Auttaja. [volume], June 12, 1952, Page SIVU 3, Image 3

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
NO. 24
Ei muuta tietä
HANNA RAUTA
MAIJA JA JUSSI.
He aikoivat mennä naimi
siin.
Siinähän ei tosin ollut mi
tään ihmeellistä, sillä niin ovat
ihmiset tehn e e t maailman
alusta ja tulevat niin tekemään
sen loppuun asti. Mutta vaik
ka se ei muille mitään ollut
kaan, oli se toki ihmeellistä it
se Maijan mielestä, viejäpä
Jussistakin, sillä heidän koh
dalleen se sattui ensi kerran.
Mennä naimisiin se oli heil
le uutta, outoa ja kovin vaka
vaa.
Niin juuri, vakavaa se oli.
Silmäily- ja kosinta-aikoina ei
sitä vakavuutta vielä niin huo
mannut, mutta nyt asian ke
hityttyä selväksi tietoisuudek
si siitä, että ensi pyhänä hei
dät kuulutetaan kristilliseen
avioliittoon ja kuu kauden
päästä vähintään, astui se vas
ta esiin, se vakavuus nimittäin.
Ajattelemaan se pani. Kes
ken töitänsä, lehmiä ruokkies
sa, lypsäessä ja sukiessa kulki
Maijan miete kuin tuttua tie
tä pieneen pirttiin mäen lai
dassa ja vastaisiin vuosiin, joi
ta siellä tulee viettämään yh
dessä Jussin kanssa.
Kai siellä huolen ja puut
teen yhden ja toisenkin saa
kokea.
Eiväthän ne entisetkään
vuodet olleet Maijalle juuri
loistavia olleet, mutta lapsena
ja nuorena päästään huolten
ohi kevein hypähdyksin. Mut
ta siksipä juuri hän ymmärsi
kin ajatella, kun oli nähnyt
millaista elämä on. Kun hän
muisti lapsuudenkotiaan, jossa
isä ja äiti suuri lapsiliuta ym
pärillään alituiseen taistelivat
köyhyyttä ja puutetta vastaan,
TERVETULOA
Kirkolliskokoukseen
IRONWOODIIN
NAUTTIMAAN
Bestyet leipää
ja leivoksia
PUHDASTA, TUORETTA, MAUKASTA LEIPÄÄ
JA LEIVOKSIA PAISTETAAN JOKA PÄIVÄ
VANHA, TUNNETTU SUOMALAINEN LEIPOMO
NORTHERN BAKING COMPANY
IRONVVOOD, MICHIGAN
niin hänen sydäntään oikein
vihlaisi!
Oliko se kuva heidänkin tu
levaisuudestaan?
Eiköhän niin. Mitäpä hekään
sen enempää voivat odottaa,
kaksi tyhjää ihmistä.
Ja mitä useimmin hän näin
ajatteli, sitä enemmän häntä
alkoi kaduttaa, kun ei ollut
mitään koonnut säästöön kym
menvuotisena pa 1 velusaika
naan. Olisipa hänellä nyt muu
tama tuhat tallessa, niin ei
tarvitsisi tuumia, millä saisi
padat, pannut, vadit ja sänky
vaatteet, sekä sen seitsemät
kapistukset, joita nyt tarvittai
siin. Tuhansien asemasta oli
hänellä vain jokunen sata ja
sen lisäksi vähän vaatetavaraa.
Sillä vähäisellä ei tölliä liiaksi
täytetä.
Yhä useammin johtui nyt
hänen mieleensä lapsuuden
koti, kun hän siinä tottui kat
selemaan omaa tulevaisuut
taan. Nyt vasta hän huomasi
monta seikkaa, joita ei ennen
ollut tullut ta r kanneeksi.
Muistot kodista olivat tähän
asti vain puhuneet hänelle ali
tuisesta puutteesta päivästä
päivään, vuodesta toiseen, ai
naisesta ahkeruudesta sen tor
jumisessa, mutta nyt sukeltau
si esiin sen ohella uusia huo
mioita, aivan uusia näköaloja.
Siellä asui pohjalla onni ja
tyytyväisyys. Siellä uskottiin
Jumalaan.
