Auttaja. [volume], March 11, 1954, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
Ilmestyy joka torstai IRONWOODISSA, MICH.
Toimittaja J. E. NOPOLA Liikkeenhoitaja
Puhelin :toimistoon 30 toimittajaa kotiin 1382
TILAUSHINNAT:
Koko vuoden (Yhdysvaltoihin ja ulkomaille) $3.00
Puolen vuoden $1.75
Kolmeksi kuukaudeksi $l.OO
AUTTAJA—Finnish weekly nevvspaper. Published every Thurs
day (except the last Thursday in June and December) by The
National Evangelical Lutheran Church, at Ironwood, Michigan.
BUBSCRIPTION RATEB: Per year, $3.00; six months,
$1.75; three months, $l.OO.
Advertising rates on application
tfirotereil a» Öeeond Class Mali Mattel- January 17, 1906. at the
Post Office at Ironwood, Michigan, under the Act of Congress
of Marc!» 3, 1879. Accepted for malling at Bpecial rate of
poatage provlded for in Section 1103 Act of October 3, 1917,
tuthorlzed July 19, 1918.
Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan
uskonnollisen kirjoituksen vuorollaan. Pitäkää
huoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan.
Aho, J maalisk. 14 p.
Aho, R J L maalisk. 21 p.
Beck, E maalisk. 28 p.
Efraimson, R huhtik. 4 p.
- iiiimmb—BP»*mw» l, <
1 M Alpo
2 T Kanerva
Joel. 2:12-19; Mtt. 6:16-21
3 K Paasto alkaa
4 TArijoutsi
5 P Laila, Leila
6 L Tarmo
2 Kor. 6:1-10; Mt. 4:1-11
7 S 1 Paastonaik. sunn.
8 M Vilppu
9 T Auvo
10 K Aura
11 T Kalervo
12 P Reko
13 L Hirvo
1 Tess. 4:1-7; Mt. 15:21-28
14 S 2 Paastonaik. sunn.
15 M Risto
16 T Ilkka
Anna tunnustus
Olemme jokainen kokeneet, miten hyvän vai
kutuksen se jätti, kun joku henkilö antoi tunnus
tuksen sanan suoritettuamme vaikean tehtävän tai
tehtyämme vilpittömän yrityksen suorittaa suuri
tehtävä. Jostakin käsittämättömästä syystä tuntuu
olevan paljon huokeampaa arvostella ja moittia
kuin antaa tunnustusta. Arvostelullakin on paik
kansa, mutta arvosteleminen on sellaista tehtävää,
että sitä taitavat vain harvat tehdä rakentavalla
tavalla. v
Tunnustuksen antaminen ei ole läheskään niin
arkaluontoista tehtävää kuin on arvosteleminen.
Vaikkapa tunnustuksen antaminen tapahtuisi hiu
kan runsaallakin mitalla, niin että se sivulliselta
saattaisi tuntua kehumiselta, niin ei se kuitenkaan
loukkaa eikä haavoita ketään. Ei ole lainkaan tar
peellista arkaillen ja tinkien puhua tunnustuksen
sanoja. Missä, näemme hyvää työtä, siellä saamme
tekijälle arkailematta antaa tunnustuksen.
Tässä haluaisimme erikoisemmin kiinnittää sa
nankuulijoitten huomiota erääseen asiaan, josta
lienee väärää käsitystä. On nimittäin paljon sellais
ia mieltä, että nuorelle sananjulistajalle ei sovi
antaa tunnustusta, sillä se johtaisi hänet ylpeyteen.
Poikkeustapauksessa saattaisi näin käydä, mutta
sääntönä voimme pitää, että nuori sananjulistaja
tarvitsee rohkaisun ja tunnustuksen sanoja paljon
•enemmän kuin vanna sananjulistaja, joka on jo
teoillaan osoittanut olevansa kykenevä sanaa julis
tamaan. Nuorta sananjulistajaa vaivaa ajatus, että
voiko hän menestyä Jumalan sanan julistajina.
Kuulijoitten rohkaisu ei suinkaan synnytä ylpey
den henkeä, vaan pikemmin rohkaisee nuorta sa
nanjulistajaa tekemään kaiken voitavansa julis
taakseen sanaa selvästi ja puhtaasti ja kootuakseen
ihmisiä seurakunnan yhteyteen.
