Newspaper Page Text
SIVU 2 KASVATTISISARUKSET Kirjoittanut RUNA Minä lähden siitä ajatuk sesta, että Jumalan aivoitus meidän ihmisten suhteen ei ole tuomio vaan rauha, alkoi hän, puhuen hitaasti ja miettivästi. Kun sentähden turmion täy tyy tulla tuomiona meidän synneistämme, asettaa hän niin, että se kohtaa meitä sil lä tavoin, ettei se ole ainoas taan tuhoava, vaan myöskin uudestisynnyttävä. Tuhoavak si tulee se kuivassa puussa, mutta uu d estisynnyttäväksi tuoreessa. Tuomio maailman synnistä kohtasi tuoretta puu ta, Jeesusta Golgatalla, ja tuli hänen viattoman kärsimisensä kautta maailmansovitukseksi. Tuomiot, jotka sittemmin aika ajoin ovat kohdanneet ja koh taavat maailmaa ja sattuvat viattomiinkin, muuttuvat hei dän kärsimyksensä kautta syn nytystuskiksi. Jos tuomio koh taisi vain syyllisiä, ei se tuntisi mitään sääliä, se olisi vain hä vittämistä, mutta kun se koh taa viattomiakin, muuttuu se heidän marttyyrikärsimyksen sä kautta synnytystuskaksi. Sillä niin suuri on vastakohta syyttömien ja syyllisten kärsi myksen välillä kuin on uudes tisyntymisen ja kuoleman ero. Kun Olga lopetti, ei Valde mar sanonut mitään. Olgan lausumat ajatukset olivat hä nelle aivan uusia. Valdemar tunsi kuitenkin raamattua tar peeksi huomatakseen ja käsit tääkseen ne vertauskuvat, joi ta Olga sieltä poimi, kuten esim. vertauskuvan tuoreesta ja kuivasta puusta. Hän oli käynyt rippikou 1u a papin edessä, joka oli pannut rippi lapsensa oppimaan kokonaisen evankeliumin ulkoa ja pää asiallisen sisällyksen muista ja sitäpaitsi pääpiirtein selosta nut heille raamatun kokonai suudessaan. Ja mitä nuorena oppii, siitä aina jotakin van hana muistaa, joko sitä sitten vaalii tai ei. Tämän pakolli sen ra a m atuntuntemuksen avulla ymmärsi hän Olgaa pa- VAKUUTUSTA Reino M. Hauta Agency 515 E. Mary St. Bessemer, Mich. Puh. 7-2632 Fire, Windstorm, Auto, Workmen’s Compensation, Property Liability. Farm, City & Resort Property Insured Notary Public IMININmiNINHIIIMIIHMimnHmHIIHIIHIIIMHIIIim SUN IE BARBER SHOP sijaitsee nyt 208 E. McLeod kadulla kaksi ovia alaspäin Ray Smeethin kaupasta. J M UH remmin kuin muuten olisi teh nyt. Olga oli hiljaa jatkanut aja tussuuntaansa ja siinä ratkai sussa, joka hänelle oli hää möittänyt, näytti hänestä ole van totuuden tuntua. Paavali puhuu sen täy dentämisestä, mitä Kristuksen kärsimisestä puuttuu, sanoi hän, ja minä mietin, eikö lie ne niin, että kaikki, jotka kär sivät kärsimyksensä Jeesuk sen nimessä ja kuuliaisuudes sa, tavallansa täydentävät, mi tä Jeesuksen kärsimyksestä puuttuu. Hän se yhä kärsii ja täydentää so v ituskärsimys tään heissä, niinkuin hän aina täydellisyyteen saakka on täyttänyt sen omalta kohdal taan ja perustavalla tavalla koko ihmiskunnan puolesta kuuliaisuudessaan aina ristin kuolemaan saakka! Minun mielestäni on Jee suksen syytön kärsiminen syyllisten puolesta yhtä sovel tumaton Jumalan oikeuteen kuin kaikki muu viaton kärsi minen, selitti Valdemar jyr kästi ja lisäsi, antamatta Ol galle aikaa vastata: Sinä pu hut vain niistä syyttömistä, jotka ehkä kärsivät Jeesuksen