Auttaja. [volume], June 11, 1953, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
Ilmestyy Joka torstai IRONWOODISSA, MICH.
Toimittaja J. E. NOPOLA Liikkeenhoitaja
Puhelin: toimistoon 30 toimittajan kotiin 1260-R
TILAUSHINNAT:
Koko vuoden (Yhdysvaltoihin ja ulkomaille) $3.00
Puolen vuoden $1.75
Kolmeksi kuukaudeksi , $l.OO
AUTTAJA—Finnish weekly newspaper. Published every Thurs
day (except the last Thursday in June and Deceinber) by The
National Evangelical Lutheran Church, at Ironvvood, Michigan.
0 SUBSCRIPTION RATES: Per year, $3.00; six months,
$1.75; three months, $l.OO.
Advertising rates on application
SiSerud a» Second Clas» Mali Matter January i 7, 1906, at the
Post Office at Ironvvood. Michigan, under the Act of Congress
ot March 3, 1879. Accepted for maillng at apeclal rate of
poatage.provlded for in Section 1103 Act of October 3, 1917,
authorized July 19, 1918.
Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan
uskonnollisen kirjoituksen vuorollaan. Pitäkää
huoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan.
E. Penttinen kesäk. 21 p.
H. K. Ranta kesäk. 28 p.
W. A. Ranta heinäk. 5 p.
W. Ross heinäk. 12 p.
J. W. Sippola heinäk. 19 p.
E. Ylinen heinäk. 26 p.
1 M Teemu, Nikodemus
2 T Venla
3 K Orvokki
4 T Puolustusv. lippuj.
5 P Sulevi
6 L Kustaa, Kyösti
1 Tim. 6:6-12, Matt. 16:24-27,
Dan. 5:1-9, 13-17, 25-30.
7 S 1 s. Kolmin, p.
8 M Salomo, Salomon
9 T Ensio
10 K Seppo
11 T Impi, Immi
12 P Esko
13 L Raili, Raila
2 Piet. 1:1-11, Luuk. 9:51-62.
Ps. 36:6-11.
14 S 2 s. Kolmin, p.
15 M Vieno, Viena
16 T Päivi, Päivikki
Tyytyväisyydestä elämään
Viime sunnuntain epistolateksti kehoitti meitä
tyytymään, kun meillä on elatus ja vaatteet. Paava
li kirjoitti Timoteukselle: “Kunhan meillä on elatus
ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” Ei Paava
lilla ollut mielessä vasta herkkupaloihin ja loisto
pukuihin tyytyminen, vaan alhaisiin oloihin. Raa
matun sana on täpösen täynnä sellaisia totuuksia,
jotka ovat yhtä ajankohtaisia meidän päivänäm
me kuin olivat Rooman valtakunnan loistokautena
apostolin päivinä.
Meidän sukupolvemme kohtaa vaikeutta yrit
täessään tyytyä alhaisiin oloihin jos se ollen
kaan yrittääkään tyytyä oloihin, jotka eivät ole
aivan parhaimmat. Juuri sen vuoksi Raamatun ke
hoitus tyytyväisyydestä elämään onkin mitä tar
peellisin teroittaa nykypäivän kansalle. Ei ole jäl
jellä paljoakaan sitä tyytyväisyyttä alhaisiin oloi
hin, mikä oli siirtolaispolven erikoispiirre ja samal
la kertaa heidän vahvuutensa alhaisissa ja köy
hissä oloissa. Osaamme kyllä melkolailla kunnioit
taa heidän tyytyväisyyttään perin vaatimattomiin
oloihin, mutta emme osaa sitä tyytyväisyyttä itse
harjoittaa. Ovatko uskovaiset tässäkin suhteessa
mukautuneet tämän maailman hengen mukaisiksi?
Jolle Jumala on runsaasti siunannut maallista
tavaraa, hän voi elää kauniimmassa kodissa ja ajaa
loistavammalla autolla kuin köyhä. Ja jos varakas
henkilö on rehellisellä työllä ja toiminnalla varal
lisuutensa koonnut, ei häntä saa panetella eikä ka
teellisessa mielessä arvostella. Mutta mitä olisi
sanottava sellaisista, jotka elävät loistavasti, vaik
ka ei heillä olekaan varoja. Aikanamme on tullut
tavaksi velaksi varustella kotiansa yhtä hienoksi
kuin on varakkaan naapurin koti. Ja velaksi tietysti
ostellaan tarpeettoman kalliita autoja. Ei tyydytä
ajamaan halpaa, vanhempaa autoa, vaan vaadi
taan aivan viimeisintä mallia loistoauto. Ja sillä
matkustellaan tarpeettomia hiatkoja ikäänkuin ei
velkaa olisikaan.
