Newspaper Page Text
SIVU 2 Silmältä Salattu Kirj. R U N A SUOMENTANUT AINO JAUHIAINEN Arabialaiset uskovat, että Jumala on ottanut niiden jär jen luokseen, jotka ovat sen menettäneet. Göran sanoo usein ajatelleensa tätä käsi tystä Manannen palattua, sillä hän tuntui sellaiselta, jonka järki on ollut Jumalan luona. Kysyin Göranilta, minkä laista oli Manannen uskon nollinen elämä, ja hän sanoi hänellä olleen yksinkertaisen lapsenuskon. Kun kysyin ih metellen, eikö hänen uskonsa koskaan horjunut, kun hänen sielunsa oli pimeimmillään, vastasi Göran: “Pidän sitä hyvin luultava na, mutta tiedän kuitenkin, et tä joskin hänen uskonsa horjui perustallaan, niin ei perusta kuitenkaan horjunut. Juma la on suurempi kuin meidän sydämemme!” Tukholmassa. Elämä kulkee taas kulku aan ja päivät Boholmissa Ma nannen paarien äärellä jäivät mieleeni ei unena, vaan temp pelinä kukkulalla, jonne tuon tuostakin silmäilen laaksosta, jossa jatkan vaellustani. Elämämme kulkee tunte mattomissa seuduissa. Emme tiedä edeltäpäin, mikä näköala avautuu eteemme, kun jou dumme tien käänteeseen tai kun pääsemme kukkulalle, jo ka rajoittaa näköpiiriämme. Silloin tällöin kohtaa mer kin, josta voi päätellä, että tie on oikea. Sellainen merkki on temppeli, jota vielä käännyn katselemaan. Mariannen pois lähtö ei olisi voinut olla mi nulle temppelinä, johon voin mennä rukoilemaan, jos olisin syrjäyttänyt hänet. Sen sijaan olisi se tullut minulle tuskak si, joka alati muistuttaisi mi nua väärästä tiestäni. Nyt voin katsoa korkeuteen rauhallisin mielin ja tuntea olevani oike alla tiellä. Kuljen edelleen, en tosin sa moin kuin ennen, sillä nyt aa vistan kulkevani kohti jotakin, minkä en luullut minua enää odottavan. Göran kirjoittaa jälleen toi mistamme, kun hän käy Tuk holmassa. Mutta ei sekään ole samanlaista kuin ennen. Eva on vuokrannut Tomte bon kesäksi, ja me muutamme sinne pian. LATTIATARPEITTEN KAUPPA TANARUS. A. PORTER CO. Lattian ja seinien peittämi nen on erikoisalamme. Myös keittiön välineitä, kuten Youngstcnvn keittiö laitteita. Zummach 100% maalia Puhelin 2791 134 West Aurora St. IRONWOOD, MICH. iiNiiHHmmiMMimHHmiiiiimiiiMiiiiiHmMHiimmii k 1 4 kert»' ses , suom essa „ ots in\ atnaksut 3® ie „ e w' t,at ' IfS ÄA -^ anne ' ■ ■f 1 181 No. Michigan Aro.. Chicago 1. IH. Tomtebossa. Täällä on kaikki samanlais ta kuin kolme vuotta sitten ja kuitenkin jotakin olennaista on muuttunut. Kirjoitan Evan sanelun mu kaan kuten tavallista. Hän sa noo, että meidän on kiirehdit tävä, jotta kirja valmistuisi minun vielä ollessani kirjuri na. Täti Scotte ja Dagny ovat Boholmissa Göranin ja Alla nin luona, ja me olemme yhtä paljon yhdessä kuin kolme vuotta sitten. Täti Scotte on näyttänyt minulle liinavaate kaapin ja varastoja; sitä hän ei silloin koskaan tehnyt. Kun Dagny, Allan, Göran ja minä olemme kävelemässä, ottaa Dagny aina Allanin kanssaan ja jää joko kauas jälkeemme tai menee kauas edelle. Niin pian kuin Göran jää kahden minun kanssani, käy hän vapaaksi ja avomielisek si aivan kuin hän olisi toisen minänsä seurassa. Hän koettaa väliin saada minut puhumaan itsestäni, sitä hän ei ennen tehnyt ja hän kuuntelee niin hartaasti kuin