Auttaja. [volume], August 08, 1963, Page SIVU 4, Image 4

About Auttaja. [volume] (Ironwood, Mich.) 1906-19??

Image provided by: Central Michigan University, Clark Historical Library

                
SIVU 4
AUTTAJA
ilmestyy joka torstai IRONWOODISSA, MICH.
Puhelin toimistoon 932-2600
Toimittaja - - J. E. NOPOLA - - Liikkeenhoitaja
AUTTAJA—Finnish weekly nevvspaper. Published every Thursday (except
the last Thursday in June and December) by The National Evangelical
Lutheran Church, at Ironvvood, Michigan.
BJntered as Second Class Matter January 17, 1900, at the Post ° f ! ,ce
wood, Michigan, under the Act of Congress of March 8, for
mailin# at Special rats of postage provTded for in Section 1103 Act of October
S, 1917, authorized July 19, 1918.
TILAUSHINNAT:
Koko vuosikerta (Yhdysvaltoihin ja ulkomaille) $4.00
Puolen vuotta
Kolme kuukautta *
Kaksi kuukautta
SUBSCRIPTION RATES:
per yeai, $ 1.00; sh montiis, $2.23; tluee nionlhs, $1.25; two nionths, $l.OO.
Advertising lales on applicatio».
——i
ELOKUU
1 T Maire
2 P Kimmo
3 L Vanamo, Linnea
Room. 8: 12-17; Matti 7: 15-21
1 Kun. 18: 36-39
4 S 8 s. Kolmin, p.
5 M Salme
6 T Toimi
7 K Lahja
8 T Sylvi
9 P Erja
10 L Lauri
1 Kor. 10: 6-13; Luuk. 16: 1-9
1 Moos. 39: 1-5
11 S 9 s. Kolmin, p.
12 M Klaara
13 T Keimo
14 K Onerva
15 T Marjatta
Hirmuaseitten kokeilua rajoitetaan
Jo monia vuosia ovat länsimaat yrittäneet saada aikaan
sopimusta ydinaseitten kokeilun päättämisestä Neuvostoliiton
kanssa tai ainakin rajoittamisesta. Neuvotteluissa ovat länsi
maitten edustajat käyttäneet kaikkia keinoja saadakseen Neu
vostoliiton taipumaan vähäkään järjelliseen ydinaseitten ko
keilujen lopettamiseen. Kaikki tiet ovat kuitenkin aina päätty
neet umpikujaan.
Mutta pari kuukautta sitten aivan odottamattomasti avau
tuivat eteen uudet mahdollisuudet, kun Moskovasta ruvettiin
vihjailemaan, että siellä haluttaisiin todenteolla neuvotella
näitten hirmuaseitten kokeilemisen lopettamisesta. Länsimait
ten puolesta tartuttiin asiaan ja niin neuvottelut pantiin toi
meksi Moskovassa. Amerikka ja Englanti lähettivät edustajan
sa sinne.
Neuvottelujen tulokset olivatkin paremmat kuin uskallet
tiin odottaa. Moskovan miehet suostuivat ydinvoiman kokeilu
jen lopettamiseen muualla paitsi maan alla. Näin ei ilma tule
saastutetuksi radioaktiivisilla aineksilla. Amerikan ja Englan
nin ulkoministerit matkustivat viime viikon lopulla Moskovaan
allekirjoittamaan sopimuksen. Sitten Amerikan senaatti vielä
tarkastaa sopimusta ja hyväksyy tai hylkää sen. Mutta tuskin
senaatti sitä hylkää, sillä juuri tätä sopimusta on yritetty saada
aikaan jo monta vuotta.
On tietysti niitä, jotka epäilevät sopimusta. He pelkäävät,
että se lopulta koituu Neuvostoliiton eduksi, sillä mitään tar
kastuksia ei ole salaista kokeilua vastaan, ja Neuvostoliitto,
joka on usein rikkonut lupauksensa, saattaa tässäkin kohdassa
niin tehdä. Kun Neuvostoliitossa salaa kokeillaan ydinaseita, ja
Amerikka noudattaa sopimuksen kieltoa, jää Amerikka autta
mattomasti jälkeen ydinaseitten kehityksessä. Ydinaseita tun
tevat henkilöt kuitenkin ovat sitä mieltä, ettei Venäjä voi näitä
aseita kokeilla Amerikan sitä tietämättä.
Yksi asia kuitenkin on aivan selvä. Ydinaseita valmista
malla ei maailman kansoille lupaavaa tulevaisuutta valmisteta.
Aseita tavallisesti valmistellaan siinä mielessä, että niitä käy
tetään tarpeen tullen. Ei voi kuvitella kamalampaa ihmiskun
nan kohtaloa kuin että maailmaa ruvettaisiin hävittämään
ydinaseilla. Niitä on sekä Amerikassa että Neuvostoliitossa
niin runsaasti, että ne riittäisivät aivan koko ihmiskunnan hä
vitykseen. Että tällaisten aseitten valmistusta ruvetaan rajoit
tamaan ja toivottavasti viimein niiden valmistaminen lopete
taan, siitä emme voi muuta kuin iloita.
Kuluvan viikon tiistaina, elok. 6 p., tuli kuluneeksi 18
vuotta siitä, kun Amerikka pudotti atomipommin Japanin Hi
roshimaan ja tappoi 100,000 ihmistä yhdellä pommilla. Mutta
tämä ensimmäinen atomipommi oli kuin lasten leikkikalu ver
rattuna nykypäivän pommeihin. Ihmiskunta elää kuin talossa,
jonka nurkassa nukkuu leijona. Jos ei ydinaseitten kehitystä
lopeteta, otetaan ne vielä käytäntöön. Ja silloin on leijona he
rännyt unestaan ja ruvennut syömään talon väkeä. Ydinaseit
ten kokeilujen lopettaminen ilmassa, meressä ja maan pinnal
la on ensimmäinen askel sitä päivää kohti, kun ihmiskunta voi
taaskin järjellisesti neuvotella oman hävityksensä estämisestä.
Luterilaisten kokous Helsingissä
Luterilaisten kirkkojen edustajat maailman ei i kulmilta
ovat pitäneet kokouksensa Helsingissä. Näitä luterilaisen kir
kon maailmanlaajuisia kokouksia pidetään kerran viidessä
vuodessa. Tätä edellinen oli Minneapolissa, Minn. Luterilainen
Maailmanliitto on järjestö, joka toimii luterilaisen kirkon
eheämmän rintaman rakentamiseksi.
Kaikki luterilaiset kirkot eivät kuulu tähän liittoon. Esim.
Amerikan luterilaisista runsaasti kolmas osa on Luterilaisen
Maailmaniiton ulkopuolella opillisista syistä. Ulkopuolella ole
vat vaativat muutoksia Luterilaisen Maailmanliiton sääntöihin,
ennenkuin voivat yhtyä. He pitävät, että liitto ei ole vain kii k
kojen liitto, vaan että Luterilainen Maailmanliitto toimittaa
sellaisia tehtäviä, jotka kuuluvat yksinomaan kirkolle eikä
kirkkoliitolle.
16 P Aulis
17 L Verner
1 Kor. 12: 2-11; Luuk. 19: 41-47
1 Moos. 18: 20-33
18 S. 10 s. Kolmin, p.
19 M Maunu
—2O T Samuel
21 K Soini
22 T livari •
23 P Signe
24 L Perttu
1 Kor. 15: 1-10; Luuk. 18: 9-14
Dan. 9: 15-19
25 Siis. Kolmin, p. '
26 M ilmi
27 T Vilja .
28 K Tauno
29 T lines
30 P Emil
31 L Arvid
AUTTAJA TORSTAINA, ELOKUUN 8 P. 1963
Ja opillisen yksimielisyyden luominen tulisi olla Luteri
laisen Maailmanliiton päämääränä. Mutta se on tavattoman
suuri ja vaikea työ. Luterilaiseen Maailmanliittoon kuuluu sel
laisiakin kirkkoja, jotka ovat vain sanan aivan väleämmässä
merkityksessä luterilaisia. Ja sitten sellaisissakin luterilaisissa
kirkoissa, jotka ovat aina kantaneet luterilaisen kirkon nimeä
ja vielä vakuutelleet, ettq he ovat aito-luterilaisia, on sellaista
opillista sekavuutta, ettei ole mahdollista heidän kanssaan ru
veta opillista yksimielisyyttä luomaan, ennenkuin tällaiset kir
kot ovat itse itsensä puhdistaneet. Otamme esimerkiksi piispa
Martti Simojoen sanat kokouksen avajaispäivänä Helsingin Sa
nomissa: Hän kirjoitti:
“Helsingissä tänään alkava Luterilaisen Maailmanliiton
neljäs yleiskokous sellaisenaan panee ajattelemaan sitä vaiku
tusta, mikä luterilaisella uskolla vuosisatojen aikana on ollut
Suomen kansan elämään. On tietenkin liioiteltua sanoa, että
muka olisimme maailman luterilaisin maa, mutta varsin pit
källe ulottunut kirkollinen yhtenäisyys on näihin aikoihin asti
painanut leimansa koko kansalliseen elämäämme. Silloin kun
kansakunnan henkiset ja siveelliset voimavarat ovat tulleet
asetetuiksi erityiselle koetukselle, tämä on havaittu paremmin
kuin muulloin.”
“Minkäänlaiseen itsetyytyväiseen mielialaan ei kirkollam
me kuitenkaan ole aihetta. Elämä tämän päivän maailmassa on
suuressa määrin toisenlaista kuin luterilaista uskonkäsitystä
juurrutettaessa Suomen kansan sieluun. Voidaan myös syystä
kysyä, mitä oikeutusta on sillä, että jatkuvasti palataan vuosi
satoja vanhoihin uskonopillisiin kysymyksenasetteluihin. Eikö
näin meneteltäessä pysytä vieraina ongelmille, joiden parissa
nykyään maaimassa kamppaillaan. On myös todettava, että laa
jat väestöpiirit ovat kirkon elämän kannalta paremminkin si
vustakatselijoita, joitten on usein vaikea löytää kosketusta itse
siihen asiaan, josta kirkon työssä on kysymys.”
On vähän vaikea uskoa, että maailman “luterilaisimman”
maan piispa kirjoittaisi: “Mitä oikeutusta on sillä, että jatku
vasti palataan vuosisatoja vanhoihin uskonopillisiin kysymyk
senasetteluihin? Eikö näin meneteltäessä pysytä vieraina on
gelmille, joiden parissa nykyään maailmassa kamppaillaan?”
Jos nykyajan ongelmia voidaan tuntea vain luopumalla
vanhoista uskonopillisista kysymyksistä, niin kyllä meidän on
sitten parasta tarkoin tutkia itseämme, ovatko nykyajan ongel
mat tulleet kirkossa ikivanhan evankeliumin opin tilalle. Piis
pa Simojoki näyttää sanovan, että kirkko tarvitsee uuden opin.
Toivottavasti Luterilaisen Maailmanliiton kokous ei ottanut
arvovaltaisen piispan sanoja varteen.
I fanipa ja Uutta
G. A. Aho
MEREN YLI KUUDESSA TUNNISSA
New Yorkin Idle Wild lentokentällä oli mieluinen yllätys.
Tapasin pastori E. Heinon samaan matkueeseen yhtyvänä. Oli
monta muuta tuttua: Missouri Synodin johtaja Ilarms, 3. vara
johtaja Nickel, Springfieldin seminaarin johtaja Preus, slaavi
laisen lut. kirkon pastori ja Synodical Conferenssin johtaja
Daniels, ynnä monta muuta.
Jättiläissuihkukone, jossa varmaankin oli pari sataa hen
kilöä, kohosi ilmaan heinäk. 15 p. klo 8:30 ill. Sen lentonopeus
oli n. 600 mailia tunnissa, siis n. 10 mailia minuutissa. Kuuden
tunnin kuluttua oltiin Lontoossa. Kello tietysti osoitti enem
män, sillä olimme kulkeneet nopeammin kuin maapallo pyörii.
Oli lyhyt yö, sillä aurinko laski, kun lähdettiin, mutta muuta
maa tunnin kuluttua me pilvien yläpuolella katselimme aurin
gon nousua!
Lontoossa
Oli kirkas aamu, kun laskettiin Lontoon lentokentälle.
Siellä joukkueemme hajaantui. Pastori Heino ja minä läksim
me omia teitämme. Ensin parin tunnin ajo Lontooseen, jossa
hankimme hotellin ja lepäilimme muutaman tunnin. Sitten
kierrettiin länkki ja käytiin Westminster Abbyssa. Tämä van
ha, kaunis, kuuluisa katetraali on Englannin sankarien temp
peli. Siellä maan sadat kuuluisat miehet ovat haudattuina.
Siellä oli patsaita ja hautakammioita miltei loppumattomiin.
Sekä historian että taiteen kannalta oli elämys kierrellä ja näh
dä niin paljon, josta ennemmin oli lukenut. *
Seuraavana kahtena päivänä me katselimme historiallista
Lontoota tarkemmin. Ensifi tehtiin kaupungin kaksikerroksi
sella linja-autolla kahden tunnin kierros. Näimme tärkeimmät
paikat ja opas selitti kunkin paikan, kun tultiin sen kohdalle.
Sitten katseltiin Lontoon linnaa, London Tower. Tuo Englan
nin valloituksen (William the Conqueror) aikainen, yli tuhat
vuotta vanha linna, vielä vanhemmalle roomalaisen linnoituk
sen perustukselle rakennettu. Jylhiä ja synkkiä ovat nuo iki
vanhat muurit. Paljon verta ja kärsimyksiä on niiden takana
ollut vuosisatojen vieriessä.
Pyhän Paavalin katetraali on maailman kauneimpia ja
suurimpia. Sodanaikaiset pommitusvauriot ovat kutakuinkin
korjatut. Tässä ylen suuressa tuomiokirkossa on monta eri
kirkkoa eli kappelia. Jeesus-kappelin nimenä on nyt Amerikan
sotaväen kappeli niiden amerikkalaisten sotilaiden muistoksi,
jotka kaatuivat Englannin puolustuksessa. On kaunista, että
juuri tässä Englannin upeimmassa kirkossa on Amerikan kaa
tuneitten muisto. Mieleeni kuitenkin tuli: Täytyykö Jeesus-ni
men poistua sota-jumalan, Marsin tieltä?
Kahdeksan vuotta sitten, kun olin Englannissa, tein vir
heen kuvakoneeni hoidossa ja minulle jäi vain harvoja kuvia
Lontoosta. Nyt pidin varanani ja voin siis näyttää enemmän
kuvia sieltä.
Suomeen
Varhain perjantaiaamuna, 19 p., heinäk. olin pastori Hei
non kanssa matkassa. Taas oli pitkät linja-auto matkat ennen
kuin oltiin lentokentällä. Sieltä taas suihkukoneella oli vain
kolmen tunnin matka Helsinkiin. Lounasta pariin kertaan mat
kalla ja niin oltiin Suomen kamaralla.
Kun tultiin tullin kautta, näimme jo pastori Efraimsonin
ja hra Tauno Tannisen hymysuin meitä odottamassa. Kun
päästiin yhteen, Helsingin seurakuntamme altis ja vireä jäsen
Rauha Rantanen toi meille molemmille tervetuloiksi kauniin
kimpun ruusuja. Niin menimme laukkuinemme, ruusuinemme
pastori Efraimsonin autoon. Uusia teitä oli täälläkin, etten oli
si enää tuntenut entisiä seutuja.
Lahden pappilan kautta iltapäivällä tultiin Mankalan Yli-
Kaitalaan, jossa järven rannalla oli Luther-liiton leiri. Oli suuri
ilo tavata talon väkeä, vanhaa emäntä Salmista, talon Anna
rouvaa, isäntää ynnä koko perhettä. Enni neidin suomenta
ma oli se Zornin elämäkerta, jonka aikoinaan julkaisin Autta
jassa jatkokirjoituksena.
Leiriltä tapasin tuttuja, vanhoja ystäviä, uskonveljiä ja
-sisaria, Tanniset, Apposen sisarukset, monet nuoret leiriläi
set, jotka täällä ollessani olivat lapsia. Erittäin iloista oli tavata
teol. kanditaatti Tauno Salosta sekä kanditaatteja Jalosta sekä
Roinista rouvineen. On ihmeellistä miten Jumala on johdatta
nut nämä teologian ylioppilaat vapaiden lut. joukkoon ja miten
iloisia he ovat päästyään opilliseen selvyyteen.
Illalla oli meille vastaanottojuhla, jossa nuoret sekä pasto
ri Efraimson suorittivat kauniin ohjelman. Siihen me molem
min vastasimme. Illalla puhuin Jumalan sanaa iltahartaudessa.
Metsä kaikui yli järven, kun kokon ympärillä laulettiin. Olipa
kaksi kaunista Virpi Apposen sepittämää leirilauluakin.
Oltiin Suomessa. Ja kuten pastori Heino sanoi autossa tul
lessamme, teki mieli vaieta ja ajatella täältä isät ovat lähte
neet.
SANA-KUVIA
“Teillä ei ole sentähden, ettette ano.” Jaak. 4: 2. Lukekaa
myös Luuk. 18: 1-8.
Rukous on kristityn ihmisen elinehto, hänen hengityksen
sä. Hän käyttää sitä hyväkseen eläessään ja kuoleman portilla
se on hänen huulillaan. Mutta olemmeko todellakin kiitollisia
siitä, että saamme käydä Kaikkivaltiaan Jumalan armoistui
men eteen rukouksessa? Rukouksen tulisi olla meile yhtä luon
nollista kuin hengitys. Miksikä siis epäröimme viedä kaikki
ilomme ja surumme Jumalalle rukouksessa?
Ylläolevassa Luukkaan kohdassa Jeesus selittää, miksi
tulee aina rukoilla, eikä väsyä. Hän kertoo köyhästä leskestä,
joka aina vähän väliä kävi ankaran tuomarin luona pyytämässä
oikeutta riitapuoltaan vastaan. Mutta tuomari, joka “ei peljän
nyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä”, ei ottanut kuullakseen
lesken asiaa. Mutta kun leski ei hellittänyt käyntiään, väärä
tuomari päätti lopuksi auttaa hänet oikeuteensa.
Jeesus kuitenkin vakuuttaa meille, että Hän on oikeudel
linen Tuomari. Jos me usein ja innokaasti pyydämme Häneltä
voimaa voittaa vihollisemme saatanan, Hän kuulee rukouk
semme. Sovintokuolemallaan Gogatan ristillä Jeesus voitti vi
hollisemme ja teki meille mahdolliseksi voittaa viettelykset.
Uskovan ihmisen rukous voi paljon, kun se totinen on. Uskon
rukouksen kautta Kristuksen voitto koituu meidän voitoksem
me.
Herra Jeesus, kun Sinä saavut tuomitsemaan eläviä ja
kuolleita, suo, että meidät löydettäisiin uskollisten joukosta.
Amen.
—Portals of Prayer
Suom. W. J.
Seurakunnan kannatuksen
raamatullinen ratkaisu
1. Ensin on kysymys: Miksi meidän täytyy antaa rahaa
kirkolle ja seurakunnalle? Riittäkööt seuraavat raamatun lau
seet:
Ps. 96:8: “Antakaa Herralle Hänen nimensä kunnia, tuo
kaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa.” 5 Moos. 16: 16:
“Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen; ku
kin tuokoon lahjana sen, minkä voi, sen siunauksen mukaan,
minkä Herra sinun Jumalasi on sinulle antanut.” Matt. 22: 21:
“Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä
Jumalan on.” Luuk. 19: 13: “Ja Hän kutsui luoksensa kymme
nen palvelijaansa ja sanoi heille: Asioikaa näillä, kunnes tu
len.” Sanani. 3:9: “Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja
kaiken satosi parhaimmasta.”
2. Kuinka meidän tulee uhrata seurakunnalle?
Iloisesti: 2 Kor. 9; 6,7: “Huomatkaa tämä; joka niukasti
kylvää, se niukasti myöskin niittää, ja joka siunauksin kylvää,
se siunauksin myöskin niittää. Antakoon kukin niinkuin sydä
mensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä Jumala rakastaa
iloista antajaa.”
Ilman välikeinoja: 1 Joh. 4:19: “Me rakastamme, sillä Hän
on ensin rakastanut meitä.” Paavali puhuen Jerusalemin seu
rakunnan avustamisesta sanoo: “Mutta niinkuin teillä on run
saasti kaikkea: uskoa ja puhetaitoa ja tietoa ja kaikkea har
rastusta ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa runsas
kätisiä tässäkin rakkaudentyössä. En sano tätä käskien, vaan
osoittamalla muiden harrastukseen minä tahdon koetella tei
dän rakkautenne vilpittömyyttä. Sillä te tunnette Herramme
Jeesuksen Kristuksen armon, että Hän,> vaikka oli rikas, tuli
teidän tähtenne köyhäksi, jotta te hänen köyhyydestään rikas
tuisitte.”
Säännöllisesti: Seurakunta kärsii siitä, kun emme uhraa
säännöllisesti. 1 Kor. 16: 2: “Kunkin viikon ensimmäisenä päi
vänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, sääs
täen menestymisensä mukaan.” Paavali kehoittaa korinttolai
sia näin tekemään, niin ettei “keräyksiä tehtäisi vasta minun
tultuani”. Paavalin sanat sopivat meillekin, sillä meidänkin tu
lisi panna viikon ensimmäisenä päivänä jotakin talteen, ja uh
rata sen säännöllisesti, niin ettei meidän tarvitse tehdä viimei
sen hetken keräyksiä eikä pitää illallisia suorittajaksemme vel
vollisuutemme seurakunnalle. Ne jotka käyvät kirkossa joka
sunnuntai ja keskiviikko uhraavat aina säännöllisesti. Mutta
ne, jotka eivät voi tulla kirkkoon niin säännöllisesti, eivät
myöskään ole säännöllisiä uhraamisessaan. Muistakaamme tä
mä: Me emme maksa saarnasta. Seurakunnan ja Jumalan val
takunnan työn täytyy mennä eteenpäin joka viikko, joka päivä
viikosta, joka viikko vuodesta. Samoin täytyisi olla uhrauksem
me jokapäiväinen ja jokaviikkoinen. Uhraus, jos se Jumalan
valtakuntaa kannattaa, ei saa tapahtua ainoastaan silloin, kun
käymme kirkossa, vaan silloinkin, kun ei voida käydä kirkossa.
—R. H.
NO. 31