Tyytymättömyys alhaisiin oloihin, kun varat
eivät riitä loistavasti elämään, tuottaa ensiksikin
mieliharmia varojen lainaajalle. Kysykääpä nyky
ajan liikemiehiltä, jotka välittävät taloustarpeita,
mikä on pulmallisin kohta hänen liikkeessään. Mel
kein poikkeuksetta he vastaavat: Saatavien peri
minen. Ja heidän rästissä olevien saataviensa luet
telossa on monen hyvän seurakuntalaisenkin nimi,
ei sentähden, että ansiokyky on heikontunut, vaan
sentähden, että ei ole tyydytty sellaisiin oloihin,
mihin varat riittäisivät.
Suurta vahinkoa on tehnyt tämä tyytymättö
myys alhaisiin oloihin juuri kristillisen kirkon
työlle. Seurakuntalaiset Yhdysvalloissa uhraavat
sentin tai kaksi ansaitsemastaan dollarista kirkon
työn kannatukseen. Mutta huvitukseen ja ylelli
syystavaraan kulutetaan noin neljäs osa kaikista
tuloista. Elämmekö vain itsellemme, toisin sanoen,
kokonaan itsekeskeistä elämää? Olisi tarpeellista
ahkerasti kirkastaa ylellisyyteen vajonneen elä-
17 K Urho
18 T Tapio
19 P Siiri
20 L Into
Ef. 2:1-10, Matt. 9:9-13,
Hes. 34:11-16.
21 S 3 s. Kolmin, p.
22 M Paula
23 T Aatto, Aatu
Ap.t. 13:16-25, Mark. 6:14-29,
Jes. 54:7-10.
24 K Joh. Kast. p.
25 TUuno
26 P Jorma, Jarmo
27 L Elvi
Room. 14:10-19, Matt. 7:1-6,
Miika 6:8.
28 S 4 s. Kolmin, p.
29 M Pietari, Pekka
30 T Päiviö, Päivö
mämme epäraamatullisuutta. Niin pian kuin käsi
tämme ylellisyydessä elämisen synniksi ja tyydym
me vaatimattomiin alkaa meiltä riittää
varoja Jumalan valtalttinnan hyväksi.
Laiha rauha ja lihava riita
Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että
laiha rauha on parempi kuin lihava riita. Kun tä
mä sananparsi sepitettiin, ei silloin vielä tarvittu
hieroa rauhaa kommunistien kanssa. He ovat nyky
ään uskotelleet maailmaa, että he ovat rauhan
ihmisiä, ja ovat siis olleet “laihan” rauhan kannal
la Korean sodassa. Kommunistit uskovat voivansa
käyttää edukseen rauhaa Koreassa ja sentähden
vaativat sitä, vaikka heidän oppinsa mukaan sota
kapitalismia vastaan on ainut menettelytapa. Ei
ole syytä toivoa, että Korean sodan päättyminen
tuottaisi kestävää rauhaa maailmalle. Kun Korean
sota on päättynyt, alkavat kommunistit lietsonnan
jollakin toisella maailman kulmalla, sellaisella,
mikä on heille edullisempi paikka kuin Korea.
Koreassa on sodittu lähes kolme vuotta saa
matta mitään ratkaisevaa aikaan. Sodan syynä
ei todellisuudessa ole yhtenäinen Korea. Kysymyk
sessä on suurvaltojen kunnia. Venäjä on Korean
ja Kiinan kommunistien pontena. Niin pian kuin
Moskovasta tulee käsky, että Korean sota on pää
tettävä, on pohjoiskorealaisten jJT kiinalaisten se
päätettävä, vaikkapa rauhanehdot olisivat miten
kunniattomat tahansa. Yhdistyneitten Kansakun
tien puolesta on päätetty, että kommunistien ei
enää anneta vallata uutta alaa.
Olisiko “laiha” rauha edullinen länsimaille?
Siitä on erimielisyyttä juuri länsimaitten kesken.