Niin, Jumalaan siellä uskot
tiin, taivaalliseen Isään, joka
lapsistaan huolen pitää. Ja
juuri se vaikutti, että siinä ko
dissa oli hyvä olla.
Maijaa ihmetytti suuresti,
kun ei ollut tullut sitä ennem
min huomanneeksi. Hädän ja
huolen vain oli huomannut, ei
tyyntä rauhaa pohjemmalla.
Uudet ajatukset vahasivat
Maijan niin, että hänen täytyi
tuon tuostakin pysähtyä, kun
ei muistanutkaan mitä piti teh
dä.
Kerran Jussi pisti päänsä
navetan ovesta, kun kuuli hil
jaista hyräilyä, ja luuli Maijan
häntä ajattelevan. Hän yritti
pistää leikiksi:
Tässä minä olen.
Niin näyt olevan. Joko
hevoset ovat ruokitut?
Jo.
Mutta Maija oli niin toti
nen, että Jussia oudostutti.
Mistähän se nyt on nyrpeis
sään?
Jussi mietti päänsä ympäri
keksiäkseen jotain ilahuttavaa
sanomista. Kun hän löysi sel
laista, sylkäisi hän ja lausui:
Pääset sinäkin pian noi
ta lehmiä ruokkoamasta. Hel
pommat päivät sinulle tulee
minun pirtissäni.
Jussi oli niin tyytyväinen
sanontaansa, että naurun nyt
kähdys tempoi vuoroin hänen
kumpaakin suupieltään. Mut
ta kyllä nauru karkkaantui,
kun hän sattui vilkaisemaan
Maijaan, joka oli painanut kä
den silmilleen, ja näki sor
mien lomitse pursuavan kyy
neleitä, huolimatta lujasta pu
ristuksesta.
Piippu oli pudota Jussin
suusta. Ei ollut hän ikinä niin
hämmästynyt kuin nyt.
Oli hän jo ennenkin huo
mannut, että vaimoväki on
niin monipäistä, ettei siitä kos
kaan ole täysin selvillä niin
kuin Maijakin toisinaan vas
taantujlessaan heläyttää nau
run, mutta toisen kerran taas
menee ohi nenä pystyssä kat
sahtamattakaan häneen
mutta oliko tämäkin nyt sitä?
Ei, tämä oli jotain muuta.
Sen pitemmälle hän ei en
nättänyt ajatuksissaan, kun
tyttö kavahtikin hänelle kau
laan.
No, voi sun kun ihan lakki
putosi. On se vaimoväki . . .
AUTTAJA TORSTAINA KESÄKUUN 12 P. 1952
Mutta kun Maija otti kaksi
lypsyjakkaraa, toisen Jussille,
ja istuttua alkoi puhua mitä
hänellä oli mielessä, niin Jus
sin täytyi ottaa piippu käteen
sä, kun se ei olisi enää pysynyt
suussa.
Että tuolla tyttö-hepsakalla
saattoi olla niin totisia ajatuk
sia, totisempia kuin hänen,
miehisen miehen. Puhuu Ju
malasta, vaikka vain on ky
seessä naiminen.
Olisi meilläkin sellainen
koti kuin isälläni ja äidilläni
oli, sanoi Maija, mutta pelkään
niin kovin, että meidän pirtis
tämme on poissa siunaus, sillä
me molemmat olemme unoh
taneet Jumalan. En enää pel
kää köyhyyttä, mutta pelkään
jumalattomuutta, voi, voi, Jus
si!
Ruvetaan elämään ko
reesti, niin . . .
Ei se siinä ole, huokasi
Maija.
Tottapa se siinä on ... Si
tähän sinä tarkoitat sitä vii
me sunnuntaista pöhnäämistä
ni, mutta eihän sinun tarvitsisi
sitä niin isolta kannalta, ottaa,
kun en minä sentään mikään
ryyppymies ole. Ja kyllä minä
voin jättää kaikki ryyppäämi
set ja kiroomisenkin, ettes siitä
itke.
Jätä, jätä, hyvä Jussi,
mutta ei se siinä vielä ole.