olisi hän kiitol linen jokaisesta sanasta, minkä kerron sisäisistä kokemuksis tani. Emme koskaan puhu tun teistamme sitä ei tarvita! Mariannesta puhumme va paasti. Hän on usein ajatuksis samme, kuten silloinkin oli, mutta ei enää hiljaisena syy töksenä eikä erottavana varjo na. Syksy alkaa lähestyä ja koh ta lähdemme Tomtebosta. Eilen ratsastin kauan Göra nin kanssa. Kuten tavallista pysäytimme hevoset, oike ammin ne pysähdyttivät mei dät metsänreunaan vastapäätä Boholmia. “Ensi kesänähän sinä asut tuolla minun ja Allanin kans sa, eikö niin?” kysyi Göran osoittaen kotiaan, mutta kat soen minuun. Niin hän ensi kerran puki sanoiksi sen, mikä hiljalleen oli uinunut kaiken aikaa mei dän suhteessamme. En vastan nut mitään, katsoin vain hä neen. Kenties hymyilin hänel le, kenties en, mutta sen tie dän, että minun silmäni hei jastivat hänen silmiensä lois tetta. (Loppu.) Suomalainen vakuutusliike W. J. HELLI AC.ENCY <*!kenlaista vakuutusta 121 E. McLeod Ave. Puh. 731 IRONWOOD, MICH. Suuri perintö Olemme saaneet uskonpuh distuksen suurena perintönä kirkkaan ja Jumalan pyhään sanaan perustuvan luterilaisen opin. Se ei ole Lutherin keksi mä ja muovailema oppi, vaan sama, jota jo apostolit saarna sivat ja jonka he olivat saaneet Kristukselta. Tämä oppi oli ollut vuosisa toja peitossa, ja lukemattomat ihmiset olivat joutuneet paavi kirkon väärän opetuksen ek syttäminä hengelliseen orjuu teen. Suuressa armossaan Ju mala antoi sitten maailmalle miehen, joka ensin itse pääs tyään pimeydestä valoon tais teli rohkeasti evankeliumin vapauden puolesta ja joka saarnojensa ja kirjoitustensa kautta kirkasti aikalaisilleen sitä ihanaa vapautta, jonka Kristus oli hankkinut koko maailmalle kärsimisensä ja kuolemansa kautta. Mutta eivät ainoastaan Lut herin ajan ihmiset saaneet puhtaan evankeli sen opin suurta lahjaa, vaan mekin olemme tulleet siitä osallisik si. Me saamme olla luterilai sen kirkon jäseniä, jossa meil le opetetaan sitä oppia, joka on sopusoinnussa Jumalan kir joitetun sanan kanssa. Tämä on erittäin kallis etuoikeus, josta tahdomme varmaankin kiittää Jumalaa. Ajatellessa mm e Lutheria emme palvo Häntä, sillä hän oli vain ase Jumalan kädessä. Mutta me kunnioitamme hä nen muistoaan. Samalla halu amme käyttää hyväksemme uskonpuhdistuksen kallista ja suurta perintöä, jonka myös kin tahdomme Jumalan armon avulla säilyttää tuleviakin su kupolvia varten. Viettäessämme uskonpuh distuksen muistojuhlaa iloit kaamme siitä, että vielä nytkin tässä sekasortoisessa maail massa kaikuu armon ihana sa na, joka voi tuoda oikean rau han ihmisten sydämiin. Kiitos, Herra, lahjasta, perinnöstä kalliista, jonka annoit meillekin kautta Martti Lutherin. Anna lahjas’ kalliin tään johtaa meitä elämään Sinun kunniaksesi, nimes’ ylistykseksi. • Lahjoita myös voimasi meille täällä turvaksi, että pitää voisimme perintömme, aarteemme. Vihollinen voimakas vaanii, Herra, kirkkoas’. Ole Sinä turva sen läpi kaikkein aikojen. Kiinnitä Sun sanaasi pyhä kirkkos’ lujasti, sillä yksin sepä vaan johtaa taistoon voittoisaan (New Yorkin Betania-seura kunnan sunnuntailehtisestä 11-1-53.) E. Penttinen. AUTTAJA TORSTAINA, MARRASKUUN 12 P. 