Kun nuori sananjulistaja pitää selvän ja valai
sevan saarnan, voi hänelle aivan arkailematta an
taa tunnustuksen. Sellainen unnustus antaa hä
nelle iloisen mielen ja innostaa häntä tarkoin tutki
maan Jumalan sanaa ja ahkerasti tekemään Juma
lan valtakunnan työtä.
Älkää lakatko oppimasta
“Mut.« pysy sinä siinä, minkä olet oppi
nut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä
olet sen oppinut.’ 2 Tim. 3:14.
Monet ihmiset aloittavat elämänsä hyvin, mut
ta lopussa «elävät huonosti. Nuorukainen seisoo
Jumalan alttarin edessä ja lupaa olla uskollinen
koko elämänsä ajan. Mutta välinpitämättömyys
saavuttaa hänet ja tukahduttaa hyvän siemenen;
hän unohivc pysyä siinä, minkä on oppinut ja jo
hon hän uskoi. Hän unohtaa Vapahtajansa, Raa
mattunsa ja hengellisen elämänsä.
Me kulutamme paljon aikaa valmistuaksemme
maallista työtämme varten. Kulutamme paljon ai
kaa suunnitelmien tekemisessä, kun aiomme raken
taa talon tai liikehuoneen. Meidän tulisi myös ku
luttaa paljon aikaa paljon enemmän aikaa
17 K Kerttu, Kerttuli
18 T Eetu
19 P Jooseppi
20 L Suonio
Ef. 5:1-9; Lk. 11:14-28
21 S 3 Paastonaik. sunn.
22 M Vihtori
23 T Akseli
24 K Kaapo
Jes. 7iTÖ-15; Lk. 1:26-38
25 T Marianpäivä
26 P Immanuel, Immo
27 L Soini
Cni. 4:22-31; Joh. 6:1-15
28 S Puolipaastonsunn.
29 M Joonas, Jouni
30 T Usko
31 K Irma, Irmeli
valmistuaksemme tulevaa elämää varten, ettei sie
lumme näkisi nälkää ja kuolisi. Aika, joka kulute
taan hengellistä paranemista varten, on hyvin ku
lutettu.
Kerran maanviljelijä katsoi, kun poikansa leik
kasi viljaa tylsällä sirpillä, ja kysyi pojalta syytä
siihen. Poika vastasi: “On niin paljon viljaa leikat
tavana, etten tahtonut haaskata aikaa sirpin teroit
tamiseen.” “Poikani”, vastasi isä, “aika ei tule kos
kaan haaskatuksi, kun se käytetään aseen teroitta
miseen.”
Viisas mies aina seuraa tätä neuvoa. Hän pitää
aina Jumalalta saamansa aseet terävinä, erittäin
kin “hengen miekan”, joka on Jumalan kallis sana.
Hän pysyy siinä, minkä on oppinut, tietäen, että
hän siitä oppii pelastuksen tien uskon kautta Jee
sukseen.
Raamatusta aartehen
Löydät, etsi,
Ennenkuin sun rientäen
Kova kuolo vie.
Aarre se sjun rauhoittaa,
Rikastuttaa, riemuittaa,
Ilon ikuisen se tuo,
Sydämelles suo.
Rahatta jos halajat
Omakses sen aarteen saat.
Autuuden se täältä jo
Etsijälleen tuo.
Portals of Prayer.
(Suom. W. J.)
Mutta nyt ole luja, Serubbaabel, sanoo
Herra, ja ole luja, Joosua, Joosadakin poika,
ylimmäinen pappi, ja ole luja, maan koko kan
sa, sanoo Herra ja tehkää työtä; sillä minä olen
teidän kanssanne, sanoo Herra. Haggai 2:4.
Israelin kansa oli ollut orjuudessa, mutta nyt
kuningas Serubbaabelin johdolla rakensi uutta
temppeliä Herralle. Mutta pian rakennustyöt lai
minlyötiin ja israelilaiset menivät taistelemaan toi
sia kansojaavastaan. Siksi Herra sanoi heille: “Te
odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuo‘tte
kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätäh
den? Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona,
ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.
Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa
pidättää satonsa.” “Ole luja, maan koko kansa, ja
tehkää työtä.”