nimessä, mutta miten selität sen vääryyden, että monet meidän sielmiemme edessä saavat kärsiä mitä hirvittä vimmin olematta hituistakaan syyllisempiä kuin me ja kai useimmat heistä ilman elähyt tävää uskoa Jeesukseen? Me olemme tehneet kaik ki syntiä sekä kansoina että yksityisinä, ja synnin paljas tamiseksi antaa Jumala sen siellä täällä saada täydet seu raamukset. Missä niin tapah tuu, tapahtuu se kansalle ran gaistukseksi ja varoitukseksi ja toisille kansoille varoituk seksi. ‘Ellette itseänne paran na, tulette te hukkumaan sa malla tavalla.’ Valdemar ajatteli Olgan vas tausta, ja hänen täytyi, kuten aina, myöntää, että Olgan se lityksessä oli jotakin, vaikka jokin Valdemarissa nousi sitä vastaan ja kieltäytyi sitä omaksumasta. Minä näen sinun löytä neen kärsimyksen ongelmalle ratkaisun, joka tyydyttää si nua itseäsi, mutta minut jät tää se yhtä ymmälle, sanoi Valdemar, ja laski paperiveit sen, jota hän oli pidellyt, kä destään. Oikeastaan en ym märrä, minkä vuoksi keskuste len sinun kanssasi, me kun puhumme eri kieliä kaikesta taivaan ja maan välillä. Valdemar sanoi tämän puo littain katkerasti, puolittain ylimielisesti ja nousi. Sitten katsahti hän Olgaan ja heltyi. Mutta niin kai se on, että laitaa ? PEOPLE’S LOAN SYSTEM 224 E. Aurora Ironvvood Michigan • Paikallisesti omistettu, ainoa suo malainen vaatetusliike Ironwood • issa • Tavaran laatu mitä parhain I • Hinnat aina kohtuulliset Tulkaa tarkastamaan laaja valikoi maamme miesten pukuja, paitoja, hat tuja y.m. miesten vaatetarpeita. HALULLA TULETTE TOISTEKIN I MEN'S WEAR INC. Suffolk Street IRONWOOD, MICHIGAN minä tulen tuumiskeluineni sinun luoksesi vanhasta tottu muksesta. Me olemme keskus telleet liian paljon voidaksem me siitä enää luopua. Me tun nemme toistemme ajatusmaa ilmat, niin toisilleen vieraita kuin ne tavallaan ovatkin. Oletko ajatellut, että se on ih meellistä? Olen kyllä. Kuinka voit selittää, että mikään ei näy voivan tyyten erottaa meitä? Kenties ovat jotkut mei dän juurisäikeemme kietoutu neet lähtemättömästi toisiinsa alitietoisuuden alhossa, mistä olemuksemme imevät ravin tonsa, arveli Olga ja hymyili hänelle kaunista, sielukasta hymyänsä. Valdemar tunsi sen hymyn ihmeellisen voiman ja kum masteli, että se yhä oli yhtä suuri, vaikka toinen nainen täytti hänen elämänsä. Täytyi kai olla niinkuin Olga sanoi joitakin alitietoisuuden juuris äikeitä, jotka sitoivat hänen olemustaan tuohon puhtaa seen, voimakkaaseen henkeen Olgan pienessä, heiverässä ruumiissa. Siinä siteessä oli vapautta ja rakkautta, joilla ei ole mitään aistinten kanssa tekemistä ja sen vuoksi on ikuisluontoinen. Me olemme sisko ja veli kaikesta erilaisuudesta huoli matta, sanoi Valdemar sydä mellisesti. Se kai se on, arvaan minä, joka tekee meidät erka nemattomiksi. Ja sen päälle kättelivät he. 33. Kun kesä tuli, räjähti perhe, kuten Gunnar lausui. Itse mat kusti hän länsirannikolle, van hemmat vuokrasivat asunnon Djursholmissa, ja Blenda vie raili ystäväin ja tuttavien na minkä missäkin. Olga vuokrasi yhdessä kah den samanhenkisen ystävättä rensä kanssa pienen