1953 m Smä#' | ■ *%> § p 1 1 mm *« i Takaharjun parantola, joka avattiin lokakuussa 1903 Punka harjulla ja on Suomen ensimmäinen keuhkotautiparantola, viettää tänään 50-vuotisjuhlaansa. Laitos siirtyi 1940 puolus tuslaitoksen haltuun ja on siitä lähtien toiminut sotilasparanto lana. Jos paikkoja on vapaana, hoidetaan siellä myöskin siviili potilaita, pääasiassa kuitenkin Valtion Tapaturmatoimiston potilaita. Parantolassa on nykyisin 150 hoitopaikkaa. Yläku vassa parantolan julkisivu, alhaalla juhlasali. Intola, Ont. Terveiset täältä meidän pie nestä seurakunnastamme. Se on vasta vähän toista vuotta vanha, mutta Herra on siunan nut työtämme. Tämä paikka kunta on pian puoli vuosisa taa vanha, mutta ei sitä voi sa noa kirkolliseksi paikkakun naksi. Täällä on ihmisille ope tettu, ettei Jumalaa olekaan. Ei ole mikään helppo tehtävä opettaa sellaiselle kansalle us konopin kappaleita. Ja onhan sekin tehnyt vahin koa, että tänne ehdittiin perus taa sellainen kirkko, joka on meille vieras. On kaksi kirk koa, ja ne henkilöt, jotka nyt myöntävät, että ehkä Jumala onkin olemassa, eivät kuiten kaan voi erottaa kirkkoja toi sistaan. Kuulee selitettävän, että jos kirkot ovat Jumalan työn tekijöitä, niin ei ole vä liä, mihin kirkkoon kuuluu. Toisinaan tuntuu kuin rai vaisimme aivan toivotonta korpia. Nuorisossa kuitenkin on toivomme. Kyllä lapsetkin ovat toisinaan kahden tulen välissä, kun kotona kumotaan, mitä pyhäkoulussa opetetaan. Vaikka Jumala lähettää monia vastuksia, niin hän kuitenkin niiden kautta opettaa ja tai vuttaa meitä, kun emme muu ten suostu hänen tahtonsa toi mittamiseen. Rukoilkaa siis pienen seurakuntamme edestä, ettei se siemen, jota kylväm Burns Chevrolet Cos. Lowell ja Ayer Sts. Ironwood, Mich _|gßß MYYNTI- -PALVELUS BEAR MACHINE Käytämme sitä pyörien suoristamisessa Ja asettamisessa. Runkojen korjausta Ja uudelleen sisustusta. Kaikkea korjaustyötä varten tuokaa autonne meille. Ylp*7~ me, tukehtuisi, vaan että seu rakuntamme voisi jatkaa työ tänsä. A. L. MENAHGAN, WOLF LAKEN JA SNELLMANIN SEURA KUNTIEN TOIMINTAA Menahga: Sunnuntaina, 15 p., on eng lanninkielinen jumalanpalve lus klo 9:30 ap., pyhäkoulu klo 10:30 ja suomenkielinen juma lanpalvelus klo 1 ip. Wolf Lake: Sunnuntaina, 15 p., on eng lanninkielinen jumalanpalve lus klo 11 ap. ja pyhäkoulu pappilassa klo 10 ap. Maanantaina, 16 p., on kuo roharjoitus kirkossa klo 8 ill. Keskiviikkona, 18 p., on suo menkielinen iltakirkko klo 8 ill. Green Valley: Lauantaina, 21 p. Tervetu loa lauantaikouluun kouluta lolle N:ro 92 klo 10:30 ap. Snellman: Sunnuntaina, 15 p., on suo menkielinen jumalanpalvelus klo 3 ip. ja englanninkielinen klo 8 ill. Perjantaina, 20 p., on Lut herliiton kokous ja raamattu tunti kirkossa klo 8 ill. Terve tuloa! Lauantaina, 21 p. Lauantai koulu pidetään kirkossa klo 2 ip. ja rippikoululuokka klo 3 ip. E. Vanhatalo. • Paikallisesti omistettu, ainoa suo malainen vaatetusliike Ironwpod • issa • laatu mitä parhain • Hinnat aina kohtuulliset Tulkaa tarkastamaan laaja valikoi maamme miesten pukuja, paitoja, het tuja y.m. miesten vaatetarpelta. HALULLA TULETTE TOISTEKIN I MEN'S WEAR INC. Suifolk Street IRONWOOD, MICHIGAN