Eikö totta meistäkin, että väsymme työssäm
me. Maallisessa kutsumuksessamme sekä hengelli
sessä viinitarhaassa väsymme ja tahdomme jättää
työn sikseen. Silloin kun työssämme on paljon vai
vannäköä sekä hedelmät näyttävät olevan pieniä,
me joudumme masennuksiin, intomme kylmentyy
ia voimamme heikentyy. On hyvä siis kuulla Ju
malan sanan kehoitusta:
OLE LUJA JA TEE TYÖTÄ
Ole luja ja tee työtä. Tämä kehoitus lausuttiin
Serubbaabelille, Israelin kuninkaalle. Mutta tämä
kehoitus annettiin myöskin Joosualle, ylimmäiselle
papille. Eikö totta, että papit myöskin tarvitsevat
kehoitusta heidän työssään. Voi tapahtua niin, että
kun he innolla saarnaavat Jeesuksen Kristuksen
evankeliumia, että vain harvat tulevat sitä todis
tusta kuulemaan. Voi olla sellaisiakin seurakun
nissa, jotka vastustavat työn edistymistä eivätkä
tahdo kohdistaa sitä Jumalan sanan totuuksiin.
Silloin sananpal veli jän täytyy valittaa: “Kuka us
koo meidän saarnaamme, kenelle Herran käsivarsi
ilmoitetaan?” Siis rakas lukija, voit olla kehotuk
sena opettajallesi. Voit sanoa: “Ole luja ja tee työ
tä. Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimatto
malla ajalla, nuhtqle, varoita, kehoita, kaikella pit
kämielisyydellä ja opetuksella.”
Ole luja. Mutta mistä se lujuus tulee? Ei ihmi
siltä, sillä he ovat peräti heikkoja. He ovat kuol
leet rikoksissa ja synneissä. “Luonnollinen ihminen
ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä
se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää,
koska se on tutkisteltava hengellisesti.” Ainoastaan
Pyhä Henki voi armonvälikappaleitten kautta luo
da pelastavan uskon ihmisen sydämeen. Jumalan
sana on elämä ja voimallinen. Pietari kirjeessään
sanoo: “Te olette uudestisyntyneet, ette katoavasta,
vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän
ja pysyvät sanan kautta. Ja tärinä on se sana, joka
on teille ilosanomana julistettu.” Niin siis Herra
antaa meille voimaa hänen sanansa kautta. Mitä
useammin sitä luemme ja kuulemme, sitä lujem
maksi kasvaa meidän uskomme. Jumala ei vain
kehoita meitä olemaan lujia ja työtä tekemään; hän
samalla antaa välikappaleet, joiden kautta voimme
vahvistua ja työtä tehdä hänelle.
Suuressa armossaan Jumala on uskonut kirk
kokunnallemme sanansa sen puhtaudessaan ja täy
dellisyydessään. Hän on siunannut työtämme hen
gellisesti sekä aineellisesti. Niinkuin Israel, meillä
on väkeä, jonka kanssa voimme työtä tehdä; meille
on aineellisia siunauksia uskottu; meille on Juma
lan sanassa määrätty työohjelma, jonka ohjauksien
mukaan meidän tulee toimia. Mutta kuinka tisein
keskuudessamme puuttuu rohkeutta, intoa, har
tautta. Siis Jumala kehoittaa: “Ole luja, tee työtä,
AUTTAJA TORSTAINA, MAALISKUUN 11 P. 1954
"Nämä ovat kirjoi
tetut, jotta uskoisit
te. että Jeesus on
Kristus, Jumalan
Poika, ja jotta teillä
uskon kautta olisi
elämä hänen nimes
sään." Joh. 20:31. )
sillä minä olen teidän kanssanne.” Ehkä muutamat
eivät tiedä, kuinka paljon on vielä tehtävänä. Ehkä
muutamat ajattelevat, että työ on jo loppuun suori
tettu. Siis kysymme: Mikä on se työ mitä Herra
tahtoo, että tekisimme?
