Auttaja. [volume], August 19, 1954, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
Ilmestyy jolu torstai IRONWOODISSA, MICH.
Toimittaja J. E. NOPOLA Liikkeenhoitaja
Puhelin :toimistoon 30 toimittajan kotiin 1382
T-ILAUBH INNAT:
Koko vuoden (Yhdysvaltoihin ja ulkomaille) $3.00
Puolen vuoden $1.75
Kolmeksi kuukaudeksi $l.OO
AUTTAJA— Finnish weekly nevvspaper. Publishevd every Thurs
day (except the last Thursday in June and December) by The
National Evangelical Lutheran Church, at Ironwood, Michigan.
BUBBCRIPTION RATES: Per year. $3.00; six months,
$1.75; three months, $l.OO.
Advertising rates on application
Cratered a.s Seoond Clas» Mali Mutter January 17.1906. at the
Post Office at Ironwood, Michigan, under the Act of Congreu
ot March 3, 1879. Accepted for malling at Special rate of
postage provided for in Section 1103 Act of October 3, 1917,
authorlzed July 19.1918.
Pappien velvollisuus on kirjoittaa Auttajaan
uskonnollisen kirjoituksen vuorollaan. Pitäkää
huoli, että kirjoitus saapuu painoon aikanaan.
Wiskari, M elok. 22 p.
Ylinen, El elok. 29 p.
2 Piet. 1:16-18; Mt. 17:1-8
1 S 7 Kolm. p. jälk. s.
2 M Kimmo
3 T Maria, Meeri
4 K Veera
5 T Salme
6 P Toimi
7 L Lahja
RmT 8:12-17; Mt. 7:15-21
8 S 8 Kolm. p. jälk. s.
9 M Oma
10 T Lauri
11 K Sanna
12 T Klaara
13 P Okko
14 L Onerva
1 Kor. 10:6-13; Lk. 16:1-9
15 S 9 Kolm. p. jälk. s.
Mielestämme ajankohtainen esitys
Koska Suomi-Synodissa ilmenee sellaista miel
tä, että heidän seminaarinoppilaansa olisi lähetet
tävä johonkin suurempaan luterilaiseen seminaa
riin lukemaan, koska pienen seminaarin ylläpitä
minen tuottaa monia vaikeuksia, olisi meillä eräs
esitys tehtävänä, joka ainakin.meidän näkökulmas
ta nähtynä näyttää hyvältä ja toivottavalta. Koska
Kansalliskirkon ja Suomi-Synodin kesken on ai
van melkein Kansalliskirkon perustamisesta asti
etsitty tietä, joka johtaisi kirkkokunnat yhteen,
ja kun yhteyden etsiminen yhteisen opin ja tun
nustuksen pohjalla on aivan raamatullista ja Ju
malan mielen'mukaista, ajattelemme, että ehkäpä
tässä taitteessa löytyykin oivallinen ratkaisu koko
asialle. Eikö olisi mahdollista, että molempien
kirkkokuntien papit kasvatettaisiin saman kirkko
kunnan seminaarissa. Esityksemme on, että Suomi-
Synodi lähettäisi seminaarinoppilaansa Spring
fieldin Concordia seminaariin. Jos molempien kirk
kokuntien papit valmistettaisiin tässä samassa se
minaarissa, tapahtuisi kirkkokuntien yhtyminen
vuosien kuluessa aivan automaattisesti.
Jumaluusopillinen kasvatus Springfieldin se
minaarissa on joka suhteessa pätevä. Ja tämän li
säksi on Springfieldin seminaarin akateeminen ta
so siksi korkea, että esim. Minnesotan valtion yli
opisto sallii Springfieldin graduaattien jatkaa lu
kujaan mainitussa yliopistossa maisterin arvoa
varten ei ainoastaan teologisessa vaan myöskin
esim. kasvatusopetuksellisessa tiedekunnassa.