Jussin otsa vetäytyi paha
enteiseen ryppyyn. Oli vähäl
tä, ettei häneltä päässyt kirous,
kun luuli huomaavansa mitä
Maija ajoi takaa. Äkkinäisellä
liikkeellä työnsi hän piipun
taas suuhunsa, mutta tempasi
sen heti takaisin ja sanoi:
Lakaise oma rappusi en
siksi, sen minä sanon, äläkä sii
nä toista pistele et sinäkään
parempi ole.
Jussi, en minä nyt sitä ...
Mutta Jussi ei huolinut se
lityksistä, vaan lähti talliin.
Maija jäi yksin ja hänestä
tuntui niin lohduttomalta, et
tei maittanut itkukaan.
Sitäkö se Jussi luuli? Niin
rumaa kuin se olikin, ei Maija
nyt ollut sitä muistanutkaan,
vaikka kerran ennen oli aiko
nut tehdä eron sen asian vuok
si. Jussi suuttui aina, kun vä
hänkin sinnepäin viitattiin.
Eikö hän nyt saattanut senver
ran ymmärtää, ettei tällä ker
taa ollut puhe siitä. Ja pis
telköön mitä pistelköön, mutta
minulla on tallella puhtauteni.
Mutta eihän jumalisuus ole
vain siinä .. . ei, ei ... vaan se
on uskomisessa siinä, siinä,
niinkuin siellä kotona, että ai
na näkee hyvän Isän, jota ei
tarvitse karttaa eikä paeta
siinä se on.
Mutta meille on Jumala niin
kaukainen, sellainen, josta
mielellään pysyykin kaukana
sillä, sillä . . .
Niin, mikä vaikutti sen, että
Jumala oli kaukana, että he
olivat kaukana hänestä?
Kun Maija sai lehmät sui
tuiksi, riensi hän Jussia tapaa
maan talliin, sillä hänen täytyi
saada selittää ja saada selvil
le.
Suutuit suotta, hän sanoi
’jörö-Jussilleen’, kun en sinne
päinkään tarkoittanut. Sitähän
minä vain, ettei siveä elämä
kään mitään auta, vaan enem
män tässä tarvitaan.
Jussi oli tyyni taas, vaikka
katse olikin ilmeisen epäluu
loinen. Mutta kun Maija jat
koi puhettaan, haihtui miehen
katseesta vähitellen epäluulo,
ja samainen hämmästys kuin
äsken navetassa ollessa otti sii
hen sijansa. Oikeinko tosissaan
tuo tyttö pyrkii jumalisuu
teen? Johan tässä ...
Tuumi itse, äläkä minua
siihen asiaan sekoita, tokaisi
hän viimein. Rukoile, jos
sua haluttaa, lue ja veisaa, en
sinua siitä estä.
Molemmin yhdessä, lau
sui toinen pyytävästi.
Saattaahan se niinkin ta
pahtua joskus, mutta älä nyt
sitten enää tuossa ruikuttele,
sanoi Jussi päästäkseen jo asi
asta, joka alkoi käydä kiusal
liseksi.
Jussi!
Mitä?
Ei se siinä vielä ole, sanoi
Maija hiljaa.
Jussi sylkäsi kiivaasti ja al
koi laasta pilttuuta. Sitä teh
dessään hän äännähti:
No, missä se sitten on?
... siinä, yritti Maija, sii
nä, että tultaisiin Jumalan
lapsiksi, hänen lähelleen, hä
nen omikseen,*joten ei meidän
tarvitsisi häntä pelätä ... Sano,
Jussi, mikä meidät on näin
kauas Jumalasta vienyt?
Synti, ärjäisi Jussi ja nyt
sai epäluulo taas hänessä ja
lansijan. Mitäs laskit niitä
aittaasi!
Nyt Maija suuttui. Hävy
tön, huudahti hän, itse on elä
nyt kuin sika, ja sentään vie
lä kehtaa pistellä toista, joka
on puhtautensa säilyttänyt.
Kun minä kymmenesti olen
sen sinulle selittänyt, niin sai
sit uskoa. Hävytön, sanoi hän
vielä mennessään.
Sitten hän ei pitkiin aikoi
hin yrittänyt puhua Jussille
mitään. Ajatteli vain.