mökin Grisslehamnissa, missä he lait toivat ruokansa itse ja nautti vat seurustelusta toistensa kanssa. Kesä kului heiltä kuin yksi ainoa miellyttävä päivä, ja itsekullakin mukanaan suu ri henkinen säästö keskuste luista toisten kanssa erkanivat he kukin taholleen syksyn lä hestyessä. Kun pääperhe kokoontui Tukholmaan, oleili Valdemar siellä kesäleskenä. Hän oli ke sän alussa mennyt naimisiin ja viettänyt loma-aikansa Flo ran ja lasten kanssa Tanskas sa. Nämä olivat siellä vieläkin, Tanskassahan oli niin runsaas ti ruokaa, Flora syytti lapsia ja viipyi viikon toisensa jäl keen. Ravinnon niukkuus oli rasit tanut Valdemaria, joka lisäk si oli potenut espanjantautia, joka oli tuntuvasti masentanut hänen voimiaan ja mieli-alaan sa. Hän oli hyvin laiha, mutta tavallista innokkaampi ja toi meliaampi. Hänen äitinsä pelästyi hänet nähdessään ja kehoitti häntä heti tulemaan syömään ate riansa vanhassa kodissa. Val demar selitti silloin näennäi sen uljaasti, ettei häntä mi kään vaivannut, mutta otti kuitenkin vastaan tarjouksen mieluummin kuin halusi näyt tää. Olga iloitsi ajatuksesta, että saisi jälleen jonkin aikaa ta vata Valdemaria joka päivä niinkuin ennen vanhaan. Mut ta hänen ilonsa loppui lyhy een, sillä Valdemar ei ollut en sinkään entisellään. Hän oli ärtyisä ja ivallinen. Ilkein juu- MORGAN CO. IRONWOOD MICH. Puhelimet : 31 tai 32 Rakennustarpeita Kolia maaleja • Kysykää hintojamme en nenkuin lnsuleeraalte ta lonne. Varmaan voimme säästää rahojanne. Koke neet miehet tekevät työn. AUTTAJA TORSTAINA TOUKOKUUN IP. 1952 ri Olgalle. Pisteli häntä hänen reipastuneesta ulkonäöstään ja hyvästä ruokahalustaan, hä nen itsekkyydestään, kun saat toi nauttia lepoa ja yltäkylläi syyttä itse, vaikka muut kärsi vät puutetta. Hän ei muka koskaan olisi voinut uskoa Ol gaa niin sydämettömän välin pitämättömäksi. Ensin pahastui Olga Valde marin nurjaa tapaa, mutta vä hitellen näki hän sen läpi ja ymmärsi syyn, ja silloin otti hän asian hyväntuulisuuden ja suvaitsevaisuuden kannalta. Kerran kun Valdemar kävi tavallista kipakammin hänen kimppuunsa, nauroi hän hy väntahtoisen veitikkamaisesli. Rakas veli, miksi rankai set minua siitä, mitä Flora te kee? kysyi hän, huulillaan hie no humoristinen hymy, joka nolasi Valdemarin, joka siitä huomasi, kuinka täydellisesti hänen läpitsensä oli nähty. Mitä Flora tekee? kivahti hän. Hän ei tee mitään muuta kuin mitä tahdon hänen teke vän. Minä olen hyvilläni tie täessäni hänen ja lasten ole van maalla enkä ollenkaan kärkäs saamaan heitä tänne nälän ja tautien pesään. Hän on siellä, missä on, minun täy dellä suostumuksellani. Niin että älä puhu mitään Floras ta, kuule! Mutta, Valdemar hyvä, rauhoitu toki! pyysi Olga so vinnollisesti. Minä ymmärrän, että nuhakuume on sinun ku luttanut ja kun olet aina tottu nut tuntemaan itsesi vain ter veeksi, joudut suunniltasi. • - Mitä sinun tarvitsee mi nua tuolla tavoin puolustella! Senkö vuoksi, että pääsisit myöntämästä minun olevan oi keassa, kun uskallan väittää, että ei ole kristillistä vuori saarnan kristinopin mukaan clla tyytyväinen ja