Emme tee tätä esitystä missään kevytmielisyy
dessä, vaan siinä uskossa, että jos molempien kirk
kokuntien papit kasvatettaisiin samassa seminaa
rissa, alkaisivat kukkulat laskea ja laaksot kohota
sillä tiellä, joka johtaisi kirkkokuntien yhteyteen.
Pelkäämme, että siinä tapauksessa, että Suomi-Sy
nodi lähettää seminaarinoppilaansa United Lut
heran kirkon seminaariin, yhteyden tien kukku
lat kohoavat ja laaksot laskevat.
Iloitsemilleko, kun syntinen katuu?
“Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle.”
Luuk. 15:28.
Kertomuksessa tuhlaajapojasta Jeesus opettaa,
että meidän taivaallinen Isämme ottaa vastaan
avosylin ja anteeksiantavin sydämin jokaisen syn
tisen, joka katuu syntinsä ja palajaa Hänen luok
seen, huolimatta siitä miten kauas hän on eksynyt
tai kuinka syvälle uponnut syntiin. Ja kup synti
nen katuu, taivas riemuitsee.
Olemmeko me valmiit ottamaan vastaan katu
vaisen syntisen, varsinkin, jos hän on syyllinen
“suuriin” synteihin, jotka ovat antaneet hänelle
huonon maineen? Lausummeko heidät tervetul
leiksi kirkkoomme? Otammeko heidät takaisin ys
täväpiiriimme? Olemmeko iloisia siitä, että he ovat
palanneet takaisin? Tai otammeko heidät vastaan
epäilevällä sydämellä ja rajoitetulla luottamuksel
la?
16 M Aulis
17 T Verneri
18 K Lemmitty
19 T Mauno
20 P Samuli
21 L Sulo
1 Kor. 12:2-11; Lk. 19:41-47
22 S 10 Kolm. p. jälk. s.
23 M Varma
24 T Perttyli, Perttu
25 K Loviisa
26 T Ilma, Ilmi
27 P Pohto
28 L Tauno
1 Kor. 15:1-10; Lk. 18:9-14
29 S 11 Kolm. p. jälk. s.
30 M Immo
31 T Arvi
On synti olla iloitsematta sellaisesta tapahtu
masta, josta kaikki taivaan asukkaat iloitsevat.
Kuinka voimme vihata tai inhota sellaista ihmistä,
jonka edestä Kristus on vuodattanut pyhän, kal
liin verensä ja joka on tullut Pyhän Hengen johda
tuksesta huomaamaan erheellisen tiensä? Kuinka
häpeällistä itsevanhurskautta, kun me kelvottomat
syntiset kieltäydymme ottamasta veljeksemme
häntä, jonka taivaallinen Isämme ottaa vastaan
lapsenaan! Jos Jumala on varjellut meitä joutu
masta sellaisten syntien ansaan, joihin veljemme
joutui, meidän tulisi olla siitä nöyriä eikä ylpeitä,
kiitollisia eikä vihamielisiä.
1
Kirkko on syntisten sairaala eikä jokin pyhien
seurahuone. Armosta eikä omasta hyvyydestämme,
olemme, mitä olemme. Katukaamme sitä itsehurs
kautta, joka tekee meidät surullisiksi, kun synti
nen kääntyy Hänen puoleensa, joka ottaa vastaan
syntisiä. Olkaamme iloisia, oikein iloisia, kun syn
tinen tekee parannuksen.
Herra, auta meitä iloitsemaan, kun syntiset
katuvat. Amen.
Portals of Prayer.
Suom. W. J.
Jumalan kansan hopeatorvet.
Kirj. E. Penttinen.
Niiden monien määräysten joukossa, joita Ju
mala antoi Israelille Siinailla, oli eräs, joka koski
hopeatorvien valmistamista ja käyttöä.
Oli tehtävä kaksi torvea, ja Aaronin poikien
oli niitä puhallettava. Niitä oli kaksi, koska soitta
jiakin oli kaksi. Salomon aikana tämä tehtävä kuu
lui 120 papille.
