Auttaja. [volume], November 08, 1951, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
Ilmestyy Joka torstai IRONWOODIBS*, MICH.
Toimittaja J. E. NOPOLA . v .. Liikkeenhoitaja
Puhelin: toimistoon 30 toimittajan kotiin 1260-K
TILAUSHINNAT:
Yhdysvaltoihin
Koko vuoden $2.110
Puolen vuoden $1.50
Neljiin kuukauden - .'••••• $l.OO
Kanadaan Ja Suomeen (Vuosikerta) «... $3.00
AUTTAJA Finnish weekly nevvspaper. Publlshed every
Thursday by The National Evangellcal Lutheran Church, at
Ironwood, Michigan. .
SUBSCRIPTION RATES: In the United States per year, $2.50;
slx months, $1.50; four months, $l.OO.
Finland and Canada, $3.00 per year.
Advertlsing rates on appllcation.
Etitered as Second Class Mali Matter January 17, 1906, at the
Post Office at Ironvvood, Michigan, under the Act of Congress
of March 3, 1879. Accepted for mailing at special rate of
postage provlded for In Sectlon 1103 Act of October 3, 1917,
authorlzedJulylOjiOlSj^^ —^
Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan
uskonnollisen kirjoituksen vuorollaan. Pitäkää
huoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan.
Aho, O. E marrask. 11 p.
Aho, R. J. L marrask. 18 p.
Erickson, E marrask. 25 p.
NlrfrvmJ in mS!Sm JR\ 4
f\v ** hKi 1 ~rjWwysK^j
■ .A >> ■ ] ,\. jj J|
lun I inu i| 11 m Mif f #*
HH|Ww|BBBiiBiBBS aaßtSSSSgSSSSSäfcJfaJiäjMgSig
lm. 7:2.12; Matt. 5:1-12
1 T Pyhäinpäivä
2 P Topi
3 L Terho
Koi. 1:9-15; Matt. 9:18-26
4 S 24 Kolm. j. sunn.
5 M Reima
6 T Kustaa Adolf
7 K Taisto
8 T Aatos
S P Teuvo
10 L Martti
1 Tess. 4:13-18; Matt. 24:15-28
11 S 25 Kolm. j. sunn.
12 M Kyrö
13 T Ano
14 K liris
15 T Leimu
Suomi-synodin ja Kansalliskirkon
pappien kokouksesta
Kansalliskirkon ja Suomi-synodin pastorien
kokouksessa Suomi Collegessa Hancockissa, Mich.,
maanantaina, tk. 5 pnä, olivat seuraavat Michiganin
alueelta.: Kansalliskirkon pastorit J. E. Nopola, H.
P. Esala, A. L. Mäki ja A. E. Kokkonen; Suomi
synodin pastorit John Wargelin, W. I. Ylönen, W.
J. Kukkonen, C. J. Tamminen, U. Saarnivaara, B.
Hillilä, F. Y. Joki, A. Holmio, A. Haapanen, J. Ku
nos ja M. Halinen; Suomi-synodin seminaarilai
set TANARUS. Kuusisto, H. Leino, K. Aho, W. Niemi, A.
Hautamäki, L. Niemi, R. Rintala, G. Hautala, F.
Vanhala, W. Ruohomäki, TANARUS. Rosenberg, G. Ekola, TANARUS.
Asuma, M. Pekkala, TANARUS. Kangas ja J. Junttila.
Aamupäivällä past. A. L. Mäki alusti keskuste
lut pyhityksestä. Alustus oli selväpiirteinen ja sai
osakseen kaikkien tunnustuksen. Oli pitkästi kes
kustelua pyhityksestä, josta oltiin yksimielisiä,
että kristityn pyhityselämä samoin kuin sen alku
kin on Jumalan Hengen työ. Ilman erimielisyyt
tä hyväksyttiin myöskin käsitys, että pyhityselämä
seuraa vanhurskauttamista, ja että tätä järjestystä
ei saa missään tapauksessa muuttaa, sillä jos pyhi
tys asetetaan vanhurskauttamisen edellä ja ruve
taan epäuskossa elävältä ihmiseltä vaatimaan hy
viä töitä niin olemme silloin siirtyneet pakanaus
kontojen leiriin. Varsinkin sielunpaimenen on va
rottava, ettei neuvo synnintunnossa olevaa ihmis
tä rukoilemaan ja parantamaan elämäänsä, vaan
että julistaa hänelle synninpäästön Jeesuksen lu
nastustyössä.