Sen tähden esim. Englannin, Ranskan ja Yhdys
valtojen johtohenkilöt ovat nähneet tarpeelliseksi
pitää neuvotteluja tämän kesäkuun lopulla Ber
mudan saarilla. On syytä toivoa, että presidentti
Eisenhower saa Ranskan ja Englannin hallitus
miehet käsittämään, miten turhaa on myönnytys
ten tekeminen kommunisteille siinä toivossa, että
siten voidaan rakentaa rauha maailmaan. Kun teh
dyt vaatimukset on täytetty, tulevat kommunis
tit seuraavalla kerralla kahta suurempien vaati
musten kanssa.
Jos länsimaat tekevät kommunistien kanssa
Korean sodassa laihan rauhan, saavat he pian su
rukseen nähdä, että se olikin vain kuilu, joka johti
veriseen sotaan, sillä kommunistit saavat laihan
rauhan vallitessa koota voimiansa ja järjestellä
ne.
Olemme kaikin rauhan kannalla, mutta ei
sellaisen rauhan, joka ehdottamasti johtaa suu
rempiin taisteluihin.
Hilda Uiton muistolle
Tämän viikon Auttajassa on past. Arnold Ran
nan uutisissa maininta miss Hilda Uiton kuolemas
ta ja hautauksesta. Emme halua sivuuttaa asiaa
vain lyhyellä maininnalla. Hilda Uitolla ei ollut
maailman silmissä arvoa. Hän oli varaton ja ruu
miillisesti vaivainen. Mutta hänellä oli sellainen
sydän, josta taivaassa iloittiin, sillä Hilda Uitto oli
nöyrä ja luja uskovainen. Hänelle oli Jumalan
armö kallis, ja siitä hän eli ja iloitsi. Ei voi olla
ajattelematta, että millainen olisikaan Jumalan
seurakunta maan päällä, jos kaikilla sen jäsenillä
olisi sellainen usko ja mieli kuin oli Hilda Uitolla.
Ei hän itseänsä ylistellyt eikä riitaa haastanut. Ju
malan sana oli hänelle kallis, ja sitä hän aina tark
kaavana kuuli ja usein yksikseen tutki.
Kaikki, jotka hänet lähemmin tunsivat, kai
pauksella muistelevat taivaan kunniaan siirtynyttä
Hilda Uittoa.
Kun sana kulkee lankaa pitkin
Kirj. E. Penttinen.
Kirjoituspöydälläni on puhelin. Se on mainio
kapine. Sen avulla pääsen helposti kosketuksiin
sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on vastaa
vanlainen väline. Ne taas, jotka tahtovat puhella
minun kanssani, voivat käyttää samaa erinomaista
keksintöä hyväkseen.
Voisin kertoa monia muistoja niistä puhelin
keskusteluista, joita minulla on ollut. On ollut
vuosien mittaan paljon sekä virka- että yksityi
siä puheluja. Olen saanut ottaa vastaan monia
iloisia viestejä, mutta myöskin murhesanomia. Vä
liin puhelinkeskustelu on virkistänyt, niin että
on ollut kotvan aikaa mukava 010. Toisinaan taas
on päinvastainen tunne vallannut mielen. On jos
kus tullut pieniä yllätyksiäkin koneen torvesta.
Olen myöskin silloin tällöin odottanut puhelimen
kilinää jännittynein mielin. Silloin on ollut kysy
myksessä jokin tärkeä asia.
Puhelinta voidaan käyttää väärin. On ihmisiä,
joilla on erinomainen taito purkaa vihainen sap
pensa lankaa pitkin toisen ihmisen korvaan. Hyvä
hän siinä on paasata, kun toinen ei näe, miten il
keältä äkäisen ihmisen suu näyttää ja miten kiuk
kuisina hänen silmänsä kiiluvat. Ehkä joskus tu
levaisuudessa näköpuhelin hiukan hillitsee mieltä.
Puhelimesta on monille tullut myöskin sellainen
väline, jota hän käyttää jauhaessaan toisten asioi
ta. “Oletko sinä kuullut . . . ?” Näin juorumasina
starttaa, ja sitten juttua piisaa väliin pitkästikin.
Ehkä monilla meistä on enemmän tahi vähemmän
rikkeitä tämänkin asian kohdalla.
Puhelinta voidaan käyttää myöskin oikein ja
hyödyllisesti. On hyvä, jos voit soittaa esim. sel
laiselle henkilölle, joka syystä tahi toisesta joutuu
elämään yksinäisyydessä. Ehkä et aavista, minkä
ilon tuotat hänelle, jos puhut hänelle herttaisesti
ja hauskasti. Jos taas et ole muistanut kirjeelli
sesti onnitella jotakuta hänen merkkipäivänsä joh
dosta, voit korjata laiminlyöntiäsi aika paljon, jos
' AUTTAJA TORSTAINA, KESÄKUUN 11 P. 1953
puhelimitse esität hänelle sydämelliset onnittelu
si.