Mitä työtä vaadittiin Serubbaabelilta? Se oli
temppelin rakentaminen. Me myöskin rakennam
me temppeliä. Meistä sanotaan: “Te olette valittu
suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omai
suuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeu
teensa, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hen
gelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraa
maan hengellisiä uhreja, mitkä Jeesuksen Kristuk
sen kautta ovat Jumalalle mieluisia.” Se on meidän
tehtävämme levittää evankeliumia, tuoda ihmiset
Jeesuksen Kristuksen tykö omistamaan syntien
anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. “Mut
ta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät
usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät
ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole
julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei
ketään lähetetä?” Kirkkokunnassamme on monta
paikkaa, mitä kutsutaan lähetyskentiksi. Kotilähe
tyksen kautta näitä avustetaan, että voisivat jat
kaa kallista evankeliumin työtä, että toiset heidän
kanssaan saisivat iloita iankaikkisen elämän omis
tamisesta Jeesuksessa Kristuksessa. On siis tärkeää,
että kaikki seurakunnat kirkkokunnassamme täyt
täisivät osuutensa lähetystyön hyväksi, ei niin, että
tämä on kirkkokunnan jäsenten verotus, vaan kun
“Herra tarvitsee niitä”. Jeesus sanoo omillensa:
“Menkää, olkaa lujat, tehkää työtä.” Niin monet
vielä vaeltavat synnin pimeydessä ja asuvat kuo
leman varjon maassa tuntematta Jeesusta, heidän
Vapahtajaansa.
Niinkuin Jeesus muinoin kysyi Pietarilta, niin
hän kysyy meiltäkin: “Rakastatko minua?” vastat
kaamme: “Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät,
että olet minulle rakas.” Ja hän vastaa: “Ruoki mi
nun lampaitani.” “Ole luja ja tee työtä.” Siis tuo
kaamme ilmi töillämme ja lahjoillamme, että tun
nustuksemme on vilpitön.
O. E. Aho.
Kolme ihanaa hedelmää
KIRJ. E. PENTTINEN.
Roomalaiskirjeen viidennen luvun alkupuoli
on nyt tutkistelumme kohteena. Saamme siinä tu
tustua muun muassa kolmeen ihanaan uskonvan
hurskauden, hedelmään.
Ensimmäinen niistä on rauha Jumalan kanssa.
Apostoli kirjoittaa: “Koska me siis olemme uskosta
vanhurskaiksi tullefet, niin meillä on rauha Jutna
lan kanssa.” Kyllä tämä on suloinen hedelmä. On
ihmeellistä, että syntisen ihmisen välit voivat olla
selvät vanhurskaan Jumalan kanssa. Miten se on
mahdollista? Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka
kautta meille on annettu pääsö tähän armoon. Il
man Kristusta emme uskaltaisi ajatellakaan mitään
sellaista. Hän on välimies, ja hänen turvissaan
voimme lähestyä Jumalaa rauhallisin mielin.
Toinen ihana uskonvanhurskauden hedelmä on
toivo. Paavali sanoo siitä: “Meidän kerskauksemme
on Jumalan kirkkauden toivo.” Tämä merkitsee si
tä, että ne, jotka uskovat Kristukseen, tietävät var
masti tulevansa Jumalan kuvan kaltaisiksi. Täällä
on jokainen heistä itsessään Jumalan kirkkautta
vailla, mutta tulee päivä, jolloin Herran pyhät lois
tavat niinkuin aurinko. Tätä päivää he odottavat
ilolla, ja samalla he kiittävät Herraa siitä, että tä
mä heidän toivonsa ei salli heidän häpeään joutua.
Miten uskosta vanhurskautetuilla voi olla täl
lainen varmuus? On sellaista, mikä vahvistaa hei
dän toivoaan.
Apostoli osoittaa, että elämän kärsimyksetkin
ovat kristittyjen toivon tukena. Kun he näet huo
maavat, että ne saavat aikaan kärsivällisyyttä ja
että kärsivällisyys saa aikaan koettelemuksen kes
tämistä, he päättelevät mielessään, että koska Her
ra auttaa heitä näin ihmeellisesti matkan vaivoissa,
niin kyllä hän varmasti vie heidät onnellisesti pe
rille.
Mutta kristittyjen toivolla on muutakin tukea.
Jumalan Pyhä Henki on näet kirkastanut heille
Kristuksen kuoleman merkityksen. Siksi he käsit
tävät, että Kristus kuoli oikeaan aikaan jumalatto
mien edestä. Tässä he näkevät Jumalan rakkauden
ihanimman ja suurimman ilmestyksen. Kristuksen
kuolema on heidän toivonsakin perustus. Sen kaut
ta he ovat näet tulleet sovitetuiksi Jumalan kanssa,
ja Jeesuksen veressä heidät on vanhurskautettu
Jumalan edessä.
Lisäksi Kristukseen uskovat tietävät, että hei
dän Herransa elää. Se taas, että hän elää, vakuuttaa
heitä siitä, että he todella tulivat sovitetuiksi hänen
kuolemansa kautta. Uskovat tietävät myöskin, että
heidän Herransa muistaa heitä taivaassa ja että
jokainen uskovainen on hänen huolenpitonsa koh
teena. Kuinka he voisivat siis epäillä toivonsa to
teutumista?