Iltapäivällä tri A. Holmio selitti Lutherin käsi
tystä seurakunnasta ja osoittaen, millainen oli kir
kon ja valtion suhde Lutherin aikana Saksassa.
Alustuksessa oli runsaasti valaisevaa ja opettavaa
aineistoa mainitusta asiasta, mutta ei enää ollut ti
laisuutta keskusteluun, sillä ilta oli saapunut.
Matkustaminen oli maanantaina vaikeaa, joten
osanotto kokoukseen oli heikkoa. Ne, jotka olivat
saapuneet kokoukseen, varmaankin saivat sieltä
ainakin jossakin määrässä uutta ajattelun aihetta
ja toivottavasti myöskin hengen virkeyttä.
Tri ja mrs Uuras Saarnivaaralle ovat kaikki
ne papit erikoisemmin kiitollisia, jotka olivat saa
puneet kokoukseen Hancockin ulkopuolelta, sillä
Saarnivaarat kutsuivat heidät kotiinsa päivällisel
le. Sydämelliset kiitokset ateriasta. Oli hauska vie
railla heidän vaatimattomassa kodissaan.
Näistä yhteisistä kokouksista Suomi-Synodin
ja Kansalliskirkon pappien kesken ovat muutamat
ajatelleet ,että eikö ne voisi päättää parilla kol
mella kokouksella. Se varmaankin olisi meille kai
kille mieluista. On kuitenkin muistettava, että
kirkkokunnat ovat kulkeneet eri tietä yli 50 vuotta,
että yrityksiä päästä yhteen on tehty useita kerto
ja epäonnistuneesti, ja että nämä yritykset ovat
ainakin jossakin määrin epäonnistuneet sen täh
den, että on ruvettu asiaa kiirehtimään. Juuri sen
vuoksi molempien kirkkokuntien keskuskomiteat
olivatkin sitä mieltä kokouksessaan vuosi sitten,
että ei kiirehditä asiaa, sillä kiirehtiminen saattaa
ajaa hyvän yrityksen uudestaan karille. Tietääk
semme Kansalliskirkon papit eivät lainkaan sitä
moiti, että kokouksien pitoa jatketaan, vaikka pi
tempäänkin, kunhan vain asia kehittyy oikeaan
suuntaan. Ja olemme näkevinämme jo vähän vettä
sen jään pinnalla, mikä peittää Kansalliskirkon ja
Suomi-Synodin suhteet.
16 P Aarne, Aarni
17 L Einari, Eino
2 Tess. 1:3-10; Matt. 25:31-46
18 S 26 Kolm. j. sunn.
19 M Aili, Aila
20 T Jalmari
21 K Hilma
22 T Kiitospäivä
23 P Ismo
24 L
2 Piet. 3:3-13; Matt. 25:1-13
25 S 27 Kolm. j. sunn.
26 M Sisko
27 T Hilkka
28 K Sorjo
29 T Aimo
30 P Antti, Antero
KIRKKOKUNNAN PAISTA
Tri G. A. AHO
Saako olla opillista erimielisyyttä
milloin perusopit eivät ole
kysymyksessä?
