . laiha ja hä
peällinen sato siitä syntyy.
Muista Joosefia, joka oli niin
lapsellisen yksinkertainen sa
nan noudatuksessa. Se oli hä
peällisen lapsellista maailman
mielestä, ja oli tuottavinaan
hänelle vain vahinkoa va
hingon päälle. Ellei Joosef olisi
kiusausta kestänyt silloinkin,
kun se lujille mahtoi ottaa,
Joosefista emme tietäisi enem
pi kuin Marakuusastakaan, et
tä lienekö sen nimistä kos
kaan elänytkään. Jos David,
samoin, ei olisi koetusta kestä
nyt, Saulin jouduttua toista
miseen hänen armoilleen, kun
Abisai, jumalinen juutalainen
hänkin, sanoi: “Jumala on jät
tänyt tänäpäivänä vihamiehe
si sinun käsiisi... anna minun
nyt lyödä hänet”, vaan olisi
Abisain uskon mukaan tehnyt
sen, mikä oli “oikeus ja koh
tuus” ja lyöttänyt Saulin,
Daavidinkin nimi olisi meille
verrattain tuntematon. Ole si
näkin vähässä uskollinen, niin
I Jumala panee sinut paljon
j haltijaksi. Täten korotettuna
[olet sinäkin Herran vuorella,
Jumalasi kohottamana tur
vaan ja kunniaan.
Seuraa jälleen harkittavak
si kysymys: Kuka sisälle
pyrkii; kuka on se kunnian
Kuningas? Vastaus kuuluu:
“Se on Herra, väkevä San
kari, Herra, sotasankari..” “Se
on Herra Sebaot sotajouk
kojesi Herra —; Hän on kun
inian Kuningas.” Kyllä toki si
inä silloin voit puoliasi pitää
ulkopuolisia pilkkaajia vas
taan, kun Hän on sisälle las
kettu luoksesi. Älä siis aras
telekaan ovia seposelälleen
aukoa.
A. E. K.
Dr. J. E. Drapeau
SILMÄLÄÄKÄRI
Silmälaseja sovitetaan Ja
korjataan
114 8. Lovvell St. Ironvvood
Puhelin 757- R
Kello 9—5
jVvWj' Maanantalet
fSffi Perjantaihin
Lauantaisin Ja
pä** Iltasin aool
muksela
YHDISTYNEET KANSAKUNNAT JA SOTA
Kun Neuvosto Venäjä jäi
viime talvena pois Yhdisty
neistä Kansakunnista ja kiel
täytyi olemasta mukana en
nenkuin kommunistinen Kiina
saisi paikan, se teki erehdyk
sen, jota se on viime parin
kuukauden aikana koettanut
kovakouraisesti korjata.
Kun neuvostolaiset eivät ol
leet esittämässä vetoaan, Yh
distyneiden Kansakuntien tur
vallisuusneuvostossa edustet
tuina olevat kansakunnat ju
listivat mikä oli ilmetty to
siasia että pohjoiskorealai
set ovat syyllistyneet hyök
käykseen ja samalla ne kut
suivat aseelliset joukot palaut
tamaan rauhan.
Kun tämä oli tapahtunut
neuvostoedustaja, Jacob Ma
lik, ilmoitti, että hän tulisi
vastaanotta maan Turvalli
suusneuvoston puheenjohta
jan paikan elokuun ajaksi. Jo
kainen kummitteli, mitä hän
tulisi tekemään. Me tiedämme,
että hän ei tehnyt mitään muu
ta kuin jarrutti ja haittasi toi
mintaa Koreassa, ja puhui ta
vanomaisia valheitaan niin ää
nekkäästi kuin saattoi.
e e e
Näissä tapahtumissa on dra
maattisuutta ja kiinnostusta,
josta Amerikan kansalaiset
voisivat kirjoittaa ystävilleen
ja sukulaisilleen ulkomaille.
Aina Korean taistelujen
alusta lähtien Yhdistyneet
Kansakunnat ovat olleet mie
lenkiinnon kohte e n a sekä
Amerikassa että ulkomailla.
Lake Successissa ennätysmäi
set joukot ovat pyrkineet seu
raamaan istuntoja. Turvalli
suusneuvostossa. Televisio-oh
jelmat, jotka ovat kuvanneet
tapahtumia, ovat saaneet en
nen näkemättömän menestyk
sen tälle laitokselle. Ihmiset
kadunkulmauksissa ovat alka
neet puhua mitä mr Malik, mr
Austin tai Sir Gladwyn Jebb
Suur-Britannia s t a tulisivat
seuraavalla kerralla sano
maan. Tätä samaa mielenkiin
toa ovat tunteneet sekä miehet
että naiset kaukaisimmissakin
maissa.