Kolmannen uskonvanhurskauden ihanan he
delmän Paavali esittelee sanoessaan, että Jumala
kin on meidän kerskauksemme. Tämä viittaa sii
hen iloon, mitä uskovat tuntevat ajatellessaan Ju
malaa. Tämä on iloa Herrassa. Hän on uskoville lä
heinen olento, heidän oma Isänsä. Hän rakastaa
heitä iankaikkisella rakkaudella. Hänelle he saavat
puhua kaikista asioistaan. Hänellä on annettavana
heille iankaikkinen kotil Kyllä tämä kaikki synnyt
tää kerskauksen halua. Tällainen kerskaaminen on
luvallista. Se on tärkeätäkin, silla siten kiitämme ja
kunnioitamme Jumalan pyhää nimeä.
Palkkakysymys Jumalan valtakunnassa
(Septuagesimasunnuntaina)
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopu
neet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me liitä saamme. 1 * Niin Jeesus
sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jol
loin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka
olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita
Israelin kahtatoista sukukuntau. Ja jokainen, joka on luopunut taloista
tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun
nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen
elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimei
set ensimmäisiksi." Matt. 19:27-30.
Palkkakysymys näyttelee suurta osaa maailmassa. Se ai
heuttaa jopa lakkoja ja rettelöitä. On korkeita ja taas hyvin
pieniäkin palkkoja. Jumalan valtakunnassa on aina korkea
palkkataso, ja siinä ei ole milloinkaan työttömyyttä.
Tekstimme edellä olevassa raamatunkohdassa kerrotaan
työnhakijasta, jolla oli hyvät suositukset. Hän oli noudatta
nut Jumalan käskyjä nuoruudesta asti; hän oli nuori ja rikas
ja oli hallitusmies. Luukas erityisesti mainitsee, että Jeesus
rakasti häntä. Jeesus tarjosi hänelle hyvän toimen ja sangen
suuren palkan: “Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köy
hille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa, ja tule ja seuraa
minua.” Mutta nuorukainen ei hyväksynyt tarjousta, vaan
meni pois murhemielin.
Tämän johdosta Jeesus lausui: “Helpompi on kamelin
käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan val
takuntaan.” Sen kuultuaan opetuslapset epätoivoisina kysyi
vät: “Kuka sitten voi pelastua?” Mutta kun Jeesus vakuutti:
“Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mah
dollista”, niin he menivät toiseen äärimmäisyyteen ja sanoi
vat: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet si
nua; mitä me siitä saamme?” Sellainen on tuo palkkakysy
mys. Väliin epäillään, päästäänkö ollenkaan taivaaseen. Vä
liin taas kysellään: millaista palkkaa meille maksetaan? Pie
tarin kysymykseen, josta itsehurskaus pilkistää, Jeesus kui
tenkin vastaa, että Jumala todellakin palkitsee palvelijansa.
Kuinka on tämä ymmärrettävä? Yhdeltä puolen Raamattu
kiroaa kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin (Gal. 3:10).
Toiselta puolen se lupaa palkan niinkin vähäisestä palveluk
sesta kuin on pienen vesimaljan antaminen (Matt. 10:41-42),
Jeesus käskee uskovaisia iloitsemaan siitä, että heillä on suuri
palkanmaksu, ja kuitenkin varoittaa: “Kun olette tehneet
kaikki, mitä teille on käsketty, niin sanokaa: ‘Me olemme
ansiottomia palvelijoita.’ ” Tekstimme herättämänä astuu siis
eteemme tärkeänä palkkakysymys Jumalan valtakunnassa.
Kysymme ensiksi:
Ketkä palkitaan?
Maailma on sitä mieltä, että kaikki ne palkitaan, jotka
elävät tämän kultaisen säännön mukaan: “Niinkuin te tah
dotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.” Vää
rät opit lisäävät siihen niille ominaisia tekoja. Mutta kaikki
ovat yksimielisiä siitä, että ihmisellä täytyy olla ansiota pe
lastukseen. Paavin kirkko sanoo pyhien tehneen niin paljon
ylimääräisiä hyviä tekoja, että siten kertyneestä varastosta
voidaan antaa niille, joilla ei ole hyviä töitä.