Löytyy paljon kirkkokuntia, jotka vastaavat tä
hän kysymykseen myöntävästi. Luin hiljattain
erään suomalaisen kirkollisen lehden toimitus
sivulta kirjoituksen, jossa käsiteltiin kuningas
Saulin syntiä ja kuinka hän puolusti tekoaan. Sat
tuvasti sanottiin: “Mutta hurskas ja järkähtämä
tön Herran profeetta ei ryhtynyt minkäänlaisiin
sovitteluihin asiassa, jossa ei ollut kahta puolta,
vaan jossa ainoana kysymyksenä oli Jumalan mää
räyksen totteleminen tai tottelemattomuus.” Kir
joituksen lopussa kuitenkin sanotaan: “ ‘Näin minä
ajattelen’, lausuu monikin Jumalan sanaan näh
den. Kyllä ihmisellä onkin oikeus ajatella ja tutkia
Jumalan sanan pyhiä totuuksia. Monissa kohdissa,
mitkä eivät koske tärkeitä opillisia perustotuuksia,
saa olla erilaisia mielipiteitäkin.” Saammeko todel
lakin olla erimielisiä Jumalan sanan monista koh
dista, mitkä eivät koske tärkeitä perustotuuksia?
Kuka sen luvan on antanut?
Perusoppeja ovat sellaiset opit, joiden tunte
minen ja uskominen on välttämätön pelastukseen.
Sellaisia ovat esimerkiksi: oppi Jumalan kolmi
naisuudesta, oppi synnistä, oppi Kristuksen per
soonasta ja lunastustyöstä, oppi syntisten vanhurs
kauttamisesta, uskon kautta Jeesukseen ilman lain
töitä, oppi ruumiin ylösnousemisesta ja oppi Raa
matun erehtymättömyydestä. Monet kirkkokun
nat, jotka virallisesti tunnustavat, että kirkon tu
lee olla yksimielinen näissä perusopeissa, eivät
kuitenkaan käytännössä sitä toteuta. Ne sallivat
papinvirassa, jopa kirkon johdossa miehiä, jotka
näitä oppeja vääristävät, jopa kieltävät. Sellaiset
kirkot ovat uskottomia ja vääriä. On suuri ja kii
tettävä asia, että jokin kirkkokunta vaatii yksi
mielistä ja tarkkaa pitäytymistä perusoppeihin.
Mutta jos tämän ohella sallitaan erimielisyyttä
muissa opinkohdissa, niin ei perusoppejakaan voi
da kauan puhtaina säilyttää.
Mitkä opinkohdat siis eivät ole perusoppeja?
Ainoastaan sellaiset, jotka eivät varsinaisesti liity
armonjärjestykseen, niin että niistä riippuisi syn
tiemme anteeksisaaminen ja iankaikkinen elämä.
Tällaisina dogmatiikat mainitsevat esimerkiksi
opin enkeleistä ja anttikristuksesta. Ne ovat sellai
sia oppeja, jotka ovat Raamatussa meille ilmoitetut
ja ovat meille opiksi, lohdutukseksi ja varoituksek
si, mutta eivät vaikuta ja ylläpidä pelastavaa us
koa.
Jeesus tarkoitti kaikkia Raamatussa löytyviä
opin kappaleita, kun hän sanoi: “Opettamalla hei
tä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt tei
dän pitää.” Matt. 28:20. Meillä ei siis ole lupa olla
erimielisiä ainoastakaan opinkohdasta, josta meil
lä on riittävä ilmoitus Jumalan sanassa. Ei mikään
oppi, vaikkei se varsinaisesti liittyisikään autuu
temme perustukseen ,ole enää pieni, kun Jumala
on sen meille antanut ja selvään opettanut. Kun
apostoli Paavali lausui Room. 15:4: “Kaikki, mikä
on ennen kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi”,
niin hän sisällytti siihen kaikki Raamatun opin
kohdat. Ja hän tarkoitti, että meidän tulee niiden
suhteen olla yksimielisiä, koska hän jatkaa seu
raavissa säkeissä: “että olisitte yksimieliset kes
kenänne Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan”. Ei
ollut kysymyksessä mikään perusoppi, kun Paa
vali puhui niistä, “jotka kieltävät menemästä nai
misiin ja nauttimasta ruokia”. Ja kuitenkin hän
sanoi, että nämä ovat niitä, jotka “luopuvat us
kosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien
oppeja”. 1 Tim. 4:1-3. Myös Paavalin toinen Tes
salonikalaiskirje käsittelee pääasiallisesti käytän
nöllisiä kysymyksiä. Mutta hän vaati yksimieli
sesti ja tarkoin pitäytymään kaikkeen, mitä hän
oli opettanut: “Herran Jeesuksen Kristuksen ni
messä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään
pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti
eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä
saaneet.” “Mutta jos joku ei tottele sitä, mitä me
tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää
hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että
hän häpeäisi.” 2 Tess. 3:6,14.