Myöskin Jumalan valtakunnan asioita voidaan
ajaa puhelimessa. Luin kerran eräästä papista, joka
viikon varrella soitti yhdelle ja toiselle seurakun
tansa jäsenelle ja lyhyen keskustelun lisäksi toi
votti heidät tervetulleiksi kirkkoon seuraavana
sunnuntaina. Näistä puhelinkeskusteluista oli pal
jon siunausta sekä yksityisille että koko seurakun
nalle. Puhelimen avulla voitaisiin suorittaa myös
kin lyhkäisiä sielunhoidollisia keskusteluja, kuten
eräs Suomessa oleva kirkonmies hiljattain huo
mautti erään haastattelun yhteydessä, joka koski
rippiasioita. Tämä on oivallinen ajatus. Joku ehkä
tuntee, että hänen pitäisi saada puhua papille
jostakin elämänsä sotkuisesta solmusta, joka olisi
saatava avatuksi, mutta henkilökohtainen tapaa
minen tuntuu ehkä jostakin syystä vaikealta. Mikä *
estää käyttämästä puhelinta? On esimerkkejä sii
tä, miten tälläkin tavalla on hoidettu sielunasioita
onnistuneesti. Ehkä tällainen sielunhoito on
jonkun mielestä liian arkisen tuntuista. Sitä sen
ei kuitenkaan tarvitse olla. Puhelimenkin ääressä
voimme olla pyhällä maalla, jossa on kengät rii
suttava. Puhelinkeskustelun arvon ja luonteen
määräävät seuraavat seikat: mitä puhumme, miksi
puhumme ja miten puhumme.
Sato kylvölle sukua
Apostolien tekojen 17:21 Paavalin Ateenan
Areiopagilla vierailun yhteydessä, kerrotaan
meille: “Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla
muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun
kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.”
Koska jokaisella kirjanoppineella, joka on tul
lut taivasten valtakunnan opetuslapseksi on vel
vollisuus perheenisännän tavoin tuoda aarrekam
miostaan esille uutta ja vanhaa, mekin tänään py
rimme tekemään tätä samaa, kuitenkin sillä poik
keuksella, että. esitämme vanhaa, joka kenties mo
nille lukijoille voi olla uutta ja tuntematonta.
Elämässä havaintoja tekevät sielut toteavat
sellaisen lain vaikuttavan, jolle voisimme nyt,
vaikkapa käytännön kannalta, antaa nimeksi:
“kunnes-jälleen-kohdataan”-laki. Se toimii yhtä
lailla sekä hyvän että pahan piireissä. Siihen vii
taten Salomo sanoo: “Lähetä leipäsi vetten yli,
sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” (Saarn.
11:1.) Apostoli Paavali vetoaa siihen lakiin, kun
hän sanoo: “Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös
kin niittää.”
Kun tämän kirjoittaja kerran oli tilaisuudessa
vierailla Ohion valtion vankilassa, Columbukses
sa, hän näki siellä m.m. kuoleman kammion. Hä
nelle kerrottiin, että siinä olevan sähkötuolin,
joka on tehty vanhasta keinutuolista ja asetettu
noin seitsemän jalkaa kanttiinsa olevan lavan reu
nalle laati nykyiseen tarkoitukseensa eräs silloi
sista vangeista, muudan sähkömies. Sittemmin teh
tyään suuremman rikoksen ja jouduttuaan kiinni,
hän joutui heittämään henkensä juuri samaisessa
tuolissa. Tuoli ja sen tekijä kohtasivat jälleen toi
sensa.
Vuosikymmeniä sitten kuuluisa evankelista
Talmage kirjoitti: “Eräs Ranskan piispoista ehdotti
Ludvig XI:lle: Rakennuta rautainen häkki kaikkia
sellaisia varten, jotka eivät ajattele niinkuin me
ajattelemme—rautainen aresti, jossa sinne sullottu
ei voi maata koko pituudessaan eikä myöskään voi
seista suorassa. Se tehtiin—kauhea kidutuspaikka.
Jonkin ajan kuluttua piispa itse loukkasi Ludvig
Xl:sta, ja neljätoista kokonaista vuotta hän sai vi
rua samassa häkissä, voimatta kunnollisesti maa
ta tai seisoa.” Talmage lisää: “Se huono laki, joka ei
toimi kahtiapäin, sillä Raamattu sanoo: “Millä
mitalla te mittaatte, sillä pitää teillekin mitatta
man.” Tässäkin ristikkohäkki ja sen keksijä kohta
sivat jälleen toisensa.
