Auttaja. [volume], May 24, 1956, Page SIVU 2, Image 2

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 2
KATSO, KAIKKI ON
, UUDEKSI TULLUT
i (Elizabeth Beskow)
Suomennettu romaani ‘
( J a tkoker tomus)
9.
Kesän alkupuolella, kun
suunnilleen puolet rippikuolu
ajasta oli kulunut, sairastui
Hedvig kasvoruusuun. Hän
sairastui niin vakavasti, että
hänen äitinsä tuli Svedjeen
hoitamaan potilasta yhdessä
Annan kanssa.
Hedvigissä oli korkea kuu
me, hänen kasvonsa olivat ki
peät ja hän kaipasi kovin rip
pikoulua, mutta hänellä oli
salainen toive: hänhän saattoi
kuolla tähän sairauteen. Aja
tella, jospa . . .!
Hänellä oli kuitenkin hie
man paha omatunto, sillä kaik
ki hoitivat häntä hellästi, huo
lehtivat hänestä ja olivat le
vottomia hänen tähtensä. Oli
ko itsekästä, oliko väärin iloi
ta siitä, että hän saattoi aivan
pian päästä taivaaseen, kun se
kuitenkin kenties suretti mui
ta?
Tosin Hedvig kaipasi rippi
koulua, mutta hänen rakkaan
opettajansa vierailut korvasi
vat sen hyvin. Faste tuli sään
nöllisesti joka päivä Svedjeen
ja istui sairas vuoteen ääressä.
Hedvig oli tavattoman iloinen
aina hänet nähdessään. He ei
vät puhuneet paljon Hedvigin
ollessa sairaimmillaan, mutta
tohtori sanoi kuitenkin aina
jonkin lyhyen ja helppotajui
sen lauseen, jota Hedvig hänen
lähdettyään saattoi maates
saan mietiskellä ja siten le
puuttaa ajatuksiaan.
Hedvigin äiti oli aina sai
raan huoneessa, eikä hänen
mieleensä ju o 1 ahtanutkaan
jättää tytärtään kahden opet
tajan kanssa tämän tullessa,
sillä eihän tytöllä voinut olla
mitään sanottavaa, mitä hä
nen äitinsä ei olisi saanut
kuulla!
Mutta eräänä päivänä Fas
ten tullessa Hedvigin äiti kut
suttiin puhelimeen. Kohta kun
Hedvig huomasi jääneensä
kahden opettajansa kanssa,
hän käytti tilaisuutta hyväk
seen ja kysyi tuota seikkaa,
joka herätti hänessä levotto
muutta.
Ernst-setä, onko synti i
kävöidä kuolemaa?
Ikävöitkö sinä sitä?
Ikävöin: Onko se väärin 7
Se riippuu siitä, miksi i
kävöit sitä?
Ikävöin taivaaseen saa
dakseni nähdä Jeesuksen. Ja
voidakseni- olla varma siitä, et
ten ikinä eksy hänen luotaan.
Jos tuollaisista syistä ikä
vöit, se ei ole väärää kaipuu
ta, vaan se on Jumalan lahja.
Mutta tuollainen kaipuu sie
lussasi elät parhaiten maisen
elämäsi, maailma ei silloin ky
kene tahraamaan sinua.
Tohtorin sanat ilahduttivat
häntä, mutta hän ei silti koko
naan rauhoittunut.
Mutta, Ernst-setä, on vie
lä jotakin, äidistä ja isoisästä
ja ... ja kaikista muistakin
olisi ikävää, jos kuolisin. Eikö
siis ole kovin itsekästä . . .
heitä kohtaan, tarkoitan, jos
kuitenkin mieluimmin tahtoi
sin kuolla?
Se olisi itsekästä, jos teoin
tavoittelisit kuolemaa. Mutta
sitä et tee kaivatessasi Jeesus
ta ja taivasta. Ja sitten, vielä
muuan seikka, Hedvig! Voit
päästä äärimmäisen lähelle
Jeesusta ja voit elää taivaan
valtakunnassa sinun silti tar
vitsematta kuolla. Älä ajatte
le kuolemaa! On samanteke
vää, kuoletko nyt vai myöhem
min, tärkeintä on, että kai
paat Jeesusta.