iloinen, kun vain itsellä on hyvä olla? Kuka siitä tulee onnelli semmaksi, jos minä ruikutan? Kyllähän sen ymmärrät, etten minä sitä tarkoita. Mitä sitten tarkoitat? Et taida oikein itsekään tietää. Enkä usko sinun tietävän sitä kään, kuinka kärtyisä olet ol lut minulle tänä syksynä. Olga ei sanonut tätä lain kaan suuttuneena tai louk kaantuneena, hänen äänessään oli vain sovinnollista ystäväl lisyyttä. Mutta Valdemar.ei ol lut sillä päällä, että olisi tyyn tynyt mistään niin viileästä kuin sisaren ystävällisyys on, hän kaipasi jotakin aivan tois ta aivan toiselta ja se kulutti hänen mielialaansa ja ruumis taan. Olga näki sen ja ymmärsi paremmin kuin tämä itse, ja siitä hänen suuri kärsivällisyy tensä. Valdemar oli ollut on nesta ylimielinen keväällä mentyään naimis ii n. Olga muisti, kuinka hän oli puhunut onnensaaresta jonka hän, Val demar, oli osannut luoda itsel leen keskellä ajan kuohuvaa merta, ja Olga oli selvästi tun tenut hiukan ylimielistä sääliä Valdemarin puolelta häntä kohtaan, jolla ei ollut senlaa tuisen onnen mahdollisuutta, jota Valdemar niin täysin määrin nautti. Tämä ei kuiten kaan Olgaan vaikuttanut eikä hän tuntenut vähintäkään ka teutta, vaan oli sen sijaan muistuttanut jotakin kaiken maisen onnen katoavaisuudes ta. Se oli ärsyttänyt Valdema ria jo silloin ja varmaan är sytti häntä nyt vielä enemmän sen sanan muisto ja epäilys, et tä Olga Floran itsekkyydessä voisi luulla näkevänsä todis tuksen väitteensä oikeudesta. Se oli yhtenä syynä, miksi hä nen ärtyisyytensä puuskat enimmäkseen kohdistuivat Ol gaan. Sittenkuin Gunnar ja Blen da myöskin olivat palanneet Tukholmaan, sai Olga Valde marilta paremman rauhan, sil lä nyt sai tämä kärtyisyydel leen käytäntöä kuumissa väit telyissä näi de n, varsinkin Gunnarin kanssa. (Jatk.) KÄYTÄNNÖLLINEN VÄLINE KODISSA | if ||j ----- *■ mm ■ Olipa kysymyksessä sitten lattiamaton tai minkä muun esineen puhdistaminen tahansa kodissa, niin vaeuum puhdistaja on melkein joka tapauksessa mitä kätevin väline. Va euum puhdistajia on monta eri mallia ja te koa, ja on niitä jo jokseenkin jokaisessa ko dissa Amerikassa. KIRKKOHISTORIAN LEHDILTÄ (Jatkoa) Kun toinen vuosisata alkoi, ja apostolit eivät enää olleet persoonallisesti vaikuttamassa, alkoi taistelu kirkossa. Apos tolit Paavali, Johannes ja Pie tari eivät olleet turhaan va roittaneet näistä vieraista hen gistä, jotka jo heidän aikanaan olivat alkaneet tuhotyönsä. Suurin vaara oli filosofisten ajatusten sulautuminen kris tinuskoon. Kun kristinusko le visi ja sai myötätuntoa osak seen laajemmissa piireissä, moni alkoi sovitella filosofisia (ihmisjärjen) ajatuksia kris tinuskon totuuksiin. Mentiinpä vielä niinkin pitkälle, että kut suttiin kristinuskoa ainoastaan uudeksi filosofiaksi, joka pa remmin soveltui ajan kysy myksiin. Monta kirkkoisääkin lankesi tähän erheeseen. Eri mielisyyksiä ilmaantui kolmi naisuus opissa, ja muissa tätä oppia koskevissa asioissa. Myö hemmällä ilmaantui harhaop peja opista, joka käsittelee se kä Kristuksen Jumala- että ih misluontoa. Näitä riitoja jat kui monta vuosisataa, tulok