Näillä kahdella hopeatorvella oli määrätty tar
koitus. Niitä oli käytettävä kansan kokoonkutsu
miseen, leirien liikkeellepanemiseen ja hälytyk
sen antamiseen, kun oli lähdettävä sotaan. Niitä
oli soitettava myöskin ilopäivinä sekä juhlina ja
uudenkuun päivinä, kun uhrattiin polttÖ- ja yh
teysuhreja. Lisäksi ne muistuttivat israelilaiset
Jumalan mieleen, kuri he läksivät taisteluihin.
Myöskin uuden liiton kansalla on kaksi hopea
torvea. Sellainen on ensiksikin Jumalan sana. Se
kokoaa Herran kansaa yhteisiin jumalanpalveluk
siin. Se kehoittaa heitä myöskin lähestymään Her
raa pyhin ja iloisin mielin ja kuuntelemaan, mitä
hänellä on heille sanottavana. Puhaltakaamme tä
tä torvea. Kutsukaamme kalliisti lunastettuja, nii
täkin, jotka eivät vielä tunne Kristusta, Herran
huoneeseen.
Herran sanan torvi antaa myöskin kehoituk
sen lähtemään liikkeelle taivaan maata kohti. Se
muistuttaa uskovia siitä, että he ovat matkalla ja
että luvattu maa on päivä päivältä lähempänä.
Saakoon tämä torvi liikkeelle niitäkin, jotka eivät
ole vielä mukana.
Herran sanan torvi muistuttaa myöskin taiste
luista. Se kuuluttaa; “Taistele uskon jalo taiste
lu.” Se kaiuttaa ilmoille tällaisen kehoituksen:
“Kärsi sinäkin vaivaa niinkuin jalo Kristuksen
Jeesuksen sotamies.” Jumalan sotatorvessa on roh
kaiseva ääni: “Mutta näissä kaikissa me saamme
jalon voiton hänen kauttaan, joka on mitä rakas
tanut.”
Sanan torvi tekee meidän juhlamme oikeiksi
juhliksi. Mitäpä ne olisivatkaan ilman Jumalan sa
naa. Sana sytyttää sydämemme juhlavireeseen ja
riemuun, kun se julistaa meille Jumalan suurta
rakkautta ja sitä ihmeellistä armoa, joka on il
mestynyt Kristuksessa pelastukseksi kaikille ih
misille.
Tämän torven puhaltaminen on uskottu eri
koisena virkana sanansaarnaajille. Heidän on pu
hallettava niin, että torvi antaa kirkkaan ja selvän
äänen. Sana on sarnattava oikein, tarkasti, täsmäl
lisesti ja yksinkertaisesti. Tämä vaatii paljon “soit
toharjoituksia” ja Herran Hengen opetusta. Miten
heikoksi “torvensoittajaksi” saarnaaja tavallisesti
tunteekaan itsensä! Mutta on maailmassa ollut
mestarisoittajiakin, joiden soitto on aukaissut mo
nien sydämet Kristukselle ja joiden soitto on jää
nyt kauniina kaikumaan monien mielissä tahi pai
netun sanan muodossa heidän siirryttyään taivaan
maahan.
Vaikka sanan torven puhaltaminen kuuluukin
erikoisesti Jumalan sanan saarnaajille, ei sen käyt
täminen kuitenkaan rajoitu tähän. Herra Jeesus
tahtoo näet, että jokainen hänen opetuslapsensa
olisi hänen todistajansa. Kun kerrot Jeesuksesta
ja kehoitat toisia uskomaan Vapahtajaan, silloin
soitat Jumalan kansan hopeatorvea. Koeta opetel
la puhaltamaan sitä. Herra voi siunata todistuksesi
ihmeellisellä tavalla.
Jumalan kansalla on toinenkin torvi. Se on ru
kouksen torvi. Miten monenlaisia ääniä lähteekäärt
siitä. Väliin siitä kuuluu surunvalitusta, väliin har
rasta pyyntöä, väliin siitä taas helisee taivasta koh
ti kirkas Herran ylistys. Näinhän meitä kehoite
taankin sanassa: “Jos joku kärsii vaivaa, niin ru
koilkoon; jos joku on hyvillä mielin, niin veisat
koon kiitosta.” Me olemme huonoja rukoilijoita.