Tuomarien kirjan 1:4-7 luemme: “Ja Juuda
lähti, ja Herra antoi kanaanilaiset ja perissiläiset
heidän käsiinsä; ja he voittivat heidät Besekissä;
—Kymmenentuhatta miestä. Ja he kohtasivat Ado
ni-Besekin Besekissä ja taistelivat häntä vastaan ja
voittivat kanaanilaiset ja perissiläiset. Ja Adoni-
Besek pakeni, mutta he ajoivat häntä takaa ja ot
tivat hänet kiinni ja hakkasivat häneltä peukalot ja
isotvarpaat. Silloin Adoni-Besek sanoi: Seitsemän
kymmentä kuningasta, joilta oli hakattu peukalot
ja' isotvarpaat, kokosi muruja minun pöytäni alta;
niinkuin minä olen tehnyt, niin on Jumala minulle
maksanut, ja siellä hän kuoli.”
Sadanneljänkymmenen peukalon ja samaisen
määrän isonvarpaiden menetyksellä oli oma ker
rottavansa. Ennenkuin niiden omistajat, ne seitse
mänkymmentä kuningasta antautuivat tähän hä
peään ja tuskaan, sotia sodittiin ... moniaita. Ado
ni-Besekillä oli ollut näennäistä menestystä pitkän
aikaa. Jumala oli suonut hänelle pitkästi köyttä.
Niinpä kärsittyään tappion sodassa Juudaan kans
sa, hän sai tilaisuuden paeta. Mutta vaikkakaan ka
nadalainen ratsupoliisi ei aina saa hakemaansa
rikollista —paitsi kertomuksissa —Jumalan “kun
nes jälleen kohdataan” laki, eli: “millä mitalla te
mittaatte, sillä teille jälleen mitataan”, ei koskaan
pety.
Jotkut esittämämme tapauksen lukeneet sel
viytyvät siitä helposti sanoilla: “Melkoinen sattu
ma.” Toiset sanovat: “Varsin yksinkertaista. Juu
“Nämä ovat kirjoi*
totut, jotta uskoisit*
te. että Jeesus on
Kristus, Jumalan
Poika, ja jotta teillä
uskon kautta olisi
elämä hänen nimes
sään." Joh. 20:31.
talaiset olivat saaneet tietoonsa, joko ennemmin, tai
Besekissä käsiinsä joutuneilta peukalottomilta ja
isovarpaattomilta miehiltä, miten Adoni-Besek oli
menetellyt ja niin päättivät: “Annetaanpa hänel
lekin annos omaa lääkettään.” Adoni-Besek itse
olisi tietystikin voinut päätyä samoihin tuloksiin,
mutta sensijaan—tunnustaen kylvö-niittolain er
heettömyyden—hän paljasti koko totuuden: “Seit
semänkymmentä kuningasta, joilta oli hakattu
peukalot ja isotvarpaat, kokosi muruja minun pöy
täni alta; niinkuin minä olen tehnyt, niin on mi
nulle Jumala maksanut.”
Löytyy nykyisempi rinnastus tälle kertomuk
selle, jonka useat lukijat ehkä ovat nähneetkin
muutamassa yleis-suositussa aikakausijulkaisussa,
kertoen, kuten se teki, miten Jagoda, yksi edes
menneen Stalinin johtavimmista virkailijoista, to
detessaan olevansa elämänsä nuoran päässä, lähet
ti ystävä-urkkijansa mukana “teräksiselle-miehel
le” terveisinään: “Minä sanon, että sittenkin täytyy
olla Jumala olemassa”, selostaen edelleen hämmäs
tyksen lyömälle viestinviejälleen: “Varsin yksin
kertaista. Stalinilta ansaitsin yksinomaan kiitolli
suutta uskollisesta palveluksestani; Jumalalta,
päinvastoin, ansaitsin hirmuisinta rangaistusta,
koska olin rikkonut Hänen käskynsä tuhansia ker
toja. Katso nyt missä olen ja tuomitse itse: onko
Jumalaa, tai ei.”
Ohimennen, nykyinen tieteellinen tutkimus on
päätellyt että isovarpaamme, sen tuntuvan tuen li
säksi, mikä niiltä tulee kävelyllemme, toimivat
ruumiimme lämmön määrääjinä ja hallitsijoina.