TRINITY LUTHERAN KIRKKO Covington: Torst., tk. 12 p. Lutherliiton kokous klo 7 ill. Sunnuntaina, tk. 15 p. Pyhä koulu klo 9 ap. Rippikoulu klo 9 ap. Englanninkielinen juma lanpalvelus klo 10 ap. Suo menkielinen jumalanpalvelus klo 11:15 ap. Tiistaina, tk. 17 p. Lasten kuoron harjoitus klo 7 ill. Ai kuisten kuoron harjoitus klo 7:30 ill. Keskiviikkona, tk. 18 p. Lut herliiton kuoron harjoitus klo 7 ill. Miesten kuoron harjoitus klo 8 ill. Torstaina, tk. 19 p. Miesten liiton ja naistenliiton kokouk set kirkossa klo 7:30 ill. Beechvvood: Pyhä Paavalin kirkkok: Maanantaina, tk. 16 p. Rippi koululuokka klo 6:30 ill. Lut herliiton kokous klo 8 ill. Mo lemmat ovat Wilbert Aution kodissa. Stambaugh: Tiistaina, 17 p. Jumalanpal velus presbyterialaisessa kir kossa kolmannella kadulla klo 7:30 ill. Saarnat ovat molem milla kielillä. Kaikki ovat ter vetulleita. R. Efraimson. MINNESOTAN RAUTA ALUEELLA Vermilion: Lokak. 15 p. Pyhäkoulu klo 9 aam. Englanninkielinen ju malanpalvelus klo 10 aam. Sandy: Lokak. 15 p. Pyhäkoulu klo 9:30 aam. Lokak. 17 p. Lutherliiton ko kous klo 7:30 ill. Lokak. 19 p. Priscilla Guild kokous klo 7:30 ill. Virginia: Lokak. 15 p. Suomenkielinen jumalanpalvelus klo 2 iltapäi vällä. Waasa: Lokak. 15 p. Englanninkie linen jumalanpalvelus klo 7:30 illalla Nick Heikkilän kodissa. Edmond Aho. ifi I d JLJdI I ifj M TT j.. Fg- ~T~{~" Tl ll.lm I.TH 1.1 m 1 WAT€. riOW \\\ LOW WATER BRIDGE... Tie bridge above wti deslgned by agTl cultural engineers for farms that have streams thai are difflcult to cross. Such a bridge will work In most ravin es and lasta lndeflnitely. TILATKAA KANSALLISKIRKON ENGLANNINKIELINEN LEHTI ITSELLENNE JA YSTÄVÄLLENNE THE LUTHERAN VOICE 1.50 vuosikerta NATIONAL PUBLISHING CO. DRAWER 432 Irormood, Michigan FIRST LUTHERAN KIRKKO Ely: Lauant., 14 p. Rippikoulu luokka klo 9 aam. Suun , 15 p. Suomenk. ju malanpalvelus klo 8 aam. Py häkoulu klo 9:30 aam. Englk. jumalanpalvelus klo 11 aam. Aikuisten rippikoulu klo 7 ill. Tiist., 17 p. Uskonnonope tusta 7 luokka klo 3 ip. Pyhä kouluopettajien kokous klo 7:- 30 ill. Keskiv., 18 p. Uskonnonope tusta 3 luokka klo 12:45 ip. 9 luokka klo 3 ip. Torst., 19 p. Uskonnonope tusta 5 luokka klo 8:40 aam. 8 luokka klo 3 ip. Rippikoulu klo 4 ip. Perj., 20 p. Uskonnonopetus ta 6 luokka klo 8:40 aam. 4 luokka klo 3 ip. Winton: Torst., 19 p. Suomenk. har taustilaisuudet klo 8 ill. Forest Center: Maanantaina, 16 p. Pyhäkou lu klo 3:30 ja 4 ip. Rippikoulu klo 6:30 ill. Englk. jumalan- j palvelus klo 7:30 ill. Aikuis ten rippikoulu klo 8:30 ill. H. K. Ranta. FITCHBURGIN MESSIAH LUTHERAN SEURAKUNTA Sunnuntai-aamuisin: Suomenkielin e n jumalan palvelus klo 9. Pyhäkoulu klo 10, ja englk. jumalanpalvelus klo 10:45. Keskiviikkona: Rippikoulu klo 4 ja kuoro harjoitus klo 8. Torstai-iltana: Kello 8 viikkoillan hartaus hetki ja ompeluseuran kah vitarjoilu. Kuukauden kolmas tiistai ilta klo 8 on naistenliiton ko kous. Kuukauden 4:jäs keski viikko-ilta klo Bon Lutherlii fon kokous. lehdissä ja seurakunnan viik- Sunnuntai-iltain toiminnas ta ilmoitetaan paikkakunnan kolehtisessä. —T. A. Esala, pastori 114 Mechanic St. Puhelin: 5-5616 NO. 45