Mutta epäsovussa, joka tuon
tuostakin pyrki heidän välil
leen, näki hän taaskin enteitä
tulevaisuudesta siinä pirtissä,
jossa Jumala ei asu.
Lauantaina he sitten meni
vät pappilaan. Monta sanaa ei
matkalla puhuttu, sillä Maijal
la ei ollut nyt puhumisen ha
lua eikä Jussilla tainnut sitä
olla koskaan.
Noh, noh, kehoitteli Jussi
vain väliin hevostaan ja imes
keli rakasta piippuaan, ja Mai
ja mietti ei hän oikeastaan
paljon miettinytkään, oli vain
sellaisessa oudossa mielentilas
sa, josta ei tiedä onko se iloa
vai surua. Taisi olla sekoitusta
kummastakin. Olihan hänestä
hauskaa saada oma koti, vaik
ka se onkin vain pieni hökkeli,
mutta pelko toi lisäksi painos
tavan alakuloisuuden.
Mitä hän pelkäsi?
Ei Jussia, sillä kyllä hän sen
tään oli pohjaltaan hyvä mies,
ei köyhyyttäkään, vaan kodin
perustamista ilman siunausta,
Jumalasta kaukana olemista.
Se oli sellainen hiljaa kaive
leva pelko, joka esti narun ja
ilakoimisen.
Kun päästäisiin Jumalan
lapsiksi, kun tiedettäisiin, mi
ten häntä lähestytään. Ja kun
ensinnäkin tiedettäisiin mikä
heidät on näin kauas Jumalas
ta vienyt.
Syntikö?
Sekö, kun Juusi juo ja kiroo,
sekö, kun minä olen käynyt
tansseissa, ja koreilemiseni ja
häijyyteni. Neko?
On siinä muutakin, mutta
mitä? Kun kehtaisi kysyä pa
pilta—sehän nyt tietää sellai
set asiat. Uskaltaisikohan?
(Jatk.)
VÄÄRÄ MAMMONA
Kautta aikojen on ihmisillä
ollut taipumus koota maallista
omaisuutta, rahaa ja tavaraa.
Sehän onkin hyvä tapa, paljon
huonompi on se tapa, että tur
haan tuhfaa omaisuutensa, sil
lä se on Raamatun sanaakin
vastaan. Mutta mitä Jeesus
tarkoitti väärän mammonan
kokoamisella? Hän tarkoitti si
tä mihinkä käytämme ja kuin
ka käytämme tätä maallista
omaisuuttamme. Ihminen voi
niin mielellään ajatella omai
suudestaan: Tämähän on mi
nun ja itsehän olen sen ansain
nut; voin käyttää sitä niinkuin
itse haluan ja mihinkä haluan.
Mutta Raamatun sanan mu
kaan ei asia olekaan niin, vaan
mehän olemme saaneet omai
suutemme Herralta, joko lah
jaksi tahi lainaksi, josta Hän
vaatii kerran tarkan tilin,
kuinka olemme käyttäneet ra
hamme ja tavaramme. Olem
meko tuhlanneet sen aivan
omiin tarkoituksiimme, vai
olemmeko sillä edistäneet Her
ran valtakunnan työtä, niin
kuin Hänen tarkoituksensa oli
kin. antaessaan meille omai
suutta. Vai olemmeko asetta
neen rahamme pankkiin itsel
lemme korkoa kasvamaan, yh-
tään ajattelematta, että Her
ran työ kärsii siitä tappiota, jos
emme käytä varojamme voin
timme mukaan Hänen valta
kuntansa rakentamiseen? Ja
se on tunnettu asia, että mitä
enempi saamme rahaa kokoon,
sitä enempi sitä haluamme, et
tä lopuksi siihen syntyy himo
saada aina vain kassaan lisää.
Sitten ei enää tule kysy
mykseenkään Jumalan valta
kunnan työ eikä sen tukemi
nen, ihminen on silloin jo täy
dellinen mammonan palvelija,
sillä Jeesus itse on sanonut, et
tei ihminen voi palvella kahta
Herraa, Jumalaa ja mammo
naa (tahi tavaraa), Mtt. 6:24.