sena ollen se, että kirkko laati tunnustu ksi a, jotka ovat ikäänkuin tukikohtia kristilli selle kirkolle sen taistelussa vääriä henkiä vastaan. Huomattava seikka o,n se, et tä näissä harhaopeissa ilmaan tuu siemenet miltei jokaiselle Jumalan sanan vastaiselle opille, jotka ovat alkaneet myöhäisemmillä ajoilla, ja jot ka tekevät tuhotyötään tänä päivänäkin. Syy tähän voi olla, että nämä alku vuosisatojen harhaopit ovat suurelta osalta filosofian ja kristinuskon se koitusta. Kreikkalainen filoso fian henki ollessa vielä nytkin vaikuttamassa, samallainen se koitus käy nytkin toteen. Tä mä on ymmärrettävissäkin sentakia, että kysymyksessä on kaksi eri ajatustapaa; Ju malan sanassa ilmenevä van hurskauttaminen ilman töitä, ja ihmisluonteelle sopiva itse vanhurskaus Jumalan edessä. Tässä oikeastaan onkin oikean opin ja väärän opin ydin. Ih misluonne on äina ollut sellai nen, että se ei tahdo antaa kun niaa toiselle. Kaikki muut us konnot ovat juuri tätä pyrki mistä Jumalan armoihin ih mistöillä ja lain täyttämisellä! Ja samoin myös harhaopeissa. Jos tutkimme niitä Jumalan sanan valossa, vika löytyy ai na siinä, ettei ole annettu Kris tukselle kaikkea kunniaa. Lah kolainen aina jossakin luottaa itseensä, ja jos ei hän näin te kisi, ei hän lahkolainen olisi kaan! Yksi pitää, että hänen hyvät työnsä vaikuttavat Ju malan edessä siten, että hän niitä tekemällä on kelvollinen, toinen taas haluaa osittain luottaa omaan hurskauteen sa, ja osaksi Jumalan armoon, jne. Tässä onkin vaara tarjolla jokaisen uskovaisen elämässä. Me, jotka olemme syntyneet ja kasvaneet evankelisissä pii reissä olemme yhtä alttiita luottamaan omaan itseemme, sillä meissä myös asuu oma paatunut liha, joka on valmis erheeseen. Syytä on muistut taa, ettei sekään ole meidän ‘hyvästämme’, että osaamme oikean autuuden tien. Kallis evankeliumin salaisuus on meille kirkastettu, ei sentakia, että me olemme sen jollakin tavalla ansainneet, vaan että sekin on Jumalan suurta ia ylenpalttista armoa. Näitä historian vaiheita tut kiessa huomaamme hyvin ku ka on perämiehenä Kristuksen kirkossa! Heti alkuajoista asti kirkko on saanut kokea kai kenlaista hyökkäystä. Jos asia olisi ollut meidän ihmisten hallussa, kristinusko olisi aiko ja sitten jo joutunut karille ja hajalle! Ei mitään uskontoa vastaan ole käyty niin kiivas ta taistelua, eikä mikään us konto ole saanut kokea niin useasti surkeutta, että viholli nen on ollut aivan lammastar han sisällä raatelemassa. Täs sä on jo aivan ulkonainenkin todistus siitä, että meillä on elämän sana. Nikeialainen uskontunnus tus ja Athanasiuksen tunnus tus ovat todistuksena siitä, että näin vaikeina aikoina ensim mäisillä vuosisadoilla, Jumala antoi kirkollensa niitä, jotka taistelivat totuuden puolesta. Jo aikaisempi Apostolinen us kon tunnustus viittaa siihen, että tarvittiin tunnustus, joka vaadittiin niiltä, jotka tunnus tivat olevansa uskovaisia, ja jotka olivat aikoneet kasteelle. Tämä oli niinkuin tunnussana joka eroitti lampaat susista. Pitkien opillisten riitojen jäl keen, Keisari Konstantinus Suuri