Usein on tahti väärä, ja torvi on monta kertaa ai
van kuin tukossa. Mutta älkäämme lannistuko.
Herra tuntee meidät ja meidän heikkoutemme, ja
hän on kärsivällinen. Hän myöskin pitää meidän
“musiikistamme”, kun lähestymme häntä nöyrinä,
Jesuksen nimessä, hänen tahtoonsa taipuen ja hä
nen hyvyyttään ylistäen.
AUTfAJA TORSTAINA, ELOKUUN 19 P. 1954
Suomessa, isien maassa
Suomea lähetessämme olivat saaret ensin ter-'
vehtimässä. Kuljettiin kotvan aikaa lähellä Raip
paluodon saaristoa, jonne piispa Melartin oli aika
naan määrännyt F. G. Hedbergin papiksi, kun va
pautti hänet Oulun “vankeudesta”. Yksitoikkoisel
ta näytti tuo saari kallioineen ja mataline mänty
metsineen. Näkyipä sitten Vaasan sokeritehtaan
savutornit ja kaupungin rakennukset. Kun rantaan
astuttiin, oli yli puoliyön, mutta kaikki oli valoisaa.
Ilman valoja, kuin päivällä konsanaan, ajoimme
Central hotellin eteen. Tämä oli ensi yömme Suo
messa, isien maassa. Aamulla sain hiukan katsella
Vaasaa useine mukulakivikatuineen ja rakennuk
sineen, joista toiset olivat uusia, toiset hyvinkin
vanhoja. Puhelimitse sain nyt yhteyden Hämeen
linnaan. Kun oli ollut epävarmaa mihin ja milloin
saavutaan, en ollut past. Uppalalle ilmoittanut en
nemmin. Kovin oli hän yllätetty kuullessaan, että
olimme Vaasassa. Sillä hän otaksui meidän saapu
van Turkuun ja oli aikonut olla siellä meitä vastas
sa. Vastaanottojärjestelyt jäivät nyt toteuttamatta,
mutta saimmehan sensijaan tulla suoraapäätä hei
dän kotiinsa.
Vaasasta kun lähdettiin, arvelimme: Onko
tämä Suomi? Sillä katu- ja tiemerkit olivat ensik
si ruotsiksi, suomeksi vasta alempana. Mutta eihän
kauan kestänyt ajella, kun kaikki oli jo selvää suo
mea. Tultiin kylään toisensa jälkeen, joiden nimet
olivat tutut, joista olivat kotoisin monet palvele
mieni seurakuntien jäsenet. Katselimme maisemaa
pienoisia mäkiä ja laaksoja, pelto- ja niittytilk
kuja, metsiä mäntyineen ja koivuineen, kallioita ja
kiviä. Näkyi hirsirakennuksia ja punaisia puutalo
ja. Aloin ymmärtää, miksi suomalaiset Amerikassa
olivat etupäässä asettuneet asumaan Minnesotaan,
Michiganiin, Wisconsinin, Massan ja N. H. valtioi
hin ja Kanadaan. Järviä ja virtoja emme vielä sa
nottavasti nähneet. Kaikessa oli jotain tuttua ja
kuitenkin uutta, jotain kaunista ja samalla ikävän
tuntoista; Suomi isien maa, jossa vanhempamme
olivat syntyneet ja kasvaneet, josta olivat nuorina,
uskaljaina lähteneet ja jonka lähdön seurauksena
me olimme amerikkalaiset! Noita kaikkia ajatelles
sa muistin “Maamme” laulun sanoja; “On Suomi
köyhä, siksi jää, Jos kultaa kaivannet. Sen vieras
kyllä hylkääjää, Vaan meille kallein maa on tää
...” Teki kovin mielemme ajaa suoraan Alajärvelle
vanhempieni synnyinseudulle ja Lesti järvelle, jos
ta vaimoni vanhemmat olivat kotoisin. Ne käynnit
täytyi nyt kuitenkin jättää myöhemmäksi ja kii
ruhtaa määränpäähän. Iltapäivällä saavuttiin Hä
meenlinnaan. Yhden kyselyn jälkeen löytyi Puu
tarhankatu ja kohta nähtiin mies hymyilevänä
tulevan kadulle ja viittovan, minne on ajettava. Yli
30 vuotta oli kulunut siitä, jolloin pastori Uppala
oli vieraana kodissamme Jersey Cityssä. Silloin
olimme vastikään perustaneet kotimme. Nyt saim
me olla hänen vierainaan. Kyllähän vuodet olivat
meihin leimansa lyöneet, mutta yhtäkaikki olim
me veljet vaeltaen samaa uskonkuuliaisuuden tie
tä. Paljonhan oli puhuttavaa, paljon kuultavaa.