Mutta Jumala sanoo, “ettei mikään liha tule hänen edes
sään vanhurskaaksi lain teoista”. Pelastus ei ole palkka, sillä
iankaikkinen elämä on Jumalan armolahja Kristuksessa Jee
suksessa (Room. 6:2’). “Sillä armosta te olette pelastetut us
kon kautta, ette itsenne kautta se on Jumalan lahja ette
tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” Ef, 2:8-9. Jeesus on
sen meille ansainnut täydellisimmällä kuuliaisuudellaan,
viattomalla kärsimisellään ja katkeralla kuolemallaan. Se
annetaan lahjaksi kaikille, jotka uskovat. Pelastuksen asiassa
ei siis ainoankaan kohdalla tule mikään ansio eikä palkitse
minen kysymykseen. “Sillä ei ole yhtään eroitusta. Sillä kaik
ki ovat syntiä tehneet ja oyat kirkkautta vailla ja saavat
lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen
kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Room. 3:23-24.
Mutta niille, jotka ovät ilman tqitä, sulasta armosta, yk
sin uskon kautta Kristukseen vanhurskaat ja Jumalan lapset,
Raamattu kuitenkin lupaa palkan ihan kaikesta, mitä he tääl
lä tekevät uskossa Jeesuksen nimeen. Jeesus sanoo, että jo
kainen joka luopuu jostain “minun nimeni tähden”, saa pal
kan. Kristitty haluaa luopua kaikesta, minkä sana kieltää.
Hän luopuu sellaisestakin, mikä itsessään on hyvää ja luval
lista, jos se estää häntä rakastamasta ja kunnioittamasta Jee
suksen nimeä.
Hän tekee näin armon opettamana, sillä Kristuksen rak
kaus on vuodatettu hänen sydämeensä. Jos hän tekisi jotain
palkan tähden, ei hän enää tekisi sitä Jeesuksen nimen täh
den eikä häntä palkittaisi. Ei hän rohkene ajatella: “Minä
teen hyvää, että Jumala olisi minulle hyvä; minä uhraudun,
että Herra minua siunaisi.” Sen sijaan hän sanoo: “Jumala
on sangen hyvä; kuinka taitaisin häntä kyllin kiittää? Jumala
on siunannut minua kaikkinaisella siunauksella Kristuksessa;
kuinka voisin häntä kyllin rakastaa?” Mutta vaikka kristitty
ei teekään mitään palkan toivossa, niin Jumala on kuitenkin
ylenpaltisessa hyvyydessään sangen runsaskätinen ja ante
lias. Hän ei ota mitään lapsiltaan antamatta heille monin ker
roin takaisin. Hänen antamastaan hyvästä he hänelle anta
vat, ja siltikin hän palkitsee kaiken jumalallisen rikkautensa
mukaan.
“Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi/’ Fari
seukset ja kirjanoppineet muinoin olivat aivan ensimmäisiä.
Mutta Jeesus pani heidät ihan viimeisiksi, kokonaan osatto
miksi autuudesta. Tänäkin päivänä on paljon ensimmäisiä
kirkollisen työn kaikilla aloilla. Paljon ovat he työtä tehneet,
paljon aikaan saaneet, paljosta on meidän heitä kiittäminen.
Mutta voi käydä niin, että monet heistäkin joutuvat viimei
siksi. Minkä tähden? Ehkäpä he eivät olekaan tehneet niin
paljon Jeesuksen nimen kuin oman nimensä tähden. Ehkäpä
he ovat unhoittaneet, ettei ole muuta eroa jaloimmankaan
pyhän ja kurjimman syntisen välillä kuin se, minkä Jumalan
ermo on aikaansaanut. Parhainkin kristitty kantaa aarrettaan
saviastiassa. Mitä enemmän, hänelle on annettu, mitä kor
keammalle hän kohoaa, sitä tärkeämpi on muistaa: “Monet
ensimmäiset tulevat viimeisiksi.”
Samoin tulevat “monet viimeiset ensimmäisiksi.” Publi
kaanit ja portot menevät hurskasten fariseusten edellä Juma
lan valtakuntaan. Jeesus sanoo, että viimeisenä päivänä hyl
jätyt “valtakunnan lapset” katselevat, kun ihmiskunnan sak
koja, noita viimeisiä, kokoontuu maailmaan kaikilta kolkilta
juhlimaan patriarkkain kanssa kirkkauden valtakunnassa!
(Jatk. siv. 5)
NO. 10