Onko olemassa luonnolli
sempaa ja kiitollisempaa ai
hetta, jota kirjeen kirjoittaja
voisi käsitellä? Kun hän pu
huu perheestään ja viikon ta
pahtumista puhukoon hän hie
man myöskin laitoksesta, jo
hon ovat keskitettynä maail
man toiveet rauhan palautta
misesta ja oikeuden vakiin
nuttamisesta k a n sakuntien
keskuudessa.
• * *
Kirjeen kirjoittajan ei tar
vitse suinkaan kirjoittaa moni
mutkaista luentoa kansainvä
lisistä asioista. Riittää, jos hän
mainitsee vain tosiasiat, jos
hän on tarkannut televisiolä
hetystä Yhdistyneistä kansa
kunnista taikka on lukenut jo
takin mielenkiintoista asiasta
paikallisissa sanomalehdissä.
Siitä hän voi kehittää sitten
edelleen ja muistuttaa ihmisiä
muissa maissa asioista, joita
To Manufacturara and-thelr Advertlalng Agenda»
Ns SOS MAHON
SC Dealer Advertiaing Service
is fast effectlve economical and
tailor-made for your specific dealer Set
up.
You, too, can use SC Dealer
Advertlsing Service to save time bother
! money —to get better results.
| ffrite, wlre or phone for com-
I plete Information —nithout any obllgatlon.
1 • ohio sTßrtt
S/V SYNDICATE
CHICAGO 1 111 I NOI s
he helposti unohtavat olles
saan kommunismin propagan
dan alaisina.
Hän voi esimerkiksi sanoa,
että Amerikkaa kiinnittää kai
ken toiveensa Yhdistyneisiin
Kansakuntiin, että sen asenne
Koreassa, Formosassa ja muu
alla on sen mukaista, minkä
kannan Yhdistyneet Kansa
kunnat ottavat.
Hän voi sanoa, että Amerik
ka on valmis siihen, että Yh
distyneet Kansakunnat tutki
vat ja tarkastavat sen käyttäy
tymistä missä maailman kul
malla tahansa. Se lausuu tyy
tyväisyytensä saadessaan esit
tää vastineensa kommunisti
sen Kiinan syytöksiin, että se
on syyllistynyt hyökkäykseen.
Hän voi sanoa, että neuvos
tolaiset käyttävät Yhdistynei
tä Kansakuntia mitä röyh
keimpien valheiden näyttämö
nä; että he aina asettavat es
teitä Yhdistyneitten Kansa
kuntien tärkeiden asioiden toi
meenpanemiselle.
• • e
Kaksi viikkoa sitten me il
moitimme tässä kirjoituksessa,
että me olemme valmiit mak
samaan ulkomaiselle sukulai
selle tai ystävälle kirjoitetusta
kirjeen kopiosta $5 edellytet
tynä, että se voidaan julkais
ta tässä toisille avuksi ja opas
tukseksi.
Kirje, joka kertoo Yhdisty
neistä Kansakunnista samoin
kuin muistakin asioista, olisi
hyvä lähettää Common Coun
cilille for American Unity. Jo
kaisella on mahdollisuus saa
da $5 ja samalla tehdä todelli
nen palvelus maalleen.
Common Council.
KIRKKAUTTA
KOHDEN
Kirkkautta kohden katseeni
kiintyy,
Siellä on ihana määränpää.
Taivaisen kodin kirkkaan hoh
teen
Täällä jo sieluni silmillä nään.
Kirkkautta kohden, sieluni
riennä,
Sieltäpä armo virtailee.
Autuus ja rauha sua odottaa
siellä.
Siellä on Jeesus haavoineen.
Kirkkautta kohden anna mun
aina
Katseeni kiintyä Golgataan.
Syntikuormani siellä ei paina
Katsoissa Jumalan Karitsaan.
Golgatan päivänä pimeys pois
tui
Aurinko, Kristus, valaisi niin.
Sanoma ristiltä varmana tois
tui
Velkamme täysin maksettiin.
Kirkkautta kohden, Jeesus
kallis,
Johdata kansat myös paka
nain.
Ethän sä kenkään hukkua
sallis;
Heillekin ansaitsit taivahan.
Maria Hill.
DDcrsrare 7-1065
SIVU 3