“Tämä on kuin unennäköä”, toisti pastori usean
kerran. Ja niinhän se olikin ja kuitenkin totta.
Vuorokauden kuluttua, heinäkuun 1 p., siis
Marian ilmestymispäivän aattona lähdettiin past.
Uppalan kera Lahteen. Kun kirkon ja pappilan
eteen saavuttiin, oli seurakunnan jäseniä vastassa:
Valokuva otettiin, vaimolleni pantiin ruusu rin
taan ja kun oli tervehditty, opastettiin meidät uu
teen kotiimme. Sinne tulo oli hauska yllätys. Huo
neet olivat tilavia ja kolmessa huoneessa oli suo
malainen “fire place”; rakennuksessa muuten
keskuslämmitys. Kaikki oli uusittu, maalattu, ta
piseerattu. Kaunis kahvipöytä oli valmiina. Kun
siitä olimme nauttineet, piti seurakunnan esimies
Viljo Malkavaara sydämellisen tervehdyspuheen
ja osoitti työhuoneeni ja vierassalin seinillä olevia
kauniita maalauksia, jotka olivat meille tuliais
lahjoja ja muistoja. Molemmat kuvat oli maalan
nut seurakuntamme jäsen Terho Apponen. Ne ovat
kauniit, pysyvät muistot Suomesta.
Kun vieraat olivat poistuneet, tutustuimme
tarkemmin uuteen kotiimme. Tarpeellinen kalusto
oli laitettu ja luvattiin, että mitä lisää tarvitsem
me ,se hankittaisiin. Postiakin oli saapunut, joten
tuntui, että Amerikka ei sentään ollut kaukana.
Seuraavana aamuna lähdettiin kauppoihin tu
tustumaan, ruokia ostamaan. Ensi kertaa olimme
torilla. Olipa “kivaa” tarkastella, tutustua ja ostaa
kin. Paljon myyjiä, paljon ostajia. Näki maalaista
ja kaupunkilaista ja kaikki puhuivat suomea! Hy
viä myyjiä olivat ihan lapsetkin. “Mitäs sais her
ralle olla?” kuului yhtä mittaa. Erittäin kiinnos
tuin pikku pojasta, joka hääräili suuren korikasan
ääressä ja näppärästi näytteli erilaisia koreja ja
mainiosti kehui niiden hyvyyttä. Kauppoihin men
täessä huomasi todella, ettei olla Amerikassa. Ku
kin kauppa käsittelee vain omaan erikoisalaansa
kuuluvaa tavaraa, että täytyy oppia, mistä mitäkin
lajia menee hakemaan: lihaa lihakaupasta, leipää
leipurista, kasvista tai maitoa jne. taas eri kaupasta.
Pukukaupasta saa vain pukuja, paitakaupasta pai
toja, kenkäkaupasta kenkiä, kemikaalikaupasta n.s.