vuonna 325 kutsui kool le ensimmäisen yleisen kir kolliskokouksen. Tässä ko- I . | The Little Lincoln Cafe Suomalainen ravintola [Maukkaita pästejä joka kes kiviikko ja lauantai, joita voi myöskin viedä kotia. Puh. 3082 | Ironvvood, Michigan [(Vastapäätä postikonttoria) kouksessa käsiteltiin erityi sesti Areioksen harha-oppia. Areius oli julistanut, että Kris tus ei ole saman arvoinen kuin Isä, että hän on alemmalla as teella jumaluudessa kuin Isä. Vaikutusvaltaisin mies tässä kokouksessa oli Athanasius, diakoni Aleksandrian kaupun gista. Hänen vaikutuksestaan oli se seuraus, että Areiuksen harhaoppi tuomittiin, vaikka Areiuksella oli monta puolus tajaa. Opilliset riidat eivät kui tenkaan päättyneet tähän. Vuonna 381 keisari Theodo sius kutsui toisen yleisen kir kolliskokouksen, jossa lisättiin tähän vuoden 325 tunnustuk seen eräitä kohtia, ja jota muu teltiin joissain kohdissa. Tätä tunnustusta kutsutaan Nikeia lais-konstantinopolilaiseksi us kontunnustukseksi. Tätä sa maa tunnustusta käytämme vieläkin kirkoissamme juhla tilaisuuksissa. Martin Kaija. Amasa, Mich. Naistenliiton kokous ja tar joilu on huhtik. 30 p. klo 1:30 j.pp. kirkon alasalissa. Mrs Nick Järvi ja mrs Victor Pel tonen tarjoilevat. Nuorisoliiton kokous ja tar joilu on toukok. 3 p. klo 8 ill. kirkon alasalissa. Miss Alice Johnson ja miss Esther Mäki tarjoilevat. Perjantai-iltana, toukok. 2 p., jälkeen hartaushetken tar joilevat mrs Peter Rudis ja mrs Emil Mattson. Toukok. 4 p. aamujumalan palveluksen jälkeen tarjoil laan hyvä ateria kirkon ala salissa. Lutherliiton piirin kokouk seen Calumettiin matkusti mrs Victor Peltosen autolla miss Alice Johnson, Marlene Lauk konen, William Mäki, Victor Kivimäki. Mrs Hilda Hämäläinen vie railee poikansa ja miniänsä mr ja mrs Eino Hämäläisen koto na Cheboyganissa pari viikkoa. Mr ja mrs Richard Peltonen ja Helen Rae matkustivat Camp Douglas, Wisc.. ja sieltä Glenvievv, Wilmette ja Wauke gan, • 111., Lafayette, Ind., Li beral, Kansas, Missouri, Cali fornia, Washington, Minnesota ja jälleen kotia Amasaan. He olivat pari viikkoa matkalla. Kv. LEPOA ja VIRKIS TYSTÄ v .?.f* en e * °® e olemassa mi tään parempaa kuin en VALTAMERIMATKA suo situissa ruotsalaisissa moot torilai voissa “GRIPS HOLM” tai “STOCK HOLM”. Hyötykää “oäästämiskaudesta”. Matkustakaa syksyllä tai tal vella, jolloin matkaliput ja muut matkakulut ovat halpoja. Parhaita paikkoja saatavissa seuraavissa laivavuoroissa New Yorkista Göteborgiin: GRIPSHOLM Elok. 14 STOCKHOLM Elok. 28 GRIPSHOLM Syyak. 11 STOCKHOLM Syyak. 24 GRIPSHOLM Loka. 9 STOCKHOLM Lokak. 21 GRIPSHOLM Marraak. 7 STOCKHOLM Marraak. 17 GRIPSHOLM Jouluk. 6 STOCKHOLM Jouluk. 10 Vahimmäishinnat Ensimmäinen luokka $285 Turistiluokka $lB5 ha7’^ R i V SJ t ULLE,N LAHJA SALin LAHJA PAKETIN halua* Jokainen. Valittavana 3 paket -17 76 J* f 10.75. mihin «Isftltyy perille toimitun määräpaikkaan. TODELLINEN LAHJA to, KP a, k*t matka-aala wJ.wl?m tÄnne i. Hänen Palveluna» Ja Kokemusperäiset neuvonsa eivät maksa teille mitään. Swedish American Line 181 N Michigan Ave., Chicago 1.111. Np. 18