Sanoessaan: “Vähäinen hapatus hapattaa ko
ko taikinan” (Gal. 5:9), osoittaa apostoli, että hai
rahdus vähimmissäkin opinkohdissa turmelee koko
kristillisen opin. Milloin ollaan erimielisiä jostain
opinkohdasta, joka on Raamatussa ilmoitettu, sil
loin täytyy joittenkin olla erheessä. Sillä ei Pyhä
Henki opeta samasta asiasta monella tavalla, sillä
hän on totuuden Henki, jonka sanat ovat kaikki
niin ja aamen. Kuka antaa erehtyvälle luvan pysyä
erehdyksessä? Ei ainakaan Jumala, joka on sa
nonut: “Joka purkaa yhdenkään näistä pienim
mistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä ,se
pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsut
taman.” Matt. 5:19. “Älkää lisätkö mitään siihen,
mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mi
tään pois.” 5 Moos. 4:2. Hän vaatii, “että kaikki
olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi rii
taisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovin
nossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus”. 1
Kor. 1:10. Alkuseurakunnasta sanotaan: “Ja he
pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä
yhteydessä”. Ap.t. 2:42. Ei ollut kysymystäkään
siitä, että “monissa kohdissa, mitkä eivät koske tär
keitä opillisia perustotuuksia, saa olla erilaisia mie
lipiteitäkin”!
AUTTAJA TORSTAINA MARRASKUUN 8 P. 1951
Suhtautuminen toisin opettaviin
Kirkko ei ole vääräoppinen sentähden, että sen
keskuudessa satunnaisesti ilmenee väärää oppia.
Sellaista tapahtui jo apostolisessa seurakunnassa.
Kirkko on vääräoppinen silloin, kun se jatkuvasti
sallii keskuudessaan väärin opetettavan ja antaa oi
keuden väärälle opille oikean opin rinnalla. Mutta
pelkkä intoilu oikean opin puolesta, väärän opin
vainuaminen ja etsintä silloinkin, kun sitä ei ole
todellisesti ilmennyt, ja erehtyneitten armoton tuo
mitseminen ei ole sitä suvaitsemattomuutta ja
puhdasoppisuutta, johon Jumalan sana velvoittaa.
Emme saa olla ankaria sellaisia kohtaan, jotka
heikkoudesta ja tietämättömyydestä ovat erehty
neet. Apollos oi! “puhetaitoinen mies ja väkevä
raamatuissa . . . mutta tunsi ainoastaan Johannek
sen kasteen”. Kun “Priskilla ja Akylas olivat hän
tä kuunnelleet”, eivät he ruvenneet häntä väärä
oppiseksi soimaamaan, vaan “ottivat hänet luok
seen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan
tien.” Ap.t. 18:24-26. Meidän tulee rakkaudessa
opettaa tietämättömiä ja kärsivällisesti ojentaa
heikkoja.
Tällainen hellävaroisuus heikkojen ja tietä
mättömien suhteen ei tarkoita, että olisimme su
vaitsevaisia minkään opinharhan suhteen, vaan
että me autamme erehtyneitä vapautumaan er
heistä ja vahvistumaan terveen opin sanoissa. Var
sinkin tulee opettajan olla “kykenevä sekä neuvo
maan terveellä opilla että kumoamaan vastaan
sanojain väitteet”. Tiit. 1:9. Mutta myöskin jokai
sen kristityn tulee kyetä eroittamaan oikea vää
rästä, sillä Jeesus sanoi: “Katsokaa, mitä kuulette”.