“toilet articles”, tärkkiä ym., apteekistä vain roh
toja ja lääkkeitä. Ostoksilla käynti on siis pitkä
juttu, johon menee aikaa. Lahden kaupunki on
kuin nopeasti kasvanut poika, jonka pöksyt ovat
vallan pienet. Rakennuksia, katuja, jne. ei ole eh
ditty laittaa niin nopeasti kuin kaupunki on kasva
nut. Suuria 6-8-kerroksisia taloja nousee monella
suunnalla. On paljon kaunista ja paljon kesken
eräistä.
Kirkkomme on kaunis ja tilava, aivan lähellä
kaunista rautatieasemaa ja ihan kaupungin keskus
tassa. Alakerrassa on kerho-, toimisto- ym. huonei
ta. On kirjoitus- ja monistuskoneet, hyvä varasto
värillisiä raamatullisia varjokuvia, kuvakone, urut
kirkossa ja alasalissa, vieläpä torviakin orkesteria
varten. Toimintavälineitä ja -mahdollisuuksia on
siis runsaasti, ja onhan kaupungissa kansaa noin
40 tuhanteen asti.
Sunnuntaiksi ei oltu vielä ilmoitettu jumalan
palveluksia ja kun paraikaa oli Helsingissä suuret
evankeliumijuhlat, läksin lauantaiaamuna junalla
Helsinkiin .Olin kuullut hitaista Suomen junista,
mutta tämä porhalsi vinhaa vauhtia eikä kauan
kestänyt perille pääsy. Sain istua puisella penkillä,
mutta takaisin tullessa sain jo ihan topatun istui
men. Suomalaiset muuten ovat kovia matkusta
maan, ainakin kesällä. Junia ja linja-autoja kulkee
yhtenään ja kaikki ovat täynnä.
Lauantai-iltapäivällä menin Luther-kirkkoon.
Kuulin saarnan sekä esitelmän. Väliajalla tapasin
past. Karenin ja johtaja Rapelin. He esittelivät mi
nulle useita muita pastoreita. Illalla oli juhlia
kaupungin kirkoissa. Menin Johanneksen kirk
koon, jossa saarnasi rov. J. E. Hakala. Sunnuntai
aamuna oli jälleen tilaisuuksia eri kirkoissa. Menin
ensin Suurkirkkoon, josta olin paljon kuullut.
Hämmästyin, kun siellä oli vain saman verran ih
misiä kuin minulla oli tavallisesti suomalaisissa
jumalanpalveluksissa Fairportissa. Sitten huoma
sin, että tämä olikin ruotsalainen jumalanpalvelus.
Eivät ainakaan ruotsinkieltä puhuvat näyttäneet
olevan Sanan tarpeessa. Kirkko on suuri ja juhlal
linen. Granaattirappuja saa kiivetä 52 askelta!
Poistuin hiljaa mennäkseni suomalaiseen jumalan
palvelukseen. Läksin kävelemään Kallion kirk
koon. Saavuin sinne myöhästyneenä, sillä matkaa
oli enemmän kuin luulin. Tämäkin kirkko on juh
lallisen korkealla paikalla ja on hyvin kaunis. Kan
saa oli runsaasti kaikissa näissä juhlatilaisuuksissa.
Iltapäivällä kuulin Luther-kirkossa rov. Rapelin
puheen Japanissa käynnistään sekä Ev. Yhd. lähe
tystyöstä. Esitys oli kiinnostava ja opettavainen.
Alussa puhuja teki kysymyksen: Miksi Ev. Yhd.
alkoi Japanissa itsenäisen lähetystyön, kun Suo
men Lähetysseuran toimesta oli jo pakanalähetys
työ käynnissä? Vastaus oli: Opillisista syistä. Sel
vää se. Myöhemmin hän kertoi, että Suomen kirk
ko on omistanut myös Yhdistyksen lähetystyön
omakseen. Kuitenkaan ei käynyt ilmi, miten on
käynyt opillisten syiden. Tauon jälkeen oli määrä
mennä puistoon juhlimaan. Ilmoitettiin, että vaik
ka oli sateen uhka, tiedusteluihin oli “weather
man” vakuuttanut, että ei sadetta tule. Sade kui
tenkin tuli, joten Suomen sääprofeetat eivät ole sen
parempia kuin Amerikankaan! Sateen vuoksi en
siis enää mennyt noihin juhliin. Mutta ennätin
hän jo paljon kuulemaan, näkemään ja oppimaan.