Ernst-setä jatkoi: Olet
nyt jo hänen omansa, ja hä
nen omansa voit olla kuole
mattakin. Ja jokaisena elämä-
si vuonna pääset yhä lähem
mäs häntä, ja usko minua,
täällä maisessa elämässä hä
nen hahmonsa on meille eri
koisen ihana. Ja hän voi tar
vita sinua täällä, on tehtäviä,
joita et voi täyttää ruumiista
erottuasi. Älä näin ollen tai
vasta kaivatessasi silti vähek
sy maista elämää. Ensimmäi
nen taivas on jo täällä. Se on
meidän kaikkien sydämissä,
meidän, jotka rakastamme
Jeesusta ja kaipaamme hänen
tulemistaan. Siten alkaa meil
le ihana elämä hänen kans
saan taivaasta taivaaseen.
Faste oli lämmentynyt pu
huessaan. Mutta äkkiä hänen
mieleensä juolahti, että hän
puhui liian paljon kuumeisel
le, ja hän vaikeni.
Mutta Hedvigiä puhe ei
näyttänyt vahingoittaneen,
oli kuunnellut tarkkaavasti.
Koko hänen mielensä oli koh
distunut ajattelemaan niitä
ylhäisiä asioita, joista tohtori
oli puhunut, ja siksi hänen oli
ollut helppo tarkkaavasti
kuunnella tohtorin sanoja ja
ymmärtää ne. Rauha valtasi
hänet. Hän huomasi, ettei hä
nen kaipuunsa ollut väärää ei
kä itsekästä, kunhan hän vain
kohdisti sen oikeaan suun
taan. Hän oli kuvitellut, että
kuolema oli paras keino pääs
tä taivaan valtakuntaan ja sik
si hän oli lähinnä kaivannut
kuolemaa. Mutta nyt hän kä
sitti, ettei kuolema merkin
nytkään niin paljon kuin hän
oli kuvitellut. Hänen ei tar
vinnut pyrkiä taivaan valta
kuntaan, se oli tullut hänen
luokseen: ilmestyksenä hän
tajusi tuon elävän totuuden.
Jeesus oli lähellä häntä, niin,
vieläpä lähempänä kuin
Ernst-setä, joka istui tuossa
hänen vieressään näkyvissä.
Kiitos, Ernst-setä! Nyt o
len niin rauhallinen. Nyt ei
minulla enää olekaan niin pa
ha mieli, vaikka en kuolisi
kaan, sanoi hän keventy
nein mielin.
10.
Tohtori Fasten ja Hedvigin
tietämättä oli kolmaskin hen
kilö kuullut heidän luotta
muksellisen k e s k ustelunsa
kuolemasta. Anna oli aikonut
tulla suoraan sairaan luokse
äidin viipyessä alakerrassa,
mutta hän oli kuullut Hedvi
gin kysymyksen ja huoman
nut tohtorin, jonka tulosta
hän ei tiennyt. Hän oli tällöin
pysähtynyt ovelle ja jäänyt
seisomaan siihen tohtorin ja
Hedvigin huomaamatta hän
tä.
Hän ei tullut ajatelleeksi,
että hän oikeastaan kuunteli
jotakin, joka ei ollut tarkoi
tettu hänen kuultavakseen.
Ovihan oli auki, ja Hedvigin
äitikin oli ollut läsnä keskus
telun alkaessa, mikäli Anna
tiesi. Sen tähden hän jäi sei
somaan ja kuunteli.
Vastoin tahtoaan hän tuli
verranneeksi Hedvigin kuole
mankaipuuta siihen ikävään,
mitä hän itse aikoinaan oli
tuntenut. Hänen kuolemanja
nonsa oli ollut kiihkeää ja ra
jua, ja hän oli ollut aivan itse
murhan partaalla. Kristuk
sella ja taivaan valtakunnal
la ei ollut mitään tekemistä
hänen k u o 1 emankaipuunsa
kanssa, hän oli vain himoin
nut kuolemaa päästäkseen e
roon elämästä, joka oli käy
nyt vihattavaksi, oli täynnä
katkeruutta ja nöyryytyksiä.
Miten toisin tuo lapsi kaipa
sikaan! Hän oli näkevinään
pyhimyksen sädekehän hohta
van pikku Hedvigin pään ym
pärillä.
Hän oli niin vajonnut aja
tuksiinsa, ettei lainkaan huo
mannut keskustelun keskey
tymistä ja huoneesta kuulu
vaa liikettä, ennen kuin toh
tori Faste seisoi hänen edes
sään. Hän ei myöskään tien
nyt, että hänen silmänsä oli
vat täynnä kyyneleitä, mutta
hän huomasi sen samassa het
kessä, kun hän kohtasi tohto
rin katseen ja tunsi kyynelen
kierivän poskelleen.
Hämmentyneenä, harmis
saan siitä, että hänet oli nähty
heikkona hetkenä, hän kään
tyi äkkiä ja meni ikkunan ää
reen jääden seisomaan selin
halliin.
Faste oli tullut pyytämään,
että joku menisi Hedvigin
luokse, koska hänen oli jq
poistuttava, mutta huomates
saan Annan liikutuksen hän
ei lainkaan tullut mainin
neeksi asiaansa. Onneksi Hed
vigin äiti tuli samassa. Puhe
linkeskustelu oli päättynyt ja
hän palasi takaisin. Faste sa
noi pari sanaa hänelle, ja äiti
meni tyttärensä luokse.
Faste katseli epäröiden ik
kunan ääressä seisovaa suoraa
hahmoa. Se oli liian suora,
sen ryhdissä oli jotakin tor
juvaa.
Hän oli nähnyt jälleen noi
den oikeiden kasvojen hää
möttävän kyyneleisen katseen
kohdatessaan. Ne vaikuttivat
häneen oudon voimakkaasti.
Ne olivat hänen mielestään
kuin vangin ja ahdistuneen
vetoomus. Hän ei voinut olla
vastaamatta tuohon vetoo
mukseen, hän tahtoi tehdä
parhaansa ahdistuneen va
pauttamiseksi.
Mutta saattoiko hän oikeas
taan tehdä mitään? Mikä hän
oli uskaltaakseen ryhtyä va
pautustyöhön? Ja miten hän
saattoi alkaa sen? Tuo nai
nen, joka itsessään oli sekä ah
distunut että ahdistaja, oli
hänelle arvoitus. Hän ei tun
tenut tuota naista, hän ei o
sannut tunkeutua tuon naisen
umpimielisen olemuksen poh
jukkoihin.
Mutta kuitenkin hän astui
ikkunan ääreen Annan luokse.
Anna liikahti hermostu
neesti ja kuivasi harmistuneen
kiireesti kyynelet poskiltaan.
En käsitä, mikä minun
on, kun itken, sanoi hän.
Sitä en tavallisesti koskaan
tee. Mutta ehkä olen joutu
nut valvomaan liian paljon
viime aikoina.
Hän voi liikuttaa ihmi
sen mielen, tuo sairasvuotees
sa makaava tyttö, sanoi
Faste. Te kenties kuulitte,
mitä hän puhui?
Kuulin, vastasi Anna
lyhyesti ja tukahtuneesti.
Sitten hän ponnisti kaiken
tahdonvoimansa ja hillitsi it
sensä, katseli tohtoria suoraan
silmiin ja lisäsi:
Vertailin häntä ja itseäni
sellaisena kuin olin monen
monta vuotta sitten, ja huoma
sin, että erotus oli yhtä suuri
kuin taivaan ja helvetin välil
lä.
Hän katseli tutkivasti toh
torin kasvoja nähdäkseen,
millaisen vaikutuksen tuo il
moitus teki häneen, mutta ei
voinut huomata pienintäkään
hämmenty m i s e n merkkiä.
Hän luki vain osanottoa ja
kunnioitusta tohtorin rauhal
lisesta katseesta, ikään kuin
tohtori olisi pitänyt hänen su
ruaan pyhänä.
Monen monta vuotta sit
ten? Olette siis jo voittanut
sen?
Kysymys sai Annan itsehil
linnän jälleen horjumaan,
mutta hän pääsi tunteittensa
herraksi ja onnistui edelleen
pysymään ulkonaisesti täysin
rauhallisena.
En tiedä. No niin, osit
tain. Ainakin olen voittanut
kiusauksen ryhtyä teoin ta
voittelemaan kuolemaa, niin
kuin tohtori Faste äsken sanoi
Hedvigille. Tyydyn elämään,
mutta teen sen hammasta pur
ren.
Olisiko teistä kovin vas
tenmielistä ilmaista minulle,
AUTTAJA TORSTAINA, TOUKOKUUN 24 P. 1956
JUMALAN PAREMMAT TIET
(Kirjoitettu tammik. lopulla)
Pysähtyessäni katsomaan
kuustamme, päättelin, että
kuusemme nyt on
kuin kuusemme vuosi sitten,
paitsi, että nyt ei ole lahjoja
sen alla. Emmekö päättäneet
olla nyt panematta lahjoja sen
alle? Jumala senkin soi tapah
tua; ajatella sitä seikkaperäi
syyttä! Pakettien poissaolo
lainaa puulle kaunistusta.
Etkö sinäkin ole tavantakaa
ihaillut puitten kauneutta;
koivuja kesällä; loimuavia
vaahteroita syksyllä; puita,
joissa on punaisia marjoja, joi
ta poimimme? Ne ovat ihania,
emmekä silti ottaisi yhtä näis
tä kotiimme joulupuuksi. Näi
den: koivujen, haapa-, vaahte
ra- y.m. puiden pariin Jumala
myöskin loi aina-vihertäviä.
Me ihailemme niitä metsis
sämme, mutta emme hyväile
niitä niiden terävien havujen
vuoksi; emme myöskään le
vähdä niiden alla varjossa,
koska niiden oksat kasvavat
alhaalta, milteipä maan tasol
ta.
Kuinka Hän muovasikaan
tuon puun! Sillä on leveät suu
ret oksat, jotka pitävät koris
teet niin kauniisti; terävät
neulat, jotka pitävät kiiltoko
runauhat paikoillaan; puun
ala-osa on leveä ja tukeva, ko
ko puu, kirkontornin tavoin
suipeten täydelliseen piste
mäiseen huippuunsa! Kellot
ja korut syystä-toisesta eivät
sovellu tuonne huippuun, vaan
pikemmin tähti, joka muistut
taa meitä Betlehemin tähdes
tä. Niin, se saakoon pysyä
puun latvassa. Älkäämme kos
kaan niin kiintykö kuusen ko
risteisiin, tai alla oleviin juh
lakääreissä oleviin lahjoihin,
että unhoitamme sen sisältö
rikkaan korkealla olevan täh
den, tai sen, joka ohjasi idän
viisaat Betlehemiin aikoja sit
ten, ja vieläkin opastaa meitä
Betlehemiin.* Oi, jospa olisim
me saaneet olla silloin joko
paimenten tai idän viisasten
kanssa!
Paimenten mainitseminen
tuo mieleemme lampaat, jotka
ovat niin ihmistenkaltaiset.
Katsokaa erästä pientä karit
saa: vähän turpaa, kasvoja ja
jalkoja, sen kimmahdellessa
kuin pallo äitinsä vieressä.
Nähkää, tuolla, toinen niin it
sepäinen, että se ei ketään tot
tele. Sitä voimakkaampi sitä
tuuppii hieman, jolloin se pol
kee etujaikojaan kuin vihassa.
Musta lammas pysähtyy lähel
le aika-ajoin, hapsiessaan hei
nää nähdäkseen onko muu lau
ma yhä sen lähellä. Keskellä
laumaa yksi lammas, jolla on
vioittunut sääri, yrittää uusiu
tuvasti nousta seisoalleen. E
dessäsi, maaten rauhallisesti,
on vanha harmaa lammas. Vil
kaisu siihen ilmaisee, että se
on vanha ja väsynyt. Sinua
murehduttaa ajatus, että se ei
ehkä kauankaan saa kulkea
toisten matkassa. Ja miksi
huomiosi kiintyy erääseen val
koiseen lampaaseen, joka ani
harvoin pysähtyy syömään?
Siksi, kun se näennäisesti me
nee vain yhden toverinsa luo
ta toisen luo, ikäänkuin epä
sopua aiheuttaakseen, häirit
semällä toisten syöntiä.
Teistä monet ovat nähneet
lampaita laitumella; ehkä toi
set teistä ovat lampaita omis
taneet. Vanhemmillani oli nii
tä minun piennä ollessa. Muis
tan erään karitsaisen; me
juoksimme miltei henkihieve
refssä saadaksemme sen kiin
ni, ja sitten ylpeilimme, pan
tuamme sen kaulaan ranssin
keltakukkia.
mikä on tehnyt elämänne niin
kovin vaikeaksi?
Minun puolestani saatte
sen kyllä tietää. Mutta itse en
voi kertoa sitä. Kysykää kä
lyltäni tai äidiltäni. karinani
ei ole mikään salaisuus. Mo
net tuntevat sen.
Jumala loi lampaat melko
avuttomiksi. Susilla on tora
hampaansa; poroilla juoksu
vauhtinsa! jänikset vaihtavat
turkkejaan, saaden värivaih
doksesta varjelua. Lampaat o
vat kutakuinkin avuttomat vi
hollisensa, suden, tullen. Jos
lampaat yrittävät juosta, nii
den raskaat turkit pian kaata
vat ne läähättävinä. Niiden
hienot sääret murtuvat hel
posti, ja, kun ne vähänkin har
hailevat, ne ovat hukassa.
Lampaat siis kaipaavat pai
menhoitoa yöt-päivät. Sudet,
jotka, kuten synti, kulkevat
yöllä, pidetään ulompana nuo
tiovalkeiden avulla, joiden va
loa ne pelkäävät.
Sutten pyydystäminen, sitä
paitsi, kuten sain tietää isältä
ni, joka sitä harrasti, on vai
keata työtä. Hänen, esim., tul
lessa kotiin susirautoineen,
hän kuumensi niitä roihuavas
sa valkeassa. “Miksi?” ky
syimme häneltä, jolloin hän
selitti: “Jos susi saa vähäisen
kään vainua ihmisestä, se py
syttelee loitolla raudoista.”
Siksi isä myöskin hankasi pyy
dyksiään kuusen oksilla, ase
tellen sitten syöttejä niiden
lähelle.
Katsellen meitä ihmisolen
toja lampaankaltaisina, tai
vaallinen Isämme teki miltei
samoin, tuhotakseen vihamie
hemme. Turvatakseen lau
mansa, Hän otti yhden vir
heettömän karitsaisen ei
väsynyttä vanhaa vaan sel
laisen kuin se hypiskelevä ka
ritsainen, Hänen oman Poi
kansa, uhraten Hänet kaik
kien edestä, että me Hänen
kuolemansa kautta tulisimme
lunastetuiksi.
Jumalan sana vakuuttaa,
että hyvä paimen ei säästä it
seään, vaan antaa oman hen
kensä lammastensa edestä,
jotka ovat uskotut Hänen hoi
toonsa. Paimenella tavallises
ti on vitsa ja sauva, joilla hän
Price of food up 1367.
"/äv/'
Price of residential
electricity down 23%
rpODAY it takes $2.36 to buy as much food as a dollar
bought in 1939. (And don’t blame your grocer it*s
not his fault.)
But the average residential customer today gets as much
electricity for 770 as he used to get for a dollar! *
Chances are your electric bill is higher but look at
what you’re getting for your money. More than 3 times
as much electricity as in 1939 if you are an average user.
And each kilowatt hour costs you 23% less.
Electricity is the one item in your budget that gives
you more for your money*
LAKE SUPERIOR DISTRICT PORTER COMPANY
kaitsee ja varjelee laumaansa.
Toisella hän varovasti työn
nältää tuota pientä mustaa
lammasta, tai tuota toista omi
päistä, jopa sitäkin, joka ko
vasti polkee etuj aikojaan. Kun
susi ahdistaa, silloin hän toi
sella aseellaan iskee sitä koko
voimallaan. Ja taasen, kun
vuoren rinteellä paimen, las
kettuaan lampaansa, toteaa et
tä niistä on yksi kadoksissa,
hän lähtee sitä etsimään, ehkä
kuullen jostain sen heikkoa
valittelua. Ai, tuossahan se on,
vaaralliseen kallionhal k e e -
maan pudonneena, hän sanoo,
paimensauvansa koukulla tart
tuen kiinni lampaaseensa, jon
ka hän nostaltaa kuoleman
kuopasta. Usein paimen kan
taa sellaisia lampaitaan ja jos
tain purosta priskoittaa vir
kistävää vettä niiden päälle ja
myös voitelee .niitä öljyllä.
Haavoittuneita lampaitaan
hän hoitelee lähellä nuotio
taan, sen valossa. Vanhoja
lampaita hän, ohimennessään
taputtaa, jolloin ne ymmärtä
vät ja makaavat levollisina.
Kuinka riemuitseekaan pai
men, löydettyään kadonneen
lampaansa! Eikö ole ihmeel
listä, että meillä on juuri täl
lainen ihmeellinen Paimen!
Kirjeeni, tällä kohtaa, jou
tui odottamaan lopettamis
taan, kunnes olin antanut huo
miota potilaalleni, joka eilen
iltana kotiutui. sairaalasta.
Kuinka iloinen hän olikaan
päästessään kotiin! Ensi sa
nansa olivat: “Miljoonien o
mistajat ovat köyhiä minun
rinnallani; olen kotona!”
Niin, hän saapui kotiin kuu
semme kynttilöiden vielä pa
laessa.
m
Äitinikin tuli käymään, ja
oli erittäin ilostunut. Muka
naan hänellä oli kirkkokun
tamme viikkolehti, Auttaja.
Tämän hän, luullakseni, lukee
läpi kahdestikin, koskapa hän
tietää sen sisällön päästä pää
hän. Nyt, sentään, hän oli
jonkinverran ymmällä. “En
minä tahdo löytää Hesekielin
33. lukua raamatustani; etsipä
sinä se minulle, sitä kun sitee
rataan.”
Kuinka ajankohtaista! Se
puhuu kansan Varjelijasta,
jolta ohjeet tulevat, eikä kan
salta, lampailta. Tämän Herra
tekee selväksi. Tämän luvun
luettua, ei voi olla lukematta
34. lukua, luvatusta Hyvästä
Paimenesta. Katso, kuinka Ju
mala rakastaa meitä, lapsiaan,
ja miten Hän haluaa vakuut
taa meitä turvallisesta mat
kanteosta, kunhan me vain a
listumme sanansa ohjattavik
si!
Kuten jälkimmäinen luku
myöskin viittaa, me lampaat
olemme kuin mitkäkin sarvel
liset oinaat, jotka voivat haa
voittaa; kovin toisellaisia kuin
pallon tavoin pomppailevat
kauniit karitsaiset. Meidän,
lasten vanhempien, tulisi tä
mä ottaa huomioon. Niinkuin
paimenilla on vitsa ja sauva
ohjausta ja kohottelua varten,
niin miedänkin auttamiseksi
on annettu laki ja evankeliu
mi. Lain kirkastettua meille,
että olemme julmasarvisia oi
naita, evankeliumi, kuin pai
mensauvan koukulla, ojentau
tuu meitä nostamaan synnis
tämme ja pahuudestamme ka
tumukseen ja täydellisen pe
lastuksen uskomiseen Kris
tuksessa Jeesuksessa.
Tämän luvun maininnassa
siitä, mitä julmat paimenet
vääryydellä ottivat lampail
taan, on vihjaus siitä, mitä
lampaat antavat paimenilleen,
nimittäin, villaa lämpimiksi
ja lihaa ravinnoksi. Näitä oi
kein hoitetut lammaslaumat
mielihyvällä hoitajilleen suo
vat. (Vertaa Room. 15:30 ja
Gal. 6:6.)
Kaikella on oma tarkoituk
sensa; niinpä tälläkin kirjeel
lä, joka ilmaisee miten Juma
la meilläpäinkin omiaan hoi
taa ja vetää puoleensa sulasta
rakkaudesta; minuakin,
“Sarvellinen oinas.”
NO. 21