Nykyään on huomattavan
selvästi asetettu etutilalle uu
det autot. Niihin uhrataan suu
ret summat vu,osittain rahaa,
mutta jos seurakunta laittaa
rahankeräyksen seurakunnan
menojen peittämiseksi, niin
silloin löytyy köyhiä ihmisiä
melkein joka talosta. Ja jos
myydään uskonnollisia kirjoja
tai julkaisuja, niin ei ole aikaa
niitä lukea, mutta on paljon
aikaa lukea kaikkia roskaro
maaneja tai istua teattereissa
rosvokuvia katselemassa. Ei
kö se ole selvää epäjumalan
palvelemista, vaikka viholli
nen osaa ihmisille niin hienos
ti maalata sen, ettei siinä mi
tään pahaa ole.
Meidän tulisi ajatella sitä,
että Herra, joka on taivaan ja
maan Luoja, Hän voi muuta
massa tunnissa ottaa meiltä
kaiken, mitä meillä on. Ter
veys voi mennä silmänräpäyk
sessä, tuli voi polttaa omaisuu
temme, varkaat voivat varas
taa rahamme, sillä tämä maal
linen omaisuutemme on katoa
vaa. “Se mikä ihmisten edessä
on korkeaa, se on Jumalan
edessä kauhistus” (Luuk. 16:
15). Senpä tähden Jeesus va
roittaakin meitä: “Älkää koot
ko tämän maailman tavaraa,
jota koi syö ja ruoste raiskaa
ja varkaat murtavat sisään ja
varastavat, sillä missä on tava-
■ ■ ■ 1 ■■
pastia
TARJOILLAAN KIRKOLLISKO
KOUSVIERAILLE LAUANTAINA
MAUKKAITA ATERIOITA JA SUOMA
LAISTA KAHVIA JOKA PÄIVÄ
(paitsi sunnuntaina)
TERVETULOA KAHVILLE JA
ATERIALLE
Little Lincoln Cafe
Vastapäätä postikonttoria
Ironwood, Michigan
ranne, siellä on sydämenne
kin oleva. Mutta kootkaa tava
raa taivaaseen, jossa ei koi syö
eikä ruoste raiskaa eikä var
kaat varasta.” Se tavara säilyy
iankaikkisesti ja sitä tulisi
meidän koota.
Mikä on taivaallista tava
raa? Se että uskomme Juma
lan sanan ja lupaukset, käy
tämme Hänen asettamiaan
sakramentteja, edistämme si
tä, että evankeliumia voitai
siin saarnata ympäri maailmaa
niinkuin Jesuksea käsky on
kin, uhraamme varojamme
siihen tarkoitukseen. Sillä Jee
sus käski saarnata sitä sulois
ta sanomaa, että synnit ovat
anteeksi annetut Hänen uhri
kuolemassaan, siinä sovinto
työssä, jonka Hän suoritti Gol
gatalla uhraamalla itsensä
syntisten edestä, että joka sen
uskoo omalle kohdalleen, hä
nellä on iankaikkinen elämä.
Sillä Jesus sanoi: “Jollette siis
ole olleet uskollisia väärässä
mammonasa, kuka teille sitä
uskoo, mikä oikeaa on?” (Lk.
16:11).
Aika on vakava, ei meillä ole
aikaa leikitellä synnin kanssa.
Talon herra voi tulla sillä het
kellä, jolla emme luulekaan,
tekemään tiliä saamastamme
omaisuudesta, mihinkä olem
me tuhlaneet sen, taikka olem
meko alkaneet sitä jumalana
palvoa.
S. N.
Iron River, Mich.
Seuraava ompeluseuran ko
kous ja tarjoilu on mrs Ivan
Melstromin kodissa 19. päivä
tätä kuuta alkaen klo 7 illalla.
Nuorisoliiton käsityömyyjäi
set, jotkE} piti olla 12 päivä on
siirretty tämän kuun 26 päi
vään, alkaen klo 8 illalla. Nuo
risoliitto pyytää tuomaan kä
sitöitä myytäväksi ja leivok
sia tarjoilua varten.
Mrs Einar Lakso.
SIVU 3