Jos nämä johtopäätökset ovat oikeat, laskekaa se
kin osuus, eli vahinko, siihen kärsimykseen jota
Adoni-Besek! aiheutti, älkääkä olko havaitsematta
miten, juuri tämänkin kertomuksen kautta pyhässä
Raamatussa, meillä todetaan olevan muistuttajia
Jumalan lakien tehokkuudesta aina päälaestamme
isoon varpaaseemme asti. Ja, vaikkakin Adoni-
Besekille annettiin pitkästi köyttä, havaitkaamme,
että ei missään tapauksessa köysi osoittaudu Ju
.malan käsivartta pitemmäksi.
Kun Adoni-Besek tunnusti Jumalan hallitse
vaksi Tekijäksi; kun ristiinnaulittu pahantekijä
tunnusti saavansa ainoastaan ansoidensa mukais
ta; ja kun Jagoda palasi—olosuhteiden pakottama
na—tunnustamaan Jumalan kaikkivoipaisuus, mi
hin, yksistään, olisivat nämä voineet kohdistaa sie
lujensa toivon viime mahdollisen tarrauksen? Oi
kein; yksin sulaan armoon. Muuta tietä ei ole avat
tuna yhdellekään Adamin jälkeläiselle, ja, koskapa
Jumalan Poika kuoli sovittaakseen koko maailman
synnit, ei muuta tarvitakaan.
Asiaintilan ollessa täten, pyhä Paavali ei pel
jännyt tunnustaa olevansa suurin syntisistä. Ei
sinun, enempää kuin minunkaan, tarvitse hidastella
avoimesti tunnustaa kaikki pahat-teot, jotka ovat
tulleet tehdyiksi varsin repaleisen elämämme var
rella, koskapa ihmiskunnan Pelastajasta on kirjoi
tettu: “Hän on sovinto ei ainoastaan meidän syn
neistämme, vaan koko maailman.”
Ehkä moni lukijoista tuntee halua liittää tie
dossaan olevia tositapauksia lisätodistuksiksi “kun
nes-jälleen-kohtaamme lain” paikkansapitäväisyy
destä. Jokainen sellainen tapahtuma on kuin Juma
lan koukkusormi, joka kutsuu asiaankiinnostuneita
tutkimaan tarkemmin sitä Kirjaa, joka vakaasti
vakuuttaa: “Millä mitalla te mittaatte, sillä teille
jälleen mitataan.”
Vain silloin, kun päästään käsittämään, että
tämä jälleenmittaus on toimitettu Sijaisellemme,
Kristukselle, lakkaavat rankaisun myrskypilvet
uhkaamasta meitä tuholla. Kristus on ainut, joka
edelleenkin myrskyt asettaa ja sielun myrskyä
vällä merellä tuottaa täyden tyvenen ja rauhan.
Herra armossaan suokoon, että sinäkin, joka tätä
luet, joko tämän tiedät, tai tulet sen omakohtaisen
kokemuksen kautta uskossa, tuntemaan!
A. E. Kokkonen.
YKSINÄINEN ÄITI
On vanhuus saapunut vaivoineen
talon vanhalle emännälle.
Lapset kauas menneet on maailmaan,
eivät lohduksi voi olla hälle.
Iltaa oottaa hän elämälle.
Eessä illoin palaa kynttilä,
ulos katsoo hän ikkunasta,
valvoo myöhään hartaasti odottain
kotiin palaavaa omaa lasta.
Sehän riemua tois hälle vasta.
Hän kutovi sukkia pojilleen
ja laittavi käsineitä,
syvä huokaus nousevi rinnastaan,
kun hän miettivi lastensa teitä.
Luoja, armollas lapsesi peitä.
Pyhä kirja on pöydällä vanhuksen,
siitä saapi hän lohdutusta.
Hän lauluhun joskus hyrähtää,
päiväks’ muuttuvi elämä musta,
vaikka tunteekin uupumusta.
Hiljaa hiutuvi voimat harmaapään,
ei lapset kotihin palaa,
Käy jäykäks’ sormet kutojan,
hän valittaa sydänalaa.
Luojan luokse jo päästä pois halaa.
Hän pyysi otsalle laskemaan
kuumeen tultua kylmän kääreen.
Sinä iltana vaipui kuolemaan
äiti kaipaava kynttilän ääreen.
Tuli vierahat vuotehen ääreen.
Juho Salokannel.
NO. 24