Tahdoin avomielisesti amerikkalaisen luterilaisen
kristityn kannalta tutustua kaikkeen. Tunsin myös
paljon saaneeni. Ennätinhän myös näkemään mel
ko paljon Helsinkiäkin jo tällä ensi käynnillä.
Viikon varrella saimme vähin jo tutustua seu
rakuntamme jäseniin. Tavarammekin saapuivat,
kaikki aivan hyvässä kunnossa. Seuraavana sun
nuntaina, heinäk. 10 p. oli vastaanottojuhla ja tulo
saarnani. Kansaa oli kirkko täynnä. Seurasi päiväl
listauko, jolloin saimme tutustua kirkkokuntamme
jäseniin sekä juhlavieraisiin. Juhlariemun tuntu
uhkui sanoista ja säteili kasvoista. Olivathan nämä
seurakunnat kulkeneet monien raskaiden koette
lemusten läpi, ja monet olivat joutuneet olemaan
pitkät ajat ilman yhteistä Sanan viljelyä. Kiitolli
sena sain kokea apostoli Johanneksen mukaan Elä
män sanan julistuksen tarkoituksista yhden toteu
tuneena, nim. “että ilomme oli täydellinen”.
Oli erittäin ilahduttava ja rohkaiseva se ter
vehdys, jonka kirkolliskokous oli lähettänyt sih
teerinsä kautta. Luin tämän tervehdyksen iltapäi
vä juhlasamme. Kiitokset rakkaille virkaveljille ja
seurakuntien edustajille omasta puolestani sekä
Suomen Vapaan Ev. Lut. Kirkon puolesta. Sain
sitten esimieheltämme kokouksen pöytäkirjan
luettavakseni samanaikaisesti kuin yleensä siellä
kin. Suuresti iloitsin ja olen kantanut kiitokseni
Seurakunnan Herralle kaikesta kirkkokunnallem
me osoittamastaan armosta. 1. Olihan tämä kokous
suurelta osalta uuden sukupolven työtä, sillä em
mehän edes me vanhemmat papitkaan eteentulleis
ta syistä voineet olla läsnä persoonallisesti, vaan
ainoastaan rukouksin. Onhan siis kiitoksen syytä,
että yhä useammat sydämet ja kädet lujin ottein
vievät evankeliumin kirkasta sointua maailman pi
menevään yöhön! 2. Oli kiitoksen syytä, että taas
astui kaksi nuorta sananjulistajaa riveihimme.
Teille, nuoret veljet, tahtoisin lausua nämä ke
hoitussanat: “Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä
kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi
että ne, jotka sinua kuulevat.” 3. Onhan kiitoksen
syytä, että Jumala on antanut uhrimieltä, jotta
jälleen oli saatu kokoon tarvittavat varat On ter
veellistä kasvua, että työmahdollisuuksien lisään
tyessä enenee uhrimielikin. 4. Miten kallis asi* on
kaan, että kirkkokuntamme on julkisesti ja yksi
mielisesti lausunut yhteisen ja Jumalan sanan mu
kaisen kantansa uskonnollisiin salaseuroihin hah
den. Sanalla sanoen: Vuosikymmenien uskolli
selle työlle Jumala armossaan on antanut siumuk
sen. Ja nyt lopuksi, rakkaat kirkkokuntamme jäse
net: Älkäämme kuitenkaan sitä iloitko, että henget
ovat meille alamaiset, vaan iloitkaamme siitä, 'että
nimemme ovat kirjoitetut taivaissa. Syntimme
ovat anteeksiannetut hänen nimensä tähde* ja
saamme periä iankaikkisen elämän.
Velj. G. A. A.
NO. 32