Mk. 4:24. Tällaiseen arvosteluun Paavali mielel
lään alistui sanoessaan: “Arvostelkaa itse, mitä mi
nä sanon.” 1 Kor. 10:15. Berealaisia kiittää Pyhä
Henki myös jaloiksi sentähden, että he “tutkivat
joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin”, kuten
apostolit puhuivat. Ap.t. 17:11.
Kun kirkon piirissä ilmenee opillista erimie
lisyyttä, niin olisi väärin sanoa: Pitäköön kukin
mielipiteensä! Niin ei tehty apostolien aikana.
Kun opillista erimielisyyttä syntyi, niin apostolit
ja seurakuntien edustajat pitivät yhteistä neuvot
telua, kunnes oli päästy opilliseen yksimielisyy
teen. Ap. t. 15 luku. Kristittyjen kesken tulee Ju
malan sanan yksinään olla mestarina, jonka alle
kukin opetuslapsen mielellä nöyrästi alistuu. Sil
loin toteutuu lupaus: “Ja jos teillä jossakin kohden
on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille il
moittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin
saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tie
tä!” Fil. 3:15-16.
Kun erehdys ei ole perusopissa, ja kun on syy
tä ajatella, että erheessä oleva ei tietoisesti ja ta
hallisesti vastusta Jumalan sanaa, tulee meidän
rakkaudessa ojentaa häntä, kuten apostoli sanoo:
“Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan
neuvokaa niinkuin veljeä.” 2 Tess. 3:15. Mutta ei
silloinkaan apostoli myönnä sellaisen hengellisen
yhteyden harjoittamista, joka edellyttäisi ykseyttä
opissa. Sillä edellisessä jakeessa hän oli sanonut:
“Jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä
olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä
seurustelko hänen kanssaan.”
Toista on sellaisten kanssa, jotka itsepintai
sesti pysyvät erheessä, vaikka heitä on neuvottu ja
varoitettu. He eivät tahdokaan nähdä erehdystään,
saatikka ojentua. Paavali sanoo: “Harhaoppista ih
mistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kah
desti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on
joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse
itsensä tuominnut.” Tiit. 3:10, 11. Myös Johannes
kirjoittaa: “Jos joku tulee teidän luoksenne eikä
tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä
huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi,
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osal
liseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” 2 Joh. 10, 11.
Sanalla sanoen, meidän tulee aina olla valmiit
neuvomaan ja todistamaan totuuden puolesta ja
erhettä vastaan, kun meitä tahdotaan kuulla. Mut
ta jos me puhumme totuutta ja se jatkuvasti hyljä
tään, on meidän tyyten sellaisista erottauduttava.
Hengellisen yhteyden veljenkättä emme voi ojen
taa ilman opillista yksimielisyyttä. Sillä se edel
lyttää, kuten Sovinnin Ohjeessa sanotaan, “yhteyt
tä opissa, sen kaikissa kohdissa”. Tällainen suhtau
tuminen toisin opettaviin ei tarkoita, että olisim
me. ylpeitä, eriseuraisia ja tuomitsevaisia. Siihen
sitoo meitä Jumalan sana. Jos meitä sentähden
soimataankin suvaitsemattomiksi jne., niin on se
kin armoa, että sanaan kiintyneen “omantunnon
tähden Jumalan edessä kestää vaivoja”.
Kokouksia rakennusrahaston
hyväksi
Marrask. 8 p. Minneapolissa illalla.
Marrask. 8 p. Iron Beltissä illalla.
Marrask. 9 p. Holmes Cityssä illalla.
Marrask. 11 p. New York Millsissa aamulla.
Marrask. 11 p. Sebekassa aamulla.
Marrask. 11 p. Menahgassa iltapäivällä.
Marrask. 11 p. Snellman (ja Wolfe Lake)
iltapäivällä.
Marrask. 11 p. Leaf Lake illalla.
Marrask. 12 p. Rolla illalla.
Marrask. 13 p. Rock Lake illalla.
Marrask. 13 p. Bessemer illalla.
Marrask. 15 p. Marengo illalla.
Marrask. 15 p. Sandy (ja Pike) illalla.
Marrask. 16 p. Gilbert (ja Virginia) illalla.
Marrask. 17 p. Nipigon illalla.
Marrask. 18 p. Ely aamupäivällä.
Marrask. 18 p. Waasa (ja Embarras) iltapäivällä.
Marrask. 18 p. Vermilion (ja Soudan) illalla.
Marrask. 18 p. Lappi aamulla.
Marrask. 18 p. Fort William iltapäivällä.
Marrask. 18 p. Port Arthur illalla.
Marrask. 19 p. Superior illalla.
Marrask. 20 p. Kettle River illalla.
Marrask. 21 p. Moose Lake illalla.
Marrask. 22 p. Esko aamupäivällä.
Marrask. 22 p. Maple illalla.
Marrask. 25 p. Calumet aamupäivällä.
Marrask. 25 p. Mass iltapäivällä.
Marrask. 25 p. Covington illalla.
Marrask. 25 p. Marquette aamupäivällä.
Marrask. 25 p. Chatham iltapäivällä.
Marrask. 26 p. Amasa illalla.
Marrask. 27 p. Beechwood illalla.
Marrask. 29 p. Brantwood illalla.
Marrask. 30 p. Hopeajoki illalla.
J. E. Nopola
H. P. Esala
Kaksi voittoa.
1. Sam. 17.
Kun ihminen voittaa itsensä, hän saa suuren
voiton. Mielessäni on eräs Raamatun kertomus,
joka kuvaa erästä tällaista voittoa. Oli sota israeli
laisten ja filistealaisten välillä. Daavidin kolme
veljeä oli rintamalla. Kun isä tahtoi tietää, mi
ten he voivat, hän lähetti nuoren Daavidin katso
maan heitä. Kun Daavid saapui israelilaisten lei
riin, hän tervehti veljiään. Sitten hän sai nähdä
jotakin merkillistä. Filistealaisten leiristä tuli jät
tiläismäinen mies ja vaati, että joku israelilai
sista ryhtyisi kaksintaisteluun hänen kanssaan.
Näin hän oli tehnyt jo 40 päivää, mutta yksikään
Israelin sotilaista ei ollut uskaltanut ottaa haastet
ta vastaan, sillä Goljat oli ulkonäöltään vallan pe
loitta va. Kun Daavid näki hänet ja kuuli, mitä hän
huusi Israelin sotajoukolle, hän tiedusteli, mitä sil
le annettaisiin, joka voittaisi Goljatin. Hänelle seli
tettiin, että kuningas oli luvannut tehdä sen, joka
surmaisi tuon Israelin armeijan häpäisijän, hyvin
rikkaaksi ja että hän oli myöskin luvannut antaa
hänelle tyttärensä vaimoksi ja tehdä hänen isänsä
huoneen veroista vapaaksi. Silloin Daavidin van
hin veli, Eliab, joka kuuli hänen puhuvan mies
ten kanssa, nuhteli häntä terävästi. Hän syytti Daa
vidia toisten kuullen siitä, että hän oli muka jättä
nyt lammaslaumansa erämaahan ja tullut pahan
sisunsa houkutuksesta katsomaan sotaa. Ehkäpä
Eliab oli kateellinen Daavidille siitä, että tämä oli
saanut olla hovissa, ja pelkäsi sitä, että Daavid
mahdollisesti voittaisi rintamalla lisää laakereita.
Eliabin puhe oli sopimatonta. Se ei varmastikaan
tuntunut Daavidista mieluisalta, sillä hänhän oli
tullut veljiensä luo isänsä kehoituksesta ja hänhän
oli myöskin huolehtinut siitä, että hänen lampaansa
eivät joutuisi olemaan ilman paimenta. Eliabin pu
he oli hänelle koetus, mutta hän kesti kokeen ja sai
voiton, voiton itsestään. Joku toinen olisi ehkä vas
tannut Eliabille purevasti ja vihaisestikin. Daavid
sen sijaan hillitsi itsensä ja vastasi sievästi: “Mi
tä minä sitten olen tehnyt? Saaneehan tuon ver
ran kysyä.”
Jokainen meistä joutuu usein taistelemaan it
sensä kanssa. Väliin joku tiuskaisee sinulle tahi
pistelee sinua. Mitä sinä sanot silloin? Joskus jokin
asia harmittaa sinua niin, että sisälläsi aivan kie
huu. Jaksatko silloin hillitä itseäsi niin, että et pu
ra sisuasi toisille kiukkuisin sanoin? Minkä voiton
saatkaan, jos maltat olla hiljaa: Entä miten on
anteeksipyytämiser\ laita? Moni on joskus saanut
paljon kamppailla itsensä kanssa, ennen kuin hän
on voinut mennä sanomaan toiselle ihmiselle: “An
na anteeksi”.
Itsemme voittaminen on hyvin vaikea asia.
Siihenkin on meidän saatava Jumalalta voimaa.
Se vaatii myöskin jatkuvaa harjoitusta. Ei tässä
auta hurskas valittelu: “Minkäpä sitä luonnolleen
mahtaa?” Herra tahtoo, että me olemme sotajal
lalla kaikkea pahaa vastaan, sitäkin mitä meissä it
sessämme on.
Kerromme vielä Daavidista. Kun tuli tietoon,
mitä David oli puhunut veljiensä ja muiden soti
laiden kanssa, kuningas Saul, joka myöskin oli rin
tamalla, kutsutti hänet luokseen. Daavid tarjoutui
taistelemaan Goljatia vastaan. Kuninkaan mieles
tä nuori Daavid ei ollut tarpeeksi voimakas ja har
jaantunut mittelemään voimiaan tuon jättiläisen
kanssa. Mutta Daavid uskoi selvitytyvänsä taiste
lusta voittajana. Hän tiesi kokemuksesta, että Her
ra voi ihmeellisesti pelastaa. Hän kertoi Saulille,
miten hän paimenessa ollessaan oli joutunut tais
telemaan sekä leijonan että karhun kanssa ja miten
Herra oli pelastanut hänet niiden kynsistä, ja hän
oli varma, että Jumala, joka oli näin häntä autta
nut, pystyisi olemaan hänen turvanaan myöskin
Goljatin hyökkäyksiä vastaan. Näin Daavid luotti
yksin Jumalan apuun ja voimaan. Ihmissilmin kat
sottuna oli selvää, että hän joutuisi häviölle, mut
ta usko näki voiton jo varmana.
Kun Saul näki Daavidin varmuuden, hän sa
noi: “Mene, Herra olkoon sinun kanssasi”. Sitten
saatiin nähdä ihmeellinen näky. Sauva, linko ja
viisi purosta valitsemaansa sileätä kiveä aseinaan
Daavid meni Goljatia vastaan. Kun jättiläinen pilk
kasi häntä, hän vastasi: “Sinä tulet minua vastaan
miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä
tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Is
raelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häpäis
syt.” Daavid voitti. Samalla koko Israel voitti.
Herran uskova kansa on aina sodassa, ja sen
viholliset ovat voimakkaita, sillä “meidän taiste
lumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan
hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimey
dessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pa
huuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksis
sa”. Mutta Herra on kansansa puolella. Hän auttaa
sitä ja antaa sille voittoja. Hän myöskin tukee jo
kaista yksityistä sotilasta erikseen. Katsokaamme
uskossa häneen